Business Finland tukee Bondatan uuden tekoälyalustan kehitystyötä
Bondata sai joulukuussa 2025 Business Finlandin tuen uuden tekoälypohjaisen tutkimusalustan kehitystyöhön. Hankkeessa kehitetään asiakkuuksien ja henkilöstökokemuksen johtamisen alustaa, jonka ydin on asiakkaiden ja henkilöstön poistuman vähentäminen sekä elinkaaren arvon kasvattaminen.
Tekoäly mullistaa maailmaa – ja myös markkinatutkimusta. Alustapohjainen tutkimus on jo nyt ohittanut liikevaihdollisesti perinteisen markkinatutkimuksen, ja tekoälyn huima kehitys lisää mahdollisuuksia entisestään.
Tutkimuksia tehdään tänä päivänä paljon, mutta tulokset jäävät helposti raporteiksi, eivätkä johda toimenpiteisiin. Tekoäly auttaa meitä yhdistämään mittaamisen, analyysin, toimenpiteet ja niiden vaikutusten seurannan yhdeksi kokonaisuudeksi, sanoo Bondatan asiakkuusjohtaja Pekka Törrönen.
Vuoden 2025 joulukuussa Bondata Platformin kehityshanke sai Business Finlandin tuen.
–Tuki mahdollistaa sen, että pystymme panostamaan täysillä kehittämiseen, rekrytoimaan uusia osaajia ja ottamaan suuria loikkia eteenpäin. Nopeus on tärkeää nyt, kun sekä toimiala että koko maailma ovat voimakkaassa muutoksessa, sanoo alustan kehityksestä vastaava Bondata Platform Oy:n toimitusjohtaja Mikko Ruokojoki.
Tekoälyn avulla tutkimuksen vaikuttavuus voidaan viedä seuraavalle tasolle. Alusta esimerkiksi yhdistää tutkimusdatan HR- ja asiakasjärjestelmien tietoihin ja auttaa organisaatioita kohdistamaan kehitystoimet oikein sekä seuraamaan niiden vaikutusta.
–Tekoälyagentti oppii tuntemaan organisaation ja antaa koko ajan tarkempaa palautetta sekä valmiimpia suosituksia ja toimenpide-ehdotuksia. Kokonaiskuvan muodostamisesta tulee organisaation johdolle entistä vaivattomampaa, ja tutkimus voidaan muuttaa tehokkaasti toiminnaksi, Törrönen sanoo.

Mikko Ruokojoki
CEO, Bondata Platform
mikko.ruokojoki@bondata.fi
+ 358 40 070 9319

Pekka Törrönen
Asiakkuusjohtaja, Bondata tutkimuspalvelut
pekka.torronen@bondata.fi
+ 358 40 762 3533
- Viime vuosi on ollut Bondata-konsernille poikkeuksellisen vauhdikas 08.04.2026
- Sitran ja Bondatan kansainväliset tutkimustulokset keräsivät runsaasti mediahuomiota 24.03.2026
- Grano Diesel valjasti tutkitun tiedon automyyjien tueksi 16.03.2026
- Julkishallinnon tietotarpeet 2026: Neljä trendiä yli muiden 18.02.2026
- Granlund on Vuoden Tiedolla Johtaja 2025 30.01.2026
- B2B-asiakastyytyväisyyskyselyn 5 yleisintä virhettä ja miten onnistut 29.01.2026
- Vuoden Tiedolla johtaja -palkinto jaetaan jo seitsemännen kerran! 07.01.2026
- Bondata Research: Tutkimuksen mukaan Jokereiden nousu on joululahja muille SM-liigan seuroille 22.12.2025
- Business Finland tukee Bondatan uuden tekoälyalustan kehitystyötä 17.12.2025
- Kolme trendiä, jotka haastavat brändejä juuri nyt 27.11.2025
- Muuta tutkittu tieto toiminnaksi 18.09.2025
- Webinaari: Henkilöstökyselyjen hyödyntäminen tekoälyn aikakaudella 21.8.2025 02.07.2025
- Innolink vahvistaa markkina-asemaansa ostamalla suomalaisen tutkimusalusta Vibemetricsin 05.05.2025
- Innolink tutki EK:n toimeksiannosta: Hybridityö tuo parhaat tuottavuustulokset suomalaisyrityksissä – etätyön rooli talouskasvussa ratkaiseva 20.03.2025
- Esittelyssä vuoden 2024 Tiedolla Johtaja HUS Diagnostiikkakeskus 25.02.2025