Innolink tutkimuskumppanina – autamme sinua tekemään parempia päätöksiä
Tutkimuskumppanin valinta on haastavaa. Kuinka varmistat, että saat yhteistyöstä mahdollisimman suuren hyödyn ja että se vie organisaatiotasi haluamaasi suuntaan?
Tutkimuskumppanilla on merkittävä vaikutus organisaatiosi menestykselle.
Parhaimmillaan tutkimuskumppanuus on asiakasorganisaatiosi liiketoiminnan syvällistä ymmärtämistä, vahvan ja näkemyksellisen tutkimusosaamisen monipuolista hyödyntämistä organisaatiosi tarpeisiin sekä tukemista siinä, että tutkimuksen avulla saatu tieto johtaa toimintaan.
Tällaisella toimintamallilla autamme sinua kehittämään organisaatiotasi oikeaan suuntaan – oman strategiasi mukaisesti ja ympäröivän maailman ilmiöt huomioiden.
Tutkimuskumppanuus on yhdessä kehittämistä
Tutkimuskumppanuus Innolinkin kanssa rakentuu eri osa-alueista, jotka tukevat toisiaan:
Asiakkaan tarpeen ja liiketoiminnan ymmärtäminen. Lähdemme aina liikkeelle asiakkaan todellisista tarpeista ja tavoitteesta. Jotta tutkimus vastaa näihin tarpeisiin, meidän on ensin ymmärrettävä lähtökohdat. Myös liiketoimintaymmärrys on kriittistä, jotta tutkimuksessa osataan kysyä liiketoiminnan tavoitteiden kannalta oikeita asioita, valita parhaat menetelmät ja tulkita tulokset. Näin tutkimuksen vaikuttavuus kertautuu.
Monipuoliset tutkimusmenetelmät. Valitsemme tiedonkeruutavan aidosti tutkimustarpeen mukaan. Pystymme myös yhdistämään tutkimusmenetelmiä, jolloin menetelmien rajallisuus ei ohjaa tutkimusta väärään suuntaan.
Näkemys ja kokemus. Näemme myös muiden toimialojen trendit ja tuomme niiden tarjoamia mahdollisuuksia rohkeasti asiakkaillemme. Koska ajattelemme asiakkaan parasta, uskallamme myös haastaa häntä kokemuksen tuomalla varmuudella.
Konsultointi. Olemme asiakkaan kumppani arjessa ja autamme ratkaisemaan liiketoiminnan kannalta keskeisiä asioita. Huomaamme paikat, joissa pystymme tarjoamaan apuamme – helpotamme johtamisen arkea.
Tutkitusti haluttu yhteistyökumppani
Edelläkävijyys haastaa ja inspiroi meitä kehittymään jatkuvasti yhdessä asiakkaidemme kanssa. Kehittääksemme toimintaamme ja palveluitamme selvitimme, mitä asiakkaamme odottavat tutkimuskumppanuudelta. Vastauksissa nousivat esille muun muassa seuraavat näkökulmat:
- Asiakkaat tarvitsevat tutkimuskumppania uuden tiedon ja näkemyksen hankkimiseen, kehitystrendien seurantaan, laajempiin otantoihin tiedonkeruussa sekä alan kehittämiseen ja ideointiin.
- Ulkopuolinen tutkimuskumppani on luotettavuuden ja asiantuntijuuden sekä näkemyksellisyyden sparrari.
- Asiantuntemus, kokemus ja luotettavuus ovat tärkeimmät valintakriteerit kumppania valittaessa. Myös toimintamalli ja hinta vaikuttavat valintaan.
(Innolinkin asiakastutkimus, syvähaastattelut 2023)
Tutkimusalan asiantuntijana meillä on myös faktaa onnistumisestamme asiakkaidemme kumppanina. Asiakastutkimuksemme tuloksissa korostuvat palvelualttius, luotettavuus ja asiantuntemus. Asiakkaidemme mielikuvat Innolinkistä vastasivat hyvin arvojamme: yhdessä, rohkeasti ja ketterästi.
Olemme erittäin ylpeitä markkinoiden parhaasta NPS-luvusta, joka on 88 (Jatkuva asiakastutkimus 9/2023) ja siitä, että 97 % asiakkaistamme valitsisi meidät kumppanikseen uudelleen.

(Innolink, asiakastutkimus 2022)
Erinomaisista luvuista huolimatta myös meillä on kehitettävää, sillä tavoittelemme maksimiarvosanoja. Asiakkailta saamallamme palautteella on suuri vaikutus liiketoimintamme kehittämiseen.
Uskalla muuttaa näkökulmaa ja uudistua
Markkinassa ja toimintaympäristössä tapahtuvat jatkuvat muutokset haastavat organisaatioita uudistumaan ja kehittämään toimintaansa, sillä vain siten ne voivat varmistaa menestymisensä.
Kaiken muutoksen keskellä mikään organisaatio ei voi olettaa, että sen tila, markkina ja asiakkuudet pysyisivät muuttumattomina. Siksi organisaatioiden tulee olla jatkuvasti hereillä, reagoida muutoksiin ja tunnistaa niin sanotut piilevät mahdollisuudet luoda kilpailuetua.
Autamme toteuttamaan tutkimukset, jotka vastaavat näihin ajan ja muutosten tuomiin tarpeisiin säilyttäen samalla vertailumahdollisuuden aiempiin tuloksiin. Yhteistyöllä mahdollistamme sen, että asiakkaamme voivat tehdä parempia päätöksiä. Kun perustana on tutkittu tieto, organisaatiolla on paremmat edellytykset menestyä: löytää uusia asiakkaita, kasvattaa asiakkuuksia ja sitouttaa avainhenkilöitä.
Ota yhteyttä ja jutellaan lisää

Pekka Vuorela
CEO, Innolink
- Kumppanuus, joka tuottaa arvoa molempiin suuntiin 01.06.2026
- Markkinatutkimus osui maaliin – Hybridiarena Hype todisti ennusteet oikeiksi 20.05.2026
- Vaikuttavaa kehittämistä henkilöstökyselyillä ja 360-palautteilla 05.05.2026
- Viime vuosi on ollut Bondata-konsernille poikkeuksellisen vauhdikas 08.04.2026
- Sitran ja Bondatan kansainväliset tutkimustulokset keräsivät runsaasti mediahuomiota 24.03.2026
- Grano Diesel valjasti tutkitun tiedon automyyjien tueksi 16.03.2026
- Julkishallinnon tietotarpeet 2026: Neljä trendiä yli muiden 18.02.2026
- Granlund on Vuoden Tiedolla Johtaja 2025 30.01.2026
- B2B-asiakastyytyväisyyskyselyn 5 yleisintä virhettä ja miten onnistut 29.01.2026
- Vuoden Tiedolla johtaja -palkinto jaetaan jo seitsemännen kerran! 07.01.2026
- Bondata Research: Tutkimuksen mukaan Jokereiden nousu on joululahja muille SM-liigan seuroille 22.12.2025
- Business Finland tukee Bondatan uuden tekoälyalustan kehitystyötä 17.12.2025
- Kolme trendiä, jotka haastavat brändejä juuri nyt 27.11.2025
- Muuta tutkittu tieto toiminnaksi 18.09.2025
- Webinaari: Henkilöstökyselyjen hyödyntäminen tekoälyn aikakaudella 21.8.2025 02.07.2025