Granlund on Vuoden Tiedolla Johtaja 2025
Vuoden Tiedolla Johtaja on jälleen valittu! Tällä kertaa palkinnon korjasi kiinteistö- ja rakennusalan asiantuntijakonserni Granlund. Jo seitsemättä kertaa jaettu titteli myönnetään vuosittain yritykselle tai organisaatiolle, joka näyttää suuntaa tiedolla johtamisen mahdollisuuksille.
Vuoden Tiedolla Johtaja -finaalissa voitosta kamppaili kolme vahvaa organisaatiota: Granlund, OP Pohjola ja Sofigate.
Finaalista voittajaksi selviytyi Granlund, joka on hyödyntänyt tutkittua tietoa rohkeasti jo 1990-luvulta alkaen. Lisäksi yhtiön innovatiivinen ote on vienyt koko rakennusalaa eteenpäin. Vuoden Tiedolla Johtaja 2025 -palkinnon kävivät Bondata Gaalassa pokkaamassa Granlundin liiketoimintayksikön johtaja Ville Reinikainen ja kehitysjohtaja Tero Järvinen.
“Granlund käyttää joka vuosi noin 6 % liikevaihdosta innovaatiotoimintaan, ja se on kiinteistö- ja rakennusalalla iso luku”, kertoo kehitysjohtaja Tero Järvinen.
Granlundilla on myös oma datastrategia, jossa keskitytään niin uusien datalähtöisten palveluiden kehittämiseen, digitaalisten ratkaisujen hyödyntämiseen kuin henkilöstön osaamisen kehittämiseen. Tekoälyn hyödyntäminen on erottamaton osa datastrategiaa.
“Käytämme dataa mm. suunnittelutyön tehostamiseen sekä rakentamisen prosessien tehokkaampaan toteutukseen. Esimerkiksi kustannus- ja hiilijalanjälkilaskentaa tehdään tehokkaammin rakenteelliseen tietoon pohjautuen”, kertoo liiketoimintayksikön johtaja Ville Reinikainen.
Vuoden Tiedolla Johtaja -palkinto jaettiin jo seitsemättä kertaa. Tänä vuonna tapahtuma oli kuitenkin täysin uusi – Bondata Gaala 26.
Kiitos kaikille mukana olleille, niin finalisteille kuin koko juhlayleisöllekin – ja isosti onnea Granlundille Vuoden Tiedolla Johtaja 2025 -palkinnosta!
- Julkishallinnon tietotarpeet 2026: Neljä trendiä yli muiden 18.02.2026
- Granlund on Vuoden Tiedolla Johtaja 2025 30.01.2026
- B2B-asiakastyytyväisyyskyselyn 5 yleisintä virhettä ja miten onnistut 29.01.2026
- Vuoden Tiedolla johtaja -palkinto jaetaan jo seitsemännen kerran! 07.01.2026
- Bondata Research: Tutkimuksen mukaan Jokereiden nousu on joululahja muille SM-liigan seuroille 22.12.2025
- Business Finland tukee Bondatan uuden tekoälyalustan kehitystyötä 17.12.2025
- Kolme trendiä, jotka haastavat brändejä juuri nyt 27.11.2025
- Muuta tutkittu tieto toiminnaksi 18.09.2025
- Webinaari: Henkilöstökyselyjen hyödyntäminen tekoälyn aikakaudella 21.8.2025 02.07.2025
- Innolink vahvistaa markkina-asemaansa ostamalla suomalaisen tutkimusalusta Vibemetricsin 05.05.2025
- Innolink tutki EK:n toimeksiannosta: Hybridityö tuo parhaat tuottavuustulokset suomalaisyrityksissä – etätyön rooli talouskasvussa ratkaiseva 20.03.2025
- Esittelyssä vuoden 2024 Tiedolla Johtaja HUS Diagnostiikkakeskus 25.02.2025
- Tiedolla Johtajan valinta muistuttaa tutkitun tiedon merkityksestä organisaatioiden toiminnassa 13.12.2024
- Innolink on vahvempi kuin koskaan: markkinoiden vakuuttavin palveluportfolio ja laajin asiantuntemus 08.10.2024
- Go On ja Innolink yhteistyöhön Jokereiden kanssa 27.09.2024