Samu Haber – Big in Europe

(0:03 – 0:16)
Tänään Tiedon jäljillä podcastissa on vieraana Der Finne, eli Samu Haber. Mites me, Pekka, lähdetään selvittelemään Samusta? On varmaan paljonkin asioita. On todella paljon ja mieletön ura kaverilla.

(0:16 – 0:33)
Ja jos ajatellaan, meillä on keissinä tänään Big in Europe. Sukelletaan kiinni siihen, että hän on ottanut 101 kertaa turpaan ennen kuin Sunrise Avenue on breikannut ja on saanut ensimmäisen levysopimuksen. Minua kiinnostaa saada selville se, että minkälainen intohimo, halu, tahto siellä kaverilla on ollut takana, että hän on pystynyt ottaa 101 kertaa turpaan ennen kuin se sopimus on tullut. Ja sitten totta kai tuo Sunrise Avenuen tarina. Eurooppa on ihan mieletön läpimurto.

(0:42 – 0:59)
Yli 32 maassa keikkaillut 93 kulta- ja platinalevyä. Me halutaan selvittää se, että miten tämä kaikki on saatu aikaiseksi. Joo ja missä se on lähtenyt se, että miten tämä Suomen pienestä maasta on ponnistettu noin isoksi Eurooppaan.

(0:59 – 1:19)
Ja tuo hylkäyksien määrä on niin kova, että miten sinne jaksaa kävellä, mennä hissille, millä ei ikinä sinne menee, sinne levy-yhtiön toimistoon. Ja ottaa sen taas vastaan sen, ehkä välttämättä ei positiivisemman palautteen, mutta kumminkin hylkäykseen. Ja aina vaan uskoo siihen, että jossain vaiheessa lähtee.

(1:19 – 1:46)
Sitten minä haluan myös ottaa kun Samu oli aika avoin kirjassa sitä uupumisesta ja kuinka silloin tietenkin pitää takoa kun rauta on kuumaa, mutta miten on osannut tunnistaa näitä juttuja, että koska on liian väsynyt ja koska pitää pikkuiseksi aikaa vetää se mikrofonin töpseli irti seinästä. Ja kuinka Sunrise Avenue päätettiin lopettaa, kuinka iso juttu se oli, miten uskalsi tehdä sellaisen päätöksen. Ja sitä äärettömän kiinnostava tämä uusi, hän tekee kansainvälistä uraa, Eurooppa-kiertuetta, uudella musiikilla. Niin Me Free My Way, 24, valmistunut albumi ja uusi tuleminen on selkeästi nyt menossa. Otetaan vähän siihenkin kiinni, että mitä kaikkea sen taustalla on ja mitkä on Samun tulevaisuuden suunnitelmat.

(2:07 – 2:21)
Ja tietenkin tuohon alkuun kun sanoin Der Finne, niin hänhän aika Suomi-aksentillaan hyppää sinne mukaan Voice of Germanyyn. Eikä osannut hirveästi kieltä, niin mikä juttu se oli, se myös meidän pitää selvittää. Eli herrausmies sisään.

(2:23 – 2:47)
Samu, tervetuloa Tiedonjäljillä podcastin pariin. Kiitos, kiva nähdä äijiä. Mukava nähdä taas.

Hei, lähdetään liikkeelle ajasta ennen platinalevyjä ja TV-formaatteja. Nuori Samu kasvoi Espoossa, jossa jääkiekko, kitarat ja ehkä vähän kolttosetkin mahtuivat sen samaan maisemaan. Ja ennen kansainvälistä uraa oli kaveriporukkaa.

(2:47 – 3:29)
Oliko tunne silloin jotain isoa ehkä on tulossa joko kiekossa tai sitten ihan musiikissa? Aiko nuorena kumminkin rupesi kitaraakin rämpyttelemään? Joo, olin vissiin 12, muistaakseni, kun lopulta sain mutsin puhuttua ympäri, että se ostaa mulle skitan. Ja ennen sitä oli kyllä ihan vilpittömästi. Toki 12-vuotiaan kyky unelmoida on varmaan tosi iso, mutta asettaa tavoitteita varmaan ei ole ehkä niin semmoinen konkreettinen.

Mutta kyllä siellä Nordiksella ja Matinkylän vanhassa jäähallissa ja Laaksovalle jäähallissa ja telkkarista katsoi, kun Jari Kurri ja kumppanit tuolla laittoi kiekko ja reppu meren takana. Kyllä minä oikeasti haaveilin siitä lätkäurasta. Se oli se ainoa oikeastaan, mitä elämässä oli.

(3:30 – 3:46)
Ja sitten se oli jotenkin muutakin kuin se jääkiekko. Se oli tapa olla jotakin koulussa ja siellä oli frendejä ja siellä sai kasvaa frendien kanssa. Edelleen on siis tuttuja Espoon kiekkoseurasta sieltä 90-luvun tai 80-luvun ja 90-luvun taitteesta.

(3:47 – 4:08)
Sitten kun se musa tuli 12-vuotiaana, niin jotenkin se vei sydämen. Huomasin silloin ehkä itsekin nyt jälkeenpäin on helppo tajuta, että tavallaan se unelma ja ehkä sitten se tavoite tai se haave, mitä elämää haluaa elää, niin kyllä se muuttui aika nopsaan. Jotenkin se kosketti vielä syvemmällä ja kutsui minua jännällä tavalla.

(4:09 – 4:22)
Muistan silleen, että haaveilin aina silleen, että jotain ihanaa on tuolla jossain. Se olisi ihanaa pelaa jossain Stanley Cupin konferenssifinaaleissa. Se olisi varmaan ihan sika ihanaa, mutta toi olisi varmaan vielä ihanampaa.

(4:22 – 4:40)
Toi joku, vaikka eihän sitä voisi silloin tajua, mitä se oikeastaan on. Se jotenkin vei minut mukanaan. 16-vuotiaana minä jo perustin Sunrisen.

Aika nuorena sitten kuitenkin aloin tavallaan tälle tielle, missä nyt edelleen tavallaan olen. Minulle tulee ihan samaa mieltä. Ei minulla ollut mitään muuta suunnitelmaa kuin jääkiekko.

(4:40 – 4:57)
Ei minulla mahtunut siellä vaikka koulut käytiin. Minä muistan, kun minä kotona jonkun mennä epäisen peilin edessä, löin maaleja johonkin sinne. Kun silloin oli aikanaan näitä puhelinpöytiä, niin sinne alle pääsin tekemään maali hienosti ja tuulettelin.

(4:58 – 5:09)
Etin uusia tuuletuksia siinä peilin edessä. Se vaikka pienessä lähtee ja tiettyyn suuntaan, eikä sinulla ole mitään mielessä. Ainakaan minulla ei ollut silloin, kun tätä katsotaan niin kauan kuin sitä pystyy.

(5:10 – 5:25)
Mutta sinulle tuli se kitara siinä mukaan. Se tuli, mutta ne ovat tosi tärkeit juttuja. Minä olen paljon miettinyt ihmisiä, jotka vaikka vähän kärsivät sen kanssa, että mitä tekisi työkseen ja millaista uraa, miten tätä elämää käyttäisi, millä hankkisi leipänsä ja mahdollisesti vaikka vaurastuisi.

(5:26 – 5:39)
Itse olen käynyt tosi iso tuuri, että on ollut vaikka kiekko silloin alussa. Se on semmoinen intohimo antanut tietynlaista energiaa tekemiseen. Kyllä minäkin perunajauhon päällä vedettiin jotain luistelutreeniä.

(5:41 – 5:59)
Vesivaneeri, missä oli reunat. Minusta vanhempien piti vielä duunaa sellaiset. Eihän sitä halunnut tehdä vaneeripotkuharjoituksia, mutta se oli tavallaan osa matkaa sinne SM-liigaan tai sitten jonnekin vielä eteenpäin.

(5:59 – 6:12)
Sama sitten musiikissa, niin eihän siinä nyt ole mitään. Jos joku tulee sanoon minulle, että minä en ole muusikko, vaan enemmän taiteilija ja artisti. Että minä en edelleenkään hallitse mitään instrumentteja muusikon leveleillä.

(6:13 – 6:27)
Jos joku tulisi sanoa, että haluan myös artistiksi ja se on varmaan tosi mageeta ja varma leipä. Niin kyllä minä sanoisin, että jos se oikeasti on se, niin go for it. Mutta ei se ole mikään suunniteltavissa oleva tai varma polku ole.

(6:28 – 7:03)
Mutta sitten jokainen harjoite, kun olet harjoitellut tekemään biisiä ja tullut siinä ehkä vähän paremmaksi ja löytänyt tapoja soittaa ihmisten kanssa, minkälaiset tyypit minun tähän kokoonpanoon sopii ja minkälainen minun rooli tällaisessa porukassa on. Jokainen noista onnistumisista ja epäonnistumisista on kuitenkin ollut vain askelia matkalla sinne, missä itse asiassa tänään olen onnekas olemaan. Ei sitä siinä puhelinpöydä edessä mieti, että tämä on jotenkin oleellista saada tuonne pöydälle se pallo tai kiekko tai mikä vaan.

(7:03 – 7:40)
Tämä on osa tätä matkaa, millä haluan joka tapauksessa olla. 12-vuotiaana kitara, 16-vuotiaana Sunrise Avenuen perustaminen. Jos mietit sitä, ihmismuistio on heikko ja kaikkeen ei pääse kiinni, mutta minkälaisia kiinnekohtia siinä oli? Oliko se kitaran soitto ja soinnut? Aloitko sinä heti tekemään biisejä ja tapailemaan niitä? Vai missä kohtaa se syntyi sellainen tunne, että tästä voisi tulla jotain? Kuinka hapuilevaa se alussa oli ja missä kohtaa se oli sellainen, että tämä on se juttu, mitä haluan tehdä? Tapahtuiko siinä jotain? Luulen, että siinä oli osa sitä, että olin aika hukassa nuorena.

(7:44 – 7:57)
Vaikea sanoa, että olisin ahdistunut tai syrjäytynyt, koska olin tosi usein kapteeni. Olin pidetty yhteisössä ja pidetty koulussa. Minulla oli frendejä ja hyvä koti, missä kasvaa ja muuta.

(8:00 – 8:11)
Sanon aina mutsille, että elämä on tosi sumeeta. En halua tällaista peruselämää. Minun pitää mennä johonkin kouluun ja töihin.

(8:11 – 8:20)
Tein sellaisia biisejä, jotka olivat minun faijalle. Yksi nimi oli Like all the cowboys do. Minä en halua olla sellainen sät-faija.

(8:21 – 8:36)
Sulla on kiva Audi ja makea duuni, mutta minä en halua tuollaista elämää. Luulen, että yksi ajureista on ollut se, että olisin halunnut jääkiekkoa tai musiikkia. Elää omani näköistä ja vapaampaa elämää.

(8:36 – 8:52)
Kaikki ne riskeivät tietysti, mutta mikään ei ole varmaa. Mennä kouluun ei tarkoita, että sinulla on joku elintaso ja turva elämässä lopun elämässä. Vapaus ja itseni ilmaiseminen ovat olleet kaikista isoin juttu.

(8:53 – 9:03)
En ole koskaan digannut kitaran soitosta. Joku sanoi, että mennään jammailemaan kitaralla. Minä sanoin, että miksi? Kyllä minä osaan perusjutut soittaa.

(9:04 – 9:20)
Mennään enemmän tekemään biisiä, teosta tai hölmöä, mikä johtaisi johonkin. Itse kitaran soitto, kuten moni mun keikalla käyneestä on huomannut, ei ole mitään Yngvien Malmsteen-tasoa, eikä se ole minun juttukaa. Se ei minua kiinnosta.

(9:21 – 9:36)
Enemmän se, että haluan elää jonkun vapaan seikkailuelämän, enkä tavallaan vetää missään muotissa sillä, että näin minun kuuluisi elää. Minusta tuntuu, että elämä jäisi vähän elämättä. Ei tullut mieleen, että haluat esiintyä.

(9:36 – 9:54)
Musa oli siinä, mihin se kanavoitui. Ei tullut mitään näyttelyä. Käykö mikään mielessä, että haluat kumminkin ilmastaa itseäsi jollain tapaa? Vai oliko se aina, että se ilmastaa musiikilla? Vai käykö mielessä jotain muuta ilmaisupolkua? Se varmaan kolahti niin syvälle biisien tekeminen.

(9:54 – 10:09)
Nimenomaan heti lähdin tekemään omia biisejä. Ihan silloin 13-vuotiaana, kun sain viisekaan sointua Haltuun. Biisien tekeminen ja sitä kautta tietynlaisen kosketuksen saaminen ihmisiin, niin se on ihan mieletön fiilis.

(10:10 – 10:19)
Sulla voi olla vaikka viisi ihmistä keikalla sun edessä, kuuntelemassa sun ja sun bändin keikkaa. Ja sä laulat jostain, voi olla ihan mikä vaan aihe. Niin sä näet siitä.

(10:20 – 10:29)
16-vuotias mimmi, 80-mies. Niin sä näet niistä, että me koetaan samaa tunnetta. Ja se on semmoinen, mikä edelleen tässä nyt nostaa mun karvat pystyyn.

(10:29 – 10:39)
Toki jos siinä on 36 000 ihmistä stadikalla, niin se on vielä hullumpi fiilis. Että mä vaan laulan jostain tämmöisestä aiheesta. Ihan mikä tahansa.

(10:39 – 10:49)
Vaikka Bye Bye Hollywood Hills. Niin en mä oikein tiedä, mistä biisi kertoo. Se on mun semmoinen unelmienmetsästyslaulu tavallaan.

(10:50 – 11:05)
Jotenkin siellä tosi monella on silleen, että tässä on nyt joku juttu, mikä jotenkin koskettaa. Me ei tarvitse sanoa mitään siinä keikalla, siinä hetkessä. Mä näen jokaisesta eturivin, kuudennenkin rivin ihmisestä, että tässä on nyt semmoinen tunne, mitä me jaetaan.

(11:05 – 11:18)
Ja se tuntuu musta turvalliselta ja hyvältä. Silloin me oltaisiin tavallaan yhdessä niiden ihmisten kanssa. Tuossa tuli mieleen toi Maijasen Pave, kun yksi tunnetuimmista biiseistä on varmaan Ikävä.

(11:18 – 11:29)
Ja Pavelta kysyttiin, että mistä tää biisi kertoo. Se ei oikein, että sen voi jokainen tavallaan sen ikävän tuntea eri lailla. Ja siinä lauletaan, että ikävä jostain, mitä koskaan ei ollutkaan.

(11:29 – 11:34)
Että se on semmoinen hähmyne. Mutta siihen pääsee ihmiset kiinni, vaikka se ei kerro juurikaan mistään. Kyllä.

(11:34 – 11:39)
Varmaan tämä. Ja parhaat biisit on itse asiassa noita. Totta kai Final Countdown.

(11:39 – 11:54)
Se voi olla, mun mielestä ne vähän laulaa tyyliin maapallon tilanteesta siinä jostain tällaisesta. Mutta voihan se olla jollekin se parisuhteen juttu, tai työsuhteen päätös, tai uuden alku, tai jotain muuta. Mutta hienoa on, jos ne on vähän aiheet tavallaan auki biiseissä.

(11:54 – 12:08)
Se on ehkä se, mitä tässä koko ajan on ainakin pyrkinyt jahtaamaan. Sitten se on, just tuossa huhtikuussa oli yksi keikka Berliinissä, ja omat viiskybäset, kymmenen tuhannen ihmistä. Niin onneksi olkoon.

(12:08 – 12:19)
Kiitos, kiitos. Hallissa on se siistiä, kun vetää siinä jotain sellaista biisiä, vaikka muutaman vuoden, tai jotain ihan uutta biisiä. Eli tavallaan elää semmoista samanlaista tunnehetkeä kymmenen tuhannen ihmisen kanssa.

(12:19 – 12:30)
Se on jotenkin tosi turvallista ja voimaannuttavaa. Mä ajattelin tätä asiaa sillä lailla, että itsellä oli yläasteella. Mä kirjoitin runoja ja pöytälaatikkoja, en kellekään muulle.

(12:30 – 12:45)
Mutta se, että sä oot tehnyt itse biisit ja sanottanut ne. Siinähän on se tarina ja se halu ja tahto tuoda se tunne peliin. Mä mietin sitä, että se on varmaan sparranut myös sua nuorena siihen ajatteluun ylipäätänsä.

(12:45 – 13:28)
Et sulla on selvästi ollut se sisäsyntyinen unelma saavuttaa jotain merkityksellistä. Kun sä oot tehnyt biisejä, niin se on väkisin jo itsessään varmaan sparranut sun ajattelua ja sitä, että minkälainen susta tulee artistina. Veikkaan.

Kyllä se try and error juttu toimii kaikista parhaiten. Mä mietin silloin tosi paljon, että menisikö jonnekin pyrkisi vaikka Sibeliuslukioon tai opiskelemaan musiikkia ja sen teoriaa ja rakenteita enemmän. Mutta mä huomasin, että mä kehityn tosi paljon enemmän sillä, että jos mulla on mahdissa soittaa jonkun ihmisen kanssa yhdessä, niin tavallaan tehdä asiaa kimpassa ja ottaa siitä vaan väreilystä kiinni ja mikä toimii, mä teen näin.

(13:28 – 13:41)
Joten vähän niin kuin kiekossa, että sä voit opiskella lättysyöttöä koko ikässä. Sitten kun sä meet sinne katsomaan, että miten sä epäonnistut vaan tarpeeksi monta kertaa, niin jossain kohtaa se, että ai niin tälleen. Nyt se on tuolla, mä syötän tonne, tossa se saa sen kiekon kiinni.

(13:42 – 13:56)
Vähän samanlaisia juttuja on musiikissa. Sitten mä lopulta kävin, mä veikkaisin, että mä kävin ehkä yhteensä kahdeksan tai yhdeksän kitaratuntia koko mun uran aikana. Toki nyt uralla mulla on ollut valtava hienoja muusikoita.

(13:57 – 14:17)
Mä oon niiden muusikon maidosta saanut valtavan määrän tietoa ja osaamista, mutta mä heti huomasin, että tää ei oo mun juttu. Mä opettelen jonkun muun tekemään asiaa, apinoimaan Jimi Hendrixiä tai B.B. Kingiä, mitkä on siis upeat taiteilijoita ja ihan mielettömiä legendoja. Mä halusin mennä siinä oman runon kirjoittamiseen ihan samantien.

(14:18 – 14:30)
Sit mä vedän sitä biisiä Frendeille, sit on välissä, että vitsi tää on hyvä. Tai sit ne on silleen, että kohteli asti, että kiva meininki. Mä muistan yhden tosi hyvän, jos saan hetken jatkaa aiheesta.

(14:31 – 14:42)
Mä olen ehkä ollut kitara joku pari kuukautta, veikkaisin. Ja sit tottakai Lätkäkopissa juttu leviää ja Haberillä on kitara. Silleen, että ootko nyt joku Bon Jovi.

(14:43 – 14:59)
Sit mä pyysin Mustalammen Mikan, Sinkkosen Sakun ja Peltonimen Villen jengistä. Mika oli maalipörssinjohtaja, Sinkkonen kapteeni. Ja Ville oli meidän semmoinen Markus Kankaanperämäinen jäähykuningas, hyvä ystävä edelleen Ville.

(14:59 – 15:16)
No sit ne tuli mun huoneeseen ja semmoinen terveen skeptisellä katseella varustettu ne jätkät ja kaikilla X-verkkainit päällä. Ja se, että no näytäis nyt sitten. Sit mä vedin jotain semmoista vähän softimpaa, jotain semmoista rautalankakitaraa, shadowsia ja muuta.

(15:17 – 15:28)
Ja ne jätkät oli silleen, että joo, jotkut limupullot kädessä. Sit mä vedin vähän jotain metalliikan riffejä, eli kaikki oli silleen, että vittu Haberi, vittu nyt lähtee. Äijästä tulee rokkitähti.

(15:28 – 15:41)
Mä muistan, kun jätkät oli silleen, ja mä olin silleen, että jumalauta, jos noi jätkät, ylivoimaparhaat aseet, on sitä mieltä, että nyt sulla on silleen munaa, niin mähän kasvoin silleen metki siinä henkissä. Uppas renkaat kuutoon. Kyllä.

(15:42 – 16:23)
Eli kun nothing is made of, sinä haluun sen. Ei, ammattilaista julkaistusta. Mutta taisi olla tuosta Master of Puppetsista, niin se ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti-ti Varsinkaan niin ehkä nykyään opetetaan joo.

(16:23 – 16:42)
Niin, mulla ei ole viisi sekaa CD-levyä, ne oli kaikki metallikaa. Nyt mä tiiän miksi me ollaan synkannut. Mennään tohon seuraavaksi myyntivies vuodet, business riskit ja hylkäysten maraton teemaan.

(16:42 – 17:00)
Ennen Sandra Isavnyitä sä myit, ennen kun myit miljoonia levyjä, niin ennen kun ehdit tekee läpimurtoa, niin sä ehdit tehdä kaikenlaista. Me luettiin sun kirja läpi. Siellä oli paljon verkostomarkkinointia, kiinteistöhommeja, baareja Espanjassa, vähän talousrikostuomioitakin.

(17:00 – 17:17)
Sillain nuorella kaverilla oli aika paljon vauhtia siinä elämänvaiheessa. Kerro vähän, minkälainen se elämänvaihe oli ja mitä kaikkea siinä ehti tapahtumaan? Se oli jännä aikaa. Lätkä loppu, se on 15-16 vuotta lopullisesti.

(17:18 – 17:27)
Sitä oli vähän jännässä tyhjiötilassa tavallaan. Koulu ei kiinnostanut pätkääkään. Sain lukiosta potkut vanhojen tanssien kohdalla.

(17:27 – 17:50)
Oli Viharavaakson lukion poissaolo ja korkeushyppy ennätys. Poissaoloissa oli isompi määrä päiviä vs senttejä korkeushypyssä. Oli semmoinen vähän outo, aika vaikea oli tavallaan jotenkin tajuta, miten sillä musalla voisi tehdä vaikka leipänsä ja ehkä rakentaa siitä jotain polkua.

(17:51 – 18:11)
Aina olin ollut aika suplikki jätkä ja pärjännyt sosiaalisissa tilanteissa. Mun mielestä mutsi ehdotti, että mene myymään jotain aikakauslehtiä tai jotain muuta. Se voisi olla hyvä juttu.

Se menikin tosi hyvin. Sitten huomasin, että myyntihommat ovat minulle ihan luontevaa. Jos tällä tavalla sallitaan sanoa, niin se on aika roughia hommaa.

(18:12 – 18:22)
Siinä välttämättä päivän päätteeksi ei omanarvontunto noussut työpäivän aikana. Iso hatunnus kaikille, jotka myyntihommia tekevät. Se on tosi kovaa duunia.

(18:24 – 18:36)
Se on vähän ajanut minua siihen, että kun ei musasta. Silloin Sunrise Duolla, kun kierrettiin Suomeen jotain hautajaisia, synttäreitä, firmabileitä ja muita. Kaksi jätkää ja kaksi kitaraa.

(18:36 – 18:45)
Me saatiin yli viisikymppiä per mies per keikka. Useinhan se meni siihen, että me saatiin ne käteiset kouraa. Keikka oli jossain baarissa.

(18:46 – 18:59)
Ei ollut mikään kirjanpitäjäunelma meidän sen aikaan bisnes. Sitten huomasin, että myyntihommat toimivat. Lopulta päädyin Espanjaan myymään lomaosakkeita.

(18:59 – 19:09)
Ne olivat isoja kokonaisuuksia. Keskusrikospoliisikin otti yhteyttä jossain kohtaa. Tekisi mieli sanoa, että en tiennyt, että firma huijasi jengiä.

(19:10 – 19:20)
En ollut satavarma siitä, mutta kyllähän se hais. Se näki firman kulttuurista ja toimintatavoista. Kaikissa ketä siellä oli, ne tyypit.

(19:20 – 19:31)
Ei yhtään tyyppiä ollut, jolla olisi ollut hirveästi vankilatatskoja käsissä. Elämä oli niin mageeta. Se perusteltiin meille niin hyvin, että sen pystyi itselleen perustelemaan, että tämä nyt on vähän outoa.

(19:32 – 19:50)
Myyntihommat ovat olleet hyvä kanssa, kun ajattelen tätä alaa ja omaa uraani, opetella siellä joskus nuorena. Ei pelkää ehdottaa, miettiä omaa nykyistäkin uraani. Joku brändi tarjoaa jotain tai festivaalikokonaisuus jotain.

(19:50 – 20:04)
Ettei vaikka alihinnottele itteensä. Toki minun tykyä on partnereita ympärillä ja luotettuja ihmisiä, jotka tekevät ainakin frontlinessa näitä minun ulostuloja. En ole koskaan pelännyt myydä.

(20:04 – 20:15)
Se on mielestäni itse asiassa ihan hauskaa. Kun saat joku hyvän diilin maaliin. Olin nykyisellä CGI-gruupilla, silloisella Novo-gruupilla, duunissa.

(20:15 – 20:30)
Tein vaikka puolen miljoonan euron diilin Telia Soneran kanssa. On se siistiä tulla työsuhdeautolla takaisin konttorille silleen, että halva miljoonat, osta bonukset ja alka taas koodaa pojat, me itse olemme tehneet diilit. Vähän henkseleitä siellä, ehkä paukutellen.

(20:31 – 20:45)
Kyllä minä sytyn siitä fiiliksestä, kun saan diilin maalia. Tuo jälkimmäinenhän on jo sitten iso myyntityötä ja hyvillä komissioilla. Sitten teet tosi merkityksellisiä kauppoja.

(20:45 – 20:56)
Tuo ensimmäinen tulee mieleen. Meillä on itsellä tässä konsernissani ja itsellä 20 vuoden myyntikokemus. Myynti on kovaa duunia, mutta sitten tuo puhelinmyynti ja lehti.

(20:56 – 21:07)
Se on jotenkin niin paljon rajumpaa, että meilläkin yksi konsultti, joka tuli taloon. Kysyin, että mitä sinä olet meillä jaksanut. Sanoin, että tämä on aika easyä verrattuna puhelinmyyntiin.

(21:07 – 21:12)
Sitten kysyin sitä, että minkälaista kokemuksia. Hän oli ollut puhelinmyynnin esihenkilönä. Sanoin, että ei mitään.

(21:12 – 21:25)
Aamulla kaikki tulee virkeänä töihin ja ne on tunnin päästä ranteet auki. Mitä sinun esihenkilön? Sinun tarvitsee nostella niitä siellä pöydälle ja tuoleille takaisin. Kyllä te pystytte.

(21:25 – 21:36)
Kamorit vaan. Kamoraneet, sinä pystyt tähän. Se on varmaan aika raju bussin tai junan yliajo, mitä siinä päivän aikana tapahtuu ja miten sinä joutut kokoon itseasiassa.

(21:36 – 21:55)
On se joo. Sitten tietysti sallittanen ja sanoan näin, että kyllähän tämmöisessä varsinkin puhelinmyyntihommissa ne on aika lyhyitä työsuhteita usein ja siellä välttämättä ei ole kaikilla ihan kaikki asiat ihan mallillaan hallussa. Saattaa olla vähän talouden kanssa haasteita ja tuo on tavallaan se keino pitää arkea yllä ja muuta.

(21:55 – 22:17)
Minäkin olin esimiehenä B2B-puolen suoramyyntipuhelinmyyntifirmassa. Meillä oli neljä konttoria Kokkolassa, Vaasassa, Espoossa ja Stadissa ja vitsi siellä saisi paljon HR-huolta. 120 henkeä oli silloin duunissa, niin on siinä oma hommansa, mutta jälleen kerran hatun nosto kaikille suoramyyntiammattilaisille.

(22:18 – 22:41)
On kovaa hommaa. No hei, noista myynti- ja bisnespuolista puhuu kuitenkin aika lämpimästi, niin varmaan kuitenkin jäi siihen fikkaan jotain, koska sitten sinun piti kuitenkin itseäsi ja bändiäkin myydä, niin se on varmaan aika hyvä polku olla mennyt tuo putki läpitteen. No se ei mennyt aluksi hirveän hyvin, että siinä kesti aika kauan.

(22:41 – 25:04)
Se oli hauska, kun Suomessa oli viisi levyyhtiöä silloin, Sony, Warner, EMI, BMG ja Universal. On käytännössä viisi yhtiöä, joissa istuu kussakin yksi henkilö, tällainen tuotantopäällikkö, head of A&R, joka on se, joka päättää, ketä sainataan. Se on viisi kontaktia ja sinä et saa ryssiin niitä sinun ainoita tavallaan mahdollisia tyyppejä, yksi niistä pitäisi saada sinun puolelle.

Sitten kun olet siellä seitsemättä kertaa, siellä Warnerin hississä menossa sinne Pekka Ruuskan luo taas, katsot itseäsi siitä peilistä, muistan vielä mitä tarrojakin siinä peilissä oli, että tänään on se päivä ja tänään se kamelin selkä tavallaan sillä puolella katkee ja muuta, ja sitten taas samalla hissillä alas jätkien luo sinne parkikselle, että ei vielä, mennään vääntämään vielä. Mutta se jotenkin alussa okei ensimmäiset vaikka 50 visiittiä levyyhtiöihin, niin ei se musa ollut valmista ja sitten sieltä sai hyvää feedbackia aina ja muuta, mutta jotenkin ehkä sen myyntikokemuksen myötä tuli se usko siihen, että tavallaan kehittää sitä tuotetta on tosi tärkeää, että sinulla on paskaa ja tuotetta on vaikea myydä, ja sitten osasi jotenkin olla kuitenkin semihygieninen niiden levyyhtiön tyyppien kanssa ja aina sitten tulla tarjoamaan jotain uutta, että ei lannistunut, mutta oli siitä varmasti apua, mutta kyllä se oli todella karseeta. Olin melkein 30-vuotias jätkä, jolla oli talousrikostuomio, sitten kaikki Helsingin musaskenessa nauroi minulle, ainakin jos se ei suoraan päin naamaan, niin sitten selän takana, ja minähän olin kaikille vähän sellainen, että vieläkö tuo meinaa sinnitellä tuolla, että no on kyllä sinnikäs jätkä, vaikka eihän tuosta mitään tuu, sehän oli se yleinen läppä tuolla kaupungilla, mutta kyllä minä siinä koko ajan haistoin tavallaan sitä, että jos ensimmäisellä kymmenenkään se on silleen, että ei kiinnosta, niin sitten siinä kuuden, seitsemänkympin kohtaa, että kuka tämän on miksannut, että okei pieniä signaaleja, pieniä signaaleja ja loppuun kohtaan se rupesi olla vähän semmoisia, rupesi olla jengiä vähän keikoilla, että toihan on muuten universaalisti töissä, toi takariviäijä tuolla, silleen, että kyllä tässä jotain on, ja sitten meillä yleisöt kuitenkin kasvoi pikkuhiljaa, että voi olla Onto Roxissa oli vaikka 40 henkeä, 2-3 kuukauden päästä seuraavalla keikkapaikalla oli vaikka 90, silleen, että jotain tässä on tässä showssa ja jotain tässä on, mistä ne tykkää ja tulee takaisin.

(25:04 – 25:41)
Aika raaka toi levyyhtiö maailmassa, se on yksi ihminen, kuka tekee sen, että on mielipiteetä mistään muuta, sä mäet sen CDn tai C-kasetin kaa sinne ja hei tässä on meidän tuoretta ja tuosta feedbacki ja siellä just on, puhutaanko samasta Pekka Ruuskasta, joka on tehnyt. Pekka Ruuska oli silloin, no siellä hänellä oli niin kuin junior aeter Osku Ketola, joka olisi itse asiassa halunnut sainaa meitä jo silloin, mutta näin se siis menee käytännössä edelleen. Mutta jos se on just, että siellä on joku tämmöinen kaveri, joka tykkää jostain muusta Kendrestä, kuin mitä just tuota tuomassa pöytään, niin käykö mielestä, että pitääkö meidän generejä vaihtaa tuohon ja vaihtaa suomeksi ja tehdä jotain.

(25:41 – 26:09)
Nämä olivat niitä argumentteja. Ei se varmaan ole, että kyllähän nuo taitavat aeterrat, eli tämmöiset tuotantopäälliköt, niin kyllä ne osaa tavallaan katsoa eri generejä ihan oikeasti avoimesti ja ne on hienoja tyyppejä. Se duunihan on tosi vaikeaa, että jos sulle tuodaan vaikka 50 tai 100 uutta projektia viikossa, niin millä sä sieltä mututuntumalla otat sen, että sä voit tietää, mikä kehitys tulee olemaan ja mitä projektiin takana ikään kuin on.

(26:09 – 26:20)
Ei ole kyllä kadehdittava pesti sille, että mä itse en ehkä haluaisi tuollaiseen duuniin, mutta kyllä se muovii. Käytännössä joka kerta sanottiin, että laula suomeksi. Ei ole mahdollista.

(26:21 – 26:34)
Sadannen visiitin kohdalla Universal Music tarjosi levytyssopimusta ja sanoi, että kun tuottaja vaihtuu ja kieli suomeksi, niin tässä on biili. Se oli siinä paperissa, siinä pöydällä. Mä katsoin silleen, että ei saatana.

(26:34 – 26:48)
Toi on se, mikä telkkariskin näkyy, Universal-luogo. Sitten tuossa on summia ja siinä on erilaisia, olisiko se ollut 3 plus 1 tai jotain albumia ja esityskieli suomi. Sitten mä vaan käänsin sen tylysti, että kiitos, tää oli tässä.

(26:49 – 27:02)
Sitten mä menin hissiin silleen, että vitun tyhmä, vitun tyhmä. Onhan toi ollut ihan sairas toi tilanne? Sulla on ollut ihan valtava se sisäinen palo ja halu menestyä ja saada se aikaiseksi. Sä oot ollut 100 kertaa ottanut turpaa.

(27:02 – 27:10)
Tuossa huoneen taulullakin näkyy 100 hylkäystä ennen onnistumista. Sitten tuli se saada se ensimmäinen. Tai saada toinen, 101 meni viikkoon.

(27:10 – 27:16)
Joo, 101 meni viikkoon, korjaa. Mun harrikan tankissa lukee 102. Lukee ihan syystä siellä.

(27:16 – 27:28)
Sitten tuli ponni ja se nappasi kiinni. Kerro vähän siitä, mikä se fiilis oli, kun sä oot ottanut. Tuossa on ehkä vähän sitä samaa kuin siinä puhelinmyynnissä, että sä saatat päivän aikana turpaan, mutta siellä tulee kuitenkin voittoja.

(27:28 – 27:42)
Tässä matkalla ei tullut niitä voittoja. Sitten se napsasti kiinni. Mitä sä käsittelit siitä? Tuliko sinä tunne, että en mä voi uskoa, ei ne on oikeasti mulle tarjottava vai sä tiesit heti, että nyt se on tässä? Mä mietin kahta asiaa.

(27:42 – 27:55)
Siellä oli Anne Laaksonen ja Mikko Saukkonen, mun hyvä ystävä ja yhtiökumppani nykypäivänä. Mun tuli niistä semmoinen olo, että noi repparant ei oikeasti ihan tiiä, mitä ne tekee. Kaikki muut oli ihan supermulkkuja koko alalla.

(27:55 – 28:02)
Oikeasti käyttäytyy tosi huonosti. Mä ymmärrän, kun joku sanoi, että kiitos meitä ja kiinnostaa ja tsemppii jatkoa. Mä sanoin, että ei susta vittu ikinä.

(28:02 – 28:18)
Mä en miksi tolleen tarvii sanoa. Se oli vähän sellaista, että tietääköhän nämä ihan, mitä ne tekee. Niillä oli rosterissa Hector, tietysti arvostamani artisti Kaija K. Silloin ei ollut nykyisen huippunsa Kaija K., vaan oli vähän sellaista, että onko se vähän has been.

(28:18 – 28:31)
Sitten oli Crazy Frog, siis tämä sammakko. Sitten mä mietin, että mikäköhän lafka, että onko tämä ihan päätöntä. Sitten mä tiesin, että Bonnierin konsernilla Ruotsissa on tietysti kassa tosi kunnossa ja varmaan resursseja löytyisi.

(28:31 – 28:43)
Tyypit vaikuttavat kivoilta. Tämä oli vähän semmoinen, että mä olisin halunnut diilin IFK-ohon, mutta sitten mä jouduin playoff-keväänä mennä KK-ohon. Ajattelin KK-ohon kanssa.

(28:43 – 29:00)
Mä olisin halunnut liigaan diilin, mutta mä sainkin hyvän diilin mestikseen, että onko tämä hyvä juttu. Eniten mä mietin sitä, että ei saatana, nythän mut oikeasti mitataan. Mä muistan, kun mä menin himaan siitä ja oli sovittu heads of agreement, että mitä tässä tullaan tekemään.

(29:00 – 29:18)
Mulla tuli ihan karmea paniikki siitä, että ei vittu, että nythän mä olen voinut tavallaan uhota tässä ja taistella mun unelman puolesta vuosia ja luoda uskoa muihin, että kyllä tämä tästä menee. Nythän me muuten oikeasti joudutaan julkaisemaan musaa. Nythän tämä koko juttu tulee julkiseksi, jos hyvin käy.

(29:19 – 29:35)
Jengi pääsee tsekkaamaan mun englanninkielen lausumisen, biisintekotaidot ja esiintymistaidot. Mua pelotti esiintyminen ihan sikana, että jos mennään oikeasti sen aikaisen himin, rasmuksen, loveksin ja negatiiveja noiden kanssa. Edes Suomen kentällä vertailee, että kuka tämä nyt oikeasti on hyvä.

(29:35 – 29:46)
Kaiken maailman egotripit ja muut, jotka tuo vetää silloin klubeja täyteen kuitenkin. Se oli isoin fiilis, että nyt sinut sammui oikein. Joudut sinne kokoonpanoon tavallaan.

(29:46 – 29:57)
Joudut ihmisten arvioitavaksi tästä isosti. Enää ei ole se Pekka Ruuska, jolla sä voit olla vähän siltä, että mitä sä nyt äijäsiin kitiset. Nyt on silleen, että rumbalehti, suosikki, iltauutiset mahdollisesti joku päivä ja muuta.

(30:04 – 30:37)
Nostitteko te kierroksia, aloitteko tekemään enemmän biisejä? Tuliko siitä semmoinen flow-tila, että jumalauta nyt näytetään? Kiinnostaa se, että oliko siellä vanhoilla musiikilla vai ihan tällä uudella, millä se Bonnerit nappasi kiinni, että pitää tehdä viimeisimpiä teoksia, vai oliko niitä, mitä oli muut hylännyt jo aikaisemmin monta kertaa? Ne oli hylännyt niin pitkään meitä, että me oltiin kaikki nämä levyyhtiöt. Me oltiin tehty semmoinen vähän niin kuin oma pläni, semmoinen world domination plan, mikä me tehtiin jätkien kanssa. Me hankittiin rahoitus meidän kaverilta, koska studiot maksaa, tuottajat maksaa.

(30:37 – 31:11)
Hyvä ystäväni, jolle viimeksi eilen soitin, Mikko Virtala, kopiokonemyyjä Espoosta, niin Mikko Virtala myi kämppänsä Espoosta ja osti sitten vähän pienemmän kämpän ja laittoi alkupääoman 20 tonnia kuitenkin tommoselle 20-30-vuotiaalle henkilölle, jolla ei ole omaisuutta. Iso raha. Mikko sanoi mulle eliksiään juoksumatolla, että on tuo hullu toi sun unelma, mutta mä en halua olla se jätkä, joka ei auttanut sua tuossa kynnyksessä, että sä maksat tai joskus takaisin jollain muilla bisneksillä, mä paan tähän fyrkat kiinni.

(31:11 – 31:52)
Sitten me perustettiin firma, Honest Productions, joka edelleen on olemassa. Sitten me vaan ruvettiin tekemään, ja tämä oli tyyliin ehkä vuosi ennen, kun mä olin siellä Bonnierilla. Meillä oli aika valmis albumi, ja Anne ja Mikko Bonnierilta sanoi, että sano näillä sanoilla, koska siteeran heitä suoraan, että susta on hullua energiaa, että tämä on tosi mielenkiintoinen keissi, lähdetään tsekkaamaan, mitä tapahtuu.

Me ei musasta oikein ymmärretä, niin päätässä kaikki musajutut. Mä olin silleen, että siistiä, mutta hetkinen, eikö mun pitänyt saada jonkun tyyppinen ura coachaus tässä, ja sisällöllinen coachaus, mutta ei. Sitten antoi meille vapaat kädet menkään vetämään viiniä sinne Porvooseen studiolle, missä olette olleet, ja nauttii matkasta.

(31:52 – 33:19)
Se oli paras päätös, mitä he siihen hetkeen pystyivät tekemään. Antoi meihin sen uskon, että te osaatte teidän hommat, pitäkää hauskaa, ja sitten tuutte takaisin sen albumin kanssa. Niillä oli kärkibiisit, Fairytale Gone Bad, joka oli meidän iso ensimmäinen kansainvälinen hitti.

Se oli silloin jo, kun me ensimmäistä kertaa Bonnierille mentiin, niin se oli siellä. Se oli neljälevyysi, ja sitten tosi merkittävää siinä oli se, että Bonnier, joka sijaitsee Ruotsissa, niin siellähän on kansainväliset verkostot aivan eri tasolla edelleen kuin mitä Suomessa on. Suomessa on tosi vaikea suomalaisen voimin oikeasti viedä hankkeita ulkomaille, jotka viesit kantaa.

Se voi olla yhden hitin jotain, tai käydään jossain ja tekee joku juttu, mutta se, että ura kantaa ulkomaille Ruotsissa on siihen todella paljon pidempi historia tietenkin, koska niillä on ollut vaurautta jo aikanaan silloin, kun täällä oli vain perunoita. Se kansainvälistymisen historia, brändäys ja kaikki se, että miten sä tuotat ja pystyt ja verkostoidut. Sieltä ne sanoivat Tukholmasta, kun se oli heti pohjoismainen diili Bonnierin kanssa, että menet tuonne Kannesiin, Ranskaan, MIDEM-messuille.

Siellä on semmoiset siihen aika järjesti tämmöisiä musiikkivientimessuja. Siellä on hyvää jengiä, keiän suunnanossa hyvät tutustuu. Niinhän mä sitten menin tän Mikko Virtalan kanssa, joka oli myynyt kämppäsen, joka oli siis kopiokonemyyjä Espoosta ja sitten Bonnierin toimari Anne Laakson puku päälle ja käyntikortit messiin ja sitten mennään sinne.

(33:19 – 33:47)
Siellä siis sattumalta tutustuin tämmöiseen vähän niin kuin tavallaan musiikki-agenttiin Bob Cunninghamin, joka oli siis tehnyt Spice Girlsin mimmille diilejä ja Richard Fredille diilejä ja tiesi, kelle niinku tämmöisiä kansainvälisiä isoja soppareita ja mei synkkas helvetin hyvin. Se rupesi siellä jo niin kuin esittelee mua jengille. Sitten Bob sanoi mulle, että järkkää keikkastadiin, tämä oli tammikuuta, että kuukausi, kaksi tästä niin järkkää keikka ja hän kutsuu sinne jengiin.

(33:47 – 35:12)
Mä olin silleen, että no näinköhän kutsut, mutta järkätään keikka, niin ainakaan ei jää mustakin. Semifinal Tavastian kellarissa helmikuun pakkasta 20 astetta ja sinne mennään valmistautumaan. Siellä on siis 14 eri levyyhtiön edustajia maalta, mikä herkullisinta.

Siellä on tietysti sitten vaikka esimies Warnerilta, niin Pekka Ruuskan esimies on sieltä Lontossa, on tullut Suomeen, on keikkaa ja sunkin pitää tulla, tai Sonilta oliko Kuoppamäen, kuka siellä olikaan, niin esimies jostain maailmalta, niin yhtäkkiä ne suomalaiset tyypit, jotka on näyttänyt mulle oikeasti keskisormeja aika rajusti ja heittänyt tietysti mitään näsäviisauksia, niin niiden pomot tulee Helsinkiin tiistaina 20 astetta pakkasta katsoa meidän keikkaa. Vitsi mikä payback, sinä Rafaelin enkilikin sai pikkuisen. Ja siis Pekka on upea äijä, me ollaan tehty sopuja, ollaan puhuttu paljon asioista jälkeenpäin ja näin, mutta oli siistiä vetää, mä tunsin siinä keikalla, nehän oli vähän semmoisia pikkutakeissa äijät siellä, eihän se mikään rokkishow silleen ollut, mutta mä tunsin siinä keikan aikana sen, että nyt tää vittu kääntyy, että tämä oikeasti kantaa tämä juttu ja varmaan osa siitä oli sitä, että ne on lentänyt jo tänne, ne on jossain hotellissa majoittunut ja muuta, ne katsoo, että täällä on saatana universaalinen, hetkinen, täällä on Edelin, täällä on Virginin ja ketäs, mitäs te täällä, eli mulla on tätä bändiä katsomassa.

(35:12 – 35:42)
Sitten se keikan jälkeen, ne oli siinä Torni-hotellin Amerikan baarissa siinä alhaalla, tyyliin melkein kaikki siltä keikalta. Ja sitten me vedettiin, ei varmaan edes suihkus käyty, kun semifinaalin backerillä ei ole suihkua ja puhdas teepaito päällä ja mä kävelin läpi niistä ovista, mitkä aukeaa tälleen siitä katutasosta, siitä onko se Yrjö- vai Kalevankatu vai mikä, kävelin sisään ja mä tunsin, että nyt on miljoona-diili, on sen kun nappaat tosta vaan, että hedelmä on matalalla ja niinhän se oli. Hei, really great show ja muuta silleen, että hei mä tuun just juttelemaan, mä käyn vähän tossa.

(35:43 – 36:34)
Mä olin ihan elementissaan. Koskiiko jalat maata, oliko se oiden fiilin? Ei kertaakaan. Sitten mulla oli muutama sellainen nykyään edesmenny ystävä tuolta Helsingin alamaailmasta ja mä muistan, kun mä laitoin kaikille vielä viestiä, että voi olla, että tarvii vähän kestitä tyyppein Helsingissä ja terveisiä Juhis Pilvenreunalle ja Juhis Operoisille, että kaikki pääsi mihin erikoistunneleihin tässä kaupungissa ja seuraavan päivän lentokentällä ne on nähneet toisiaan ja kaikki aivan darras, osa ei nukkunut ollenkaan ja ties mitä, se oli se tuo Jörg Hacker, oli siis tuon Saksan, oliko se Warnerin joku iso pomo, niin se tuli torninhotellissa silleen jostain yli 11 päivänä ja pelkis kalsareis käveli siellä ja ajatteli, että vittu Samu Haber is the coolest guy ever ja silleen, että kaikki keinot käyttöön vaan ja siitähän se sitten lähti.

(36:35 – 37:10)
Päästiin siihen vaiheeseen, että alkaa noin Excel-taulukon rivit muuttuu vähän listahiteiksi ja keräsit kolit kaks maata, keräsit sitten kymmeniä kulta-platina-levyjä. Minkälainen se, kun sä oot tommosen polun käynyt, niin jotenkin mä saan tunnetilaa haluaa vielä, kun sä lähdette ulkomaille sitten kiertelemään ja tekemään isoja juttuja, niin se fiilis, mikä on sisässä niiden sadan yhden hylkäämisen jälkeen, niin jotenkin siihen haluan ehkä päästä pikkusen kiinni. Se oli kyllä tosi outoa aikaa.

(37:12 – 37:50)
Siinä temmellyksessähän sitä ei ehkä kannatakaan enempää miettiä, vaan enemmän vaan silleen, että ääntä kohti ja se jotenkin ehkä unohtui siinä hetkessä se tavallaan, kun ei mulla jäänyt mitään katkeruutta tietenkään. Se oli tavallaan se taistelu, mikä piti taistella ja sitten tavallaan nyt oli diilit, oli tavallaan tuki ja verkostot olemassa, niin miksi mä miettisin sitä, että kuinka vaikeata toi oli tuolla, vaan nythän on tämä hetki. Siinä ehkä sitten sellaisena uutena fiiliksenä tuli semmoinen paniikki, että nyt pitää tehdä ihan kaikki, että aivan jokainen kivi ihan joka paikassa.

(37:51 – 41:04)
Jos meille kysyttiin, että olisitte sitten kiinnostuneet olla, että se on kaikkeen mentiin, ihan mihin vain, minä varsinkin, ihan mikä tahansa esiintyminen, haastattelu ihan missä vain, mikä tahansa kollaboraatio, oli se niin kuin Atenassa tai Varsovassa tai Tukholmassa, niin sisällä, inessä kyllä, tuon parhaani pöytään joka paikassa ja niin kuin kaikki meistä ja tehtiin hommia ihan hulluna, mikä oli varmaan ihan järkevä ratkaisu, koska noit ikkunoita uralla ei kellään hirveän montaa tuu. Sä saat sen jonkun niin kuin tryoutin tai koeajan tai sit sä saat tommosen niin kuin mahiksen, että levyyhtiö lähtee suun panostaa, niin ei nyt ainakaan kannata silleen niin kuin liikaa miettiä silleen, että onko tuo profiilille järkevää, vaan silleen nyt niin kuin roiskitaan, sisältään sen, että joka ikisen päivän jälkeen, mistä tahansa maassa oltiin, niin varmistetaan, että me lähdetään sen levyyhtiön kanssa ja kaupungille sitten sen päivän päätteeksi, koska tämmöinen niin kuin human attachment on tosi tärkeetä, että jos niin kuin ne soitti hyvin, yleisö tykkäs, niin mahtava juttu, soitti hyvin, yleisö tykkäs, vitsi me ollaan hauskaa niiden kanssa, niin se vaikuttaa siihen, että ketä ne haluaa niihin seuraaviin, vaikka Italian vain elämälapselle konserttiin tai mihin tahansa muualle, niin kyllä me oltiin silleen ihan kuuluisia seuramiehiä tuolla Euroopan, varsinkin Keski-Euroopan, mutta myös ihan Kreikkaan asti tuolla, että meidän kanssa oli niin kuin hauskaa, mutta enemmän oli semmoinen, että nyt ei saa niin kuin kaasu hyytyä, nyt pitää niin kuin tämä mahis on tässä, nyt pitää niin kuin oikeasti painaa, että ei saa yhtään, tulee kultalevy, hienoa, mahtavaa, pressikuvat ja muuta, platinaa kohti ja niin kuin seuraavaa kohtia, varmaan ihan joltain terapeutilta kysyy tai joltain elämäntavan valmentajalta, niin olisi kannattanut varmaan vähän ottaa breikkiäkin, mutta ei siinä voi, sinulla on tavallaan semmoinen niin kuin tekopaikka siinä ja se on niin kuin musiikissa menee vähän niin, että kuinka pitkään sä pystyt tavallaan sitä niin kuin kovaa liekkiä pitää tuossa niin kuin breikkausvaiheessa päällä, niin sitten sitä pidemmälle se kantaa sitten aikanaan. Olette saanut kaikki sinne ne iso pomot paikalle, mikä oli se seuraava steppi siitä vastien jälkeen? Siinä oli tota, no silloin me oltiin aika paljon kaikissa tämmöisissä mitä tahansa aamutv tai yötv ja kaiken maailman juttuja, eka festarihan meillä niin kuin hullunkurisesti oli siis Rock’n’Ringin päälava, mikä siis jotenkin kun Fairytelgon bään meni niin isoksi radiossa tuolla Euroopassa, niin meidän ensimmäinen festari niin kuin ulkomailla, Suomessa oltiin soitettu jotain ihan pikkujuttuja ennen sitä, niin siellä me oltiin vähän ennen 30 Seconds to Marsia ja Smashing Pumpkinsia ja 20 000 ihmistä ja se oli itseasiassa ihan sikahyvä, se löytyy vieläkin YouTubesta, mä kävelen sellainen tyhmän näköinen vihreä dieselin paita päällä siihen lavalle, se lava on ihan saatanan iso, Suomessa ei ole varmaan koskaan ollut mitään niin isoa kuin se Nürburgringin se lähtösuoran rakennelma ja kävenen siihen, mä en tiedä, että kamera tietenkin kuvaa mun naamaa, kun mä kävelen lavalle ja se screen on helvetin iso, että mä kävelen tälleen ja siellä lavalla katsoo yleisöä silleen, että voi, ja se näkyy ihan selvästi, että pitääkseni pokerin ensisekunneilla, niin jokainen suomenkielinen ymmärtää, että toi ei ole ihan mukavuusalueellaan poika.

(41:05 – 42:17)
Miten sun kädet toimii siinä kohtauksessa, 80 tonnia, sulla on varmaan tärinä päällä ja tommoinen yleisö ei ole ennen ollut, vähän pienempää settiä, sitten olette tuolla, aika nopeeta kuitenkin tämä tapahtuu ja pitäisi lunastaa, kun se koko keikka meni MTV suorana, kyllä jos ne saisi ne raidat siltä keikkaa, että mitäs jokukin soittaa, niin on varmaan aika karskin kuulosta, mutta toisaalta sitten taas, niin eihän ihmiset me katsomaan musiikissa täydellistä soittoa, niitä ei niinku jatsissa tai klassisessa musiikissa ole, mutta energiaa ja hauskanpitoa ja hirveät meininkiä ja olihan se, että sitä meillä kyllä riitti. Jotenkin kun kuuntelen sua, niin siinä tulee sellainen näyttämisen alu ja se, että mitä kovempi painekattila, mitä kovempi tilanne, niin sitä kovemmaksi sä sytyt. Me juteltiin Ville Leinon kanssa siitä Philadelphia-vuodesta ja Detroitin ajasta, niin kyllähän se oli niillä runkosarjan peruspelit, niin hän pelasi ykköskentässä ja meni finaaleihin asti, niin ei se siellä nauhoja vetänyt poikki, vaan se halusi viime hetkellä kentälle, se halusi ratkoa ne pelit.

(42:17 – 42:40)
Me juteltiin Riihilaiden kanssa siitä tilanteesta, niin hän oli keskinkertainen silloin, kun oli peruspeli. Sitten kun oli ne parhaimmat, Arsenal ja Manchester United, niin silloin hän oli parhaimmillaan. Kun kuuntelee sua, niin siellä on tosi voimakkaana se halu menestyä ja sellainen, että ei sulla sormi ole suuhun mennyt, vaan sä oot saanut lisää liekkiä siitä, että nyt jumalauta, nyt me mennään.

(42:40 – 43:11)
Se on varmaan se, että kun asiat on jänniä, niin sillä on merkitystä ja se on merkityksellistä. Totta kai jokainen peli on merkityksellinen ja jokainen keikka on tosi merkityksellinen, mutta olisi vaikea valehdella, että vaikka rundin eka keikka tai vika keikka, niin ei silloin tarvi mitään. Ekal keikka on, että sä mietit vain päivän ennen sovitut asiat ja muuta, sitten tietynlaiset tekniset jutut ja muuta, sitten sä oot aamulla, kun sen verran aamu palaa, että nyt mä en mieti enää mitään, kun tää on niin jännää, niin se menee itseasiassa yleensä aika hyvin.

(43:11 – 43:34)
Samoin vika keikka, sä nautit jo siitä, että vitsi, miten makeeta mä saan nyt vetää näitä vikaa kertaa näitä biisejä, mutta se kuudestoiskeikka tai vitoskeikka, niin se voi olla vähän vaikeampi. Varmaan lätkässä joku, puhutaan aina marraskuun saipapelistä tiistaina, niin on se ihan inhimillistä, että se ei ihan yhtä lailla sen jalka käy kuin jossain vaikka puoliväliedässä tai väliedässä. Sehän on aika luonnollista.

(43:34 – 43:57)
Joo, ja siinä pitää aika kova työala ittensä kanssa. Totta kai haluaa aina parasta pistää pöytään, mutta siinä tulee ne henkiset voimavarat, pitäisi kerätä jostain, että tää nyt on kolmas peli tällä viikolla ja me ollaan tässä näin tai kolmas peli viiteen päivään. Nyt pitää edelleen tuoda parasta pöytään, niin kyllähän sen takia parhaat on tuo parhaita.

(43:58 – 45:44)
Kyllä, mutta sitten jos se jännitys, tai jotenkin usein se jännitys tuntuu mulla laukevan sillä, että se kuitenkin nostaa suupielet vähän, että totta kai käsi tärisee, jalka tärisee ja jos joku ammattilainen kuuntelee, voi olla, että siellä on vähän väärissä koissa, väärissä oksarreissa sormet, mutta silti siitä tulee siistiä, niin sitten on jotenkin tosi helppoa olla läsnä ja sitten siitä yleensä kuitenkin suorituksestakin tulee lopulta isoilla mittareilla parempi, ja sä et ole menettänyt sitä otetta siihen yleisöön, et sä selvästikin auditoit sitä, et koskettaaks tää musiikkia, kun sä näät sieltä sen peilin, niin sekin varmaan jeesaa siinä. Meillä on tänään aiheena toi Big in Europe, ja jos ajattelee nyt, me on käyty läpi sitä, sä et saanut NHLään tai liikaa sopparia siinä kohtaa, vaan teit Tiivari sopparin, mutta se antoi sun ja Sunrise Avenueyn olla sitä mitä te olitte, eikä sillain, että sitä lähdettiin tuottaa johonkin suuntaan, mikä oli vierasta. Sit selvästi tulee toi, et se kansainvälisyys, se mahdollisuus siihen kansainvälistymiseen tuli sen Ruotsin kautta, mutta tuli myös sen verkoston kautta, ja toi keikka, minkä kuvasit, niin siellä oli niin paljon eri verkoston pelureita niin kuin Eurooppa-tasolla, et se helpottaa varmasti sitä Eurooppaa menoa, mutta mikä oli, susta tuli valtavan suosittu, me mennään vähän myöhemmin tohon Saksaan ja Voice of Germanyin, mutta odotetaan jo tässä kohtaa sitä kansainväliselle markkinoille pääsyä, niin mikä oli se ratkaisevaa, mitä tapahtui vielä siihen, että se lähti breikkaamaan, niin kuin eri maissa sä sait listaykkösiä ja sä myit valtavan määrän kulta-latinalevyjä, niin mitä siinä tapahtui, että se tuli Euroopassa niin isoksi? Sunrise.

(45:45 – 47:23)
Viisas mies olisi, jos osaisin tuohon lauseella vastata, mutta Fairytag on bad julkaistiin Saksassa, heitän tästä vaan kesäkuun ensimmäisellä viikolla, odotukset oli tosi kovat ja se meni muistaakseni listan siellä 79, mikä oli pieni pettymys, sit alettiin operoimaan eli promoomaan ja käytiin haastatteluissa, seuraavan viikkoon 179 ja sitten operoitiin lisää ja seuraavalla viikolla se ei ollut top 200 listalla enää ollenkaan ja sit mä muistan, mä menin Kölnissä, oli silloin Emin Musicin pääkonttori, joka oli sitten meidän globaali levyyhtiö, niin siellä Mediaparkissa, vähän samanlainen paikka kuin tää, niin menin hissillä ylös ja mä tavallaan sanoin itselleni siinä, että se on ihan fine, että jos ne droppaa nyt tämän keissin, koska tää tulisi olemaan kallista niille, ei ole oikea takuita, että hyväksyis se, mutta totta kai yritän kaivaa sieltä jonkun tyyppinen kollaboraatio, että tää jatkuis, mutta mä olin hyväksynyt sen, että vitsi, että julkaistiin biisi ja tälle eihän kelle tahansa voi käydä, eikä on siinä kun kohdalla, että ei vaan lähe. Sitten mä menin sinne Ulrich Mykken ja Julia Roggenlandin ja Daniel Schmidtin kanssa tuolta istumaan ja ne oli kuitenkin silleen, että ei mitään hätää, että lähdetään painamaan. Nyt odotetaan uutta strategiaa ja lähtiin tuonne college radioihin, vähän niin kuin yliopisto, korkeakouluradioihin, siellä se on iso juttu ollut aikaisemmin Euroopassa ja lähdetään vähän toista kautta, ettei mennä tuonne rock tavallaan, eihän Sandra Sevinen mikään Foo Fighters ollut, vaan me haluttiin tämmönen ei-salonkikelpoinen espoolaisryhmä, jotka on yrittänyt pelaa jääkiekkoon ja ei ole hirveän hyvin soittaa, ainakaan kaikki heistä, varsinkaan allekirjoittanut.

(47:23 – 49:55)
Me lähdettiin promoomaan ja on se kova, että me on neljän levydiili, nyt sitten jatkos myös ulkomaille globaalisti ja toi oli arvolta joku 2,5 miljoonaa euroa, että se oli iso diili ja sitten me soitetaan paikallisen Seston siis käytävällä siellä 200 kitaristin Jannen kanssa Fairytelkoon badin ja jengi on siinä jonkun banaanipussien kanssa silleen vähän pysähtyä ja jatkaa matkaa, mutta me oltiin ihan samaa, että voidaan me jättää tätä tekemättäkin, mutta ei me nyt tähän kohtaan luovuteta. Sitten se rupes kiipeen se biisi ja Saksa on makea markkina musamielessä siinä, varsinkin oli, mutta on myös vähän nykyään, että jos sä siellä pärjäät, Saksaa puhutaan kuitenkin niinku Itävallassa, Sveitsissä, vähän pohjois-Italiassa ja sitten Saksa on iso markkina, niin helposti se vähän levii Beneluksiin ja Ranskaan ei tietenkään, koska niillä on omat juttunsa Tanskaan ja se rupeaa kiinnostamaan ja jos Saksassa pärjää, niin saattaa aika paljon muskeleita, niinku ihan budjettia tehdä asioita. Sitten kävi tuuri, että siis Fairytelko on bad breakas Kreikassa, ihan törki, sieltä tuli ekakultalevy ja kaikki oli vähän siitä, että mistä toi tulee, no se on varmaan pelkkä sisältö edellä mennyt siellä, mutta se oli ihan todella karseeta jalkatyötä, aamuradioita, iltapäivähaastatteluita, iltapäivällä pressiä lisää, illalla johonkin saksalaiseen saatanan heitetään kumisaapasta ohjelmaan ja siellä sitten kumisaappaat jalassa, istuttiin siis, mä en just yhden TV-hostin, niin kuin paikallinen Janne Kataja, niin se oli kovasti, että muistaaksä tämmöisen jutun, kun te veitte mut saunaa, me oltiin siellä niinku uikkareissa ja sitten panitte kossua mun tonne, tai vodkaa mun kumisaappaisiin ja sitten mä olin auton liikenteessä, ei ollut voinut lähteä duunissa ja mä himaan, siis touhuttiin mitä vaan niinku ja aiheutettiin niin kuin hässäkkää.

Hässäkkää hämminkiä ja sitä kautta vähän näkyvyyttä. Kyllä, vähän semmonen niinku nelosketjun hyökkäjä liikassa, et kun ei nyt oo ihan näitä kiekollisiin taitoja, niin käydään vähän ajelee jengiä ja rymistetään haskaan naamaa, et se oli niinku meidän taktiikka, kun ei meillä ollut tasokasta jatsia, ei ollut uskottavaa rokkia, ei mitään, ei uskottavaa luukkia, niin mennään nyt sit siellä niinku telaketjuhommalla ja sillä me mentiin. Aika kova duuninpaino, mutta kyllähän tota.

Hito hauskaa, en vaihtaa sekuntiikaan pois. Mut siis toi niinku tota moni ei varmaan niinku käsitäkään, että luulis kun Ferdinand Gompääs, sehän on upea biisi, tykkään valtavasti, niin se, että me tehtiin hyvä biisi, nyt tää niinku menee itsestään. Ketä ei ikinä kiinnosta.

(49:55 – 50:17)
Ne on aivan siis niinku mikropromillen niinku osuus noista hiteistä, niin menee niin, että jotenkin se niinku biisi vaan meni. Niinku just tää final countdown tai sit on tietysti niinku jotain niinku poikkeuksia, mut yleensä, varsinkin nykyään julkaistaan, onks se 7500 uutta biisiä tulee joka viikko. 750 000.

(50:17 – 50:49)
Niin mimmosen kertosäkeen sä ajattelit, että sä tekisit siihen tai jonkun mageen miekautuksen siihen kertsin puoleen väliin, että se niinku sillä pelkällä kontentillaan, ajatellaan jotain niinku uutta leipää, niin maailmassa on jo tosi paljon hyvää leipää, se pitää jotenkin niinku puskea läpi, et ei musiikissakaan toimis silleen. Ja tohon varmaan liittyy myös toi tarina Hollywood Hillsista, kerro vähän siitä, että sekin tuntuu ainakin, kun me selviteltiin Starskankaa, niin sekä ne ei toinu ihan tota sillälailla niinku puristamatta syntyä, niin miten tää tai itseasiassa se just syntyi. Se synty, muuta oli puristettu.

(50:50 – 54:41)
Siis se oli hullu tilanne, kun no taas eka levy meni tosi hienosti, se on mun käsityksen mukaan edelleen Suomen musahistorian myydyin debyttilevy, joku nyt varmaan jo 700 000 kappaletta niinku ihan niinku myyty, ja toka levyhän on Suomen historian pahin floppi, et sehän myy 30 000, ja siihen oli hirveet panostukset ja odotukset ja muut. Ja sit niinku käytännössä samaisen Emi Musicin kanssa, niin mietittiin kölnissä, et ei tästä niinku tuu mitään, mulla oli uusia biisejä, ne oli silleen et ei riitä. Mä sanoin, että lähettäkää mut kerran sinne losiin, et kaikki siitä puhuu, ja et varmaan siellä nyt sit on jotain niinku Amerikan seppiä, jotka nyt sit osaa auttaa tätä keski-ikäistä suomalaista kitaristia tekee musaa, ja niinhän ne lähetti, ja se oli vielä Keiti Perin niinku manageri Billy Mann, joka mua siellä niinku yhdisti jengiin, mä pääsin tosi hyviin pöytiin, tosi hyviin studioihin, ja siellä mä sen kuukauden tahkosin, eikä mitään.

Siis mä niinku tiesin joka päivä silleen myynnitellen, et täähän se voisi olla, tähän se voisi olla, ja jee hyvä meininki, mut kyl mä niinku tiesin, et ei oo. Sit se oli se vika ilta, aamu oli lähdöskone takas Helsinkiin, ja jätkinen laittanu viestiin bändin jätkeen, et ihan sika nyt tulee kuokkamaan silleen, et silleen niinku manifestoinu itsellenikin, ja vika ilta, ja mä olin vielä Paramount studiolla, ton tota, mä en muista kuka se jätkä oli, se Sugar Babes oli vienäisessä huoneessa, se oli niinku sika magee reissu tietenkin, se oli John Mayer, ja siellä niinku kaikki nää isot äijät samalla, tai isot tyypit oli samoilla studioilla, ja kyl mä tiesin, et ei oo niinku, ei näistä niinku sitä hittiä nyt löytyny, ja vähän silleen, et mitenköhän mä nyt sit menen sinne kölniin seuraavan kerran, ja ehkä mä vielä kotona yritän jotain, sit mä istuin siinä niinku, ehkä virallisen kertomuksen mukaan viiden Heineken-olueen jälkeen siinä mun hotellin parvekkeella, ja niinku hyväksyin vähän silleen, et noh, kyl mä nyt kaikkeni annoin, et mä oon niinku aamu menny joka päivä puntille, tai lenkilleen, ja ollu freesinä, ja käyny bileessä, missä pitää käydä, ja tehny niinku kaiken mitä voin, ja tota, kitaran olin pakannu jo sinne, se oli sängyn alla lentokeississä, ja siinä mä venin viimeistä Heinekenia, ja poltin röökiä, sanoin vaan bye bye Hollywood Hills, et olipas siistii, ja edelleen en osaa selittää mistä tämmöset niinku idikset tulee, mut siitä hetkestä se biisi vaan kertoo, edelleen nousee karvat pystyyn, silleen I’m gonna miss you, silleen et mä tuun joskus taksan. Tapaileks sä siitä niinku vähän, ja siitä aloit kirjoittaa vai mitä seiltä, niin? Mä olin siis hävittänyt mun puhelimen ekalla viikolla, siellä yhteen taksiin, mulla oli semmonen vanha nokian, tai sen vanhan maalin, missä oli niinku numeronäppäimet, iPhone oli hävinny, ja tota, mut siinä oli äänitin, tai semmonen rekorderi, ja sit mä aatin kitaran vaan esiin silleen, et mitä se vittu on, missin you come back, et olipas hassukertsi, ja sit mä äänitin sen siinä niinku, siinä oli yli kaks sanaa vaihtu sen jälkeen, siellä oli toi, rodeo girls, oli jotain muuta, et mä en edes muista mitä, mut sit mä olin silleen, et no mut mä olin niin ähkyssä musiikissa, et mä olin silleen, et no äänitinpä nyt tänkin, kun ikinä en saa hyvää ideaa jättää kirjoittamatta ylös, tai äänittämättä, koska sit se on silleen, et mikä se oli se idis, mikä mulla oli, et sä saat kiistää, et sä pääsis sinne näin, ja mä teen edelleen sitä koko ajan, siis täs kun mä lähen himaan, jos tulee ideaa, mä äänitän sen tonne, ja palaan ehkä joskus, sit mä tulin Suomeen, ja en mä miettinyt tota sen enempää, et se on se hassu Hollywoodilaulu, ketä kiinnostaa, ja sit mä olin vähän miettiny uutta tuottajaa, et kuka vois Suomessa olla hyvä, ja Jukka Immonen oli tehny Jenni Vartiaisen menestyslevyjä, ja tehny hyvää rockkii, ja mun mielestä se vaikutti Nastalt-tyypiltä, kattonu vähän sitä silleen mediassa, ja seurannu mitä se puhuu musasta, ja sit mä soitin silleen, et on siisti tehdä jotain kimpassa, ja menin Jukkan studiolle, ja sit Jukka sano, et onks sun mitään musaa, sit mä soittelin niitä, mitä oltiin Losis tehty, ja noin mä menin, joo, ja sit mulla on vielä tällanen, tai tää on tosi outo, mä oon äänittäny sen hetken, kun Jukka otti kaiken nauhalle siinä päivänä, ja sit mä vedin sen, et Jukka, sä oot, vittu to on ihan hirvee hitti, et tehää toi, silleen et onko, okei, no tehää.

(54:41 – 55:29)
Et sä sitten niinku tajunnu silleen, et tää vois olla se vai? Mä luulen, et mulla oli niinku se musalihas niin jotenki, et mä en niinku… Kuuluu, et tota… Niin, mä jotenki niinku, et onhan se nyt ihan hauska se kertsi, silleen, mut et en mä niinku jotenki, ja sit oli kuitenki se mun, niinku ei-ajokunnossa siinä parvekkeella rämpyttämä juttu, minkä mä sit vähän niinku himassa vähän muokkailin, mut en mä niinku osannu ajatella silleen, et musta se oli tosi kiva biisi, mut mä olin jotenki niinku vähän torjuuntunut, ehkä niinku itsekin koko ajatukselta, et ehkä näitä enää niinku hittei tuu, ja Jukka oli silleen, et sata kautta sata, ei mitään kysyttävää. Sit mentiin studioon, tehtiin sen biisin valmiiksi, ja elämä muuttui silleen, 180 astetta, mihin levyyhtiö Euroopassa edelleen sanoi, eitu toimii, mikä on tosi hienoa. Siitä biisistä? Joo.

(55:30 – 55:51)
Tyrmättiin ihan täysin, ja se oli tosi… Jukka näki sen mahdollisuuden, ja sä uskoit siihen. Ihan täysin joo, sit ku mä tietysti kuulin vielä sen tavallaan, et itse asiassa kyllä tää muuten on, ja siihen artistiin mä pitääkin niinku suosittelen kaikille, jotka tälle alalle haluu ja haluu täällä pärjätä, et ihan se oma intuitio, eikä mikään muu. Joku tulee sanoa, et tälleen sun ura toimii, tai tämmönen sä oot, niin ei ne tiedä susta mitään.

(55:51 – 56:50)
Sit mulla oli semmonen, jos se oma fiilis on vahva, ja mulla oli ihan silleen, et tää on niinku sata kautta sata, ja sit vielä videon kuvauksissa, jonka tota me saatiin budjetiksi 5000 euroa, kuvaan video Berliinissä bändillä, ja ne meni niinku lentoihin ja hotelleihin ne rahat, niin suomalainen pakkokiittaja Pekka Hara teki ilmatteeksi Hollywood Hillsin videon meille. Ei saanut siitä niinku penniäkään palkkioon, ja tota levyyhtiö päätti tulla sinne videokuvauksiin sanomaan, et it’s never gonna work, et ei täyty koskaan toimii. Sit siitä, oisko siitä nyt ehkä sitten kuusi tai seitsemän viikkoa otetaan tämmöstä, niin ollaan Kölnissä, ja koko Saksan pressi on siellä, paikalliset Hesarit ja kaikki muut, ja seistä on lavalla Immonenkin, mä sanoin, et sun on pakko tulla mukaan, kun jäähtii Platina vai Kultalevy, ja siinä kohtaa sitten kuukausi myöhemmin, niin sit ne samat tyypit, jotka oli siellä sanoneet, että it’s never gonna work, ja kävi siellä teelamassa ihan videokuvauksia myönteistä meidän hommaan siihen osille, ja sit mä pidän niille kiitos puhetta tietenkin, että yhdessä tehdään isoja asioita.

(56:50 – 57:05)
Uskottiin, uskottiin, uskoitte ja tuitte, ja sparrasitte. Kyllä. Ehkä se mun levyyhtiö siihenkin, jos ois uskonut, niin painostaa enemmän lähettää teitä, Hollywoodin vaikka kuvavideo, 5 tonnille ei hirveen isol porukaa sinne mennä, alkaa pitkäksi aikaa.

(57:06 – 58:03)
Mut silleen mun mielestä tosi magee tavallaan tarinakin, et sit ihan Suomi-porukalla vielä talkoon voimin tehtiin toi koko juttu, ja enkä nyt sit jaksa siitä olla katkera levyyhtiölle, et ne nyt tietysti sen hetken fiiliksellä sanoo, että tää ei oo ehkä hyvä biisi, ja ei oikein tule toimimaan, ja kävi itseasiassa sama tuotantopäällikkö, kävi viime kesänä kattoon mun keikan Hamburissa, sit vedettiin sen setin lopuksi Hollywood Hillsiin, mä kysyin Danielilta, et onks tossa vielä se ongelma, kun saksalaiset ei tiedä, missä Hollywood on 15 vuotta myöhemmin. Oliks se argumentti? Joo, eurooppalaiset ei tiedä, missä on Hollywood, mut mä tiedän, se on mun tarina. Joo, tossa tulee toi luovuuden tietyllä tavalla tuska, tai se, jos pystyy kuvittelemaan, että mitä sun päässä ja mitkä ne paineet siellä Los Angelesissa oli, ja piti saada aikaiseksi, ja sitten kun sä oikein puristat sitä mailaa, niin eihän se sieltä tuu, ja sit kun sä niinku vähän niinku saatat muutaman ainekkeni siinä, ja sä niinku päästät irti, niin sit se luovuus tulikin sieltä.

(58:03 – 58:22)
Se oli hienoa. Niin, ja sit sä tajusit sen, että nyt tapahtui jotain isoa, ja sä otit sen siitä nauhalle, ja ymmärsit vielä viedä sen eteenpäin, niin oli se. Mut tommosthan ei voi niinku hallita, ihan sama missä tahansa laajassa, milloin sä saat sen hyvän bisnesidean, niin se tulee yleensä, kun sä lyöt silleen niinku hakkaat halkoja mökijässä, että ei saatana, tai siis voi olla näin.

(58:23 – 58:49)
Ja siis toi on vaan niinku tosi iso lahja, et jotain tommosta tapahtuu, sit pitää vaan niinku ottaa kiinni toki siitä, mutta mieletön homma. Onks yhtään biisiä tullut sillä, että tänään tehdään biisi, ja nyt se tulee tänään, että nyt väkisit pusketaan joku, meillä ei oo mitään ideaa, mut alkoi rekorri päälle, ja nyt se tulee. No joskus silleen, et siitä päivästä on tullut hauska, ja se on lähtenyt niinku kantamaan, mut kyllä se yleensä, siis on semmosia biisejä tullut, mut niitä ei hirveen montaa kertaa radiossa soidettu.

(58:49 – 59:42)
Niinku mäkin, sanotaan, että mä oonkin aika monta niinkun bändien ja artistien kaikkiin maailman Netflix-dokumentteja kattonut, ja aina kun ne on kokoontunut, jonka nyt tehdään biisiä, niin aika harvoin sieltä niinku tulee sillä, että nyt muuten tuli iso hitti. Vai sit joku keksii just, kun ollaan lähdössä, tai tulee seurana päivänä, että hei, mut tulikin tämmönen idea, mitä ei käyty ollenkaan läpi, ja sit se lähteekin. No sanoo noi, mä teen Suomessa paljon, Suomessa on hyvin tämmösiä niinkun co-writereita ja tuottajia ja muita, niin Virtasen Ilkka ja Vainikasen Tiina ja muut sanoo aina, että Samusta näkee, kun se tulee, että tuleeko se silleen, että niinku ovi aukee lujaasti, että mulla on, jos se eka, että hei moi, mut mulla on sika mage edistää silleen, että tänään vois yrittää tehdä jotain vähän semmoista, niin tietää silleen, että okei, eli päivä loppuu jo kolmelta, ei synny mitään, ja sit jos se tulee niinku silleen karmitkaulassa sisään, niin täällä ollaan ysin asti illalla ja kaikki soittaa tamburiiniä ja helvetin hauskaa, mut sitähän luovuus on.

(59:48 – 1:01:53)
Kun ollaan puhuttu nyt aika paljon susta, mut ja puhuttu tosta bändistä vähän niinku vähemmän, niin sä olet kumminkin sen bändin keulakuva ja sä ette itseä isoja päätöksiä puskit sen läpitteä sen bändin, niin puhut jo aikaisemminkin siitä, että oot nyt kiakkupeleissä kapteenin ja muuta, niin minkälainen toi kapteenin rooli on vetää tommosta bändiä. Mitä siihen kuuluu ja minkälaisia kompromisseja ehkä muut joutuu tekemään, koska sä oot siinä päättävässä elimessä ja kuinka palasia joutuu vääntää ja kääntää? No täytyy sanoa, että Sunrise Avenuessa ottaen huomioon sen, mistä se tuli tämmöisestä kaauksesta, lähti kasvamaan ilman kontrollia, niin asiat meni todella hyvin. Jos me vedetään 16 vuotta kimpassa muutamalla miehistövaidoksella, mut silti isossa kuvassa yhdessä ja homma päätyy tonne areenalavalle jäähyväiskiertueelle siihen, että suunnittelemattomasti me halataan toisiamme rumpujen edessä pari minuuttia ja itketään yhdessä, niin onhan toi kauniimpaa mikä mikään voi olla.

On ihan mahotonta kiertää edes Eurooppa-tasolla ja saavuttaa tällaisia asioita, että siellä ei olisi kopissa ollut kahnausta. Mut se on niinku, vitsi se on vaikeeta, kun otetaan sen Sunrise Avenue juliste, pannaan siihen ne viisi jätkää ja mä oon niinku yksi niistä, eli 20 prosenttia. Mut sit mä oon kuitenkin Sunrise Avenue yksi se taiteilija, joka niinku tekee sen sisällön ja valitsee suunnat, tekee kaikki päätökset käytännössä, toki konsultoiden muita, lähinnä niinku alan ihmisiä ja managereita ja agentteja ja muuta, niin se on niinku hankalaa välillä olla siellä niinku kopissa niinku yhtenä meistä, ollen kuitenkin se joka tavallaan sen niinku koko ajan pitää niinku ruoarin kädessä, niin se on, se on joskus tosi yksinäinen paikka, koska enhän mä nyt haluu sanoa, että että niinku joku toinen bändiä sen vaikka tarjoo biisejä, että tämmösiä voisi olla ja sehän olis niinku helvetin hyvä, jos niitä muut sinne niinku tois, mut sit siihen omaan tavallaan, siihen ajatukseen ja fiilikseen, jos ne ei sovi, niin sorry, ei tää oikein oo.

(1:01:54 – 1:02:40)
Tai et ehkä, ehkä tohon kohtaan et soita välttämättä mitään, tai ei tarvi tulla studiolle huomenkuin ja soita kitaraa tai rumpuu tai jotain muuta. Nykyään me on nyt oltu niinku kolme vuotta kimpassa nykybändin kanssa ja ihan niinku yhtä mielettömiä upeit ukkoja kuin Sunrise Avenuekin soittajat, mut se on ollut helpompaa siinä mielessä, että kun me alettiin olee kimpassa niinku tavallaan yksikkönä, niin me sovittiin, että heti niinku onks jollain epäselvää, mitkä roolit tässä on, niin jutellaan niistä ja sit sovitaan jäävät, että heti, jos joku vähäkään hiertää, niin puhutaan heti ja me ollaan puhuttu. Siis tosi hienosti niinku tärkeistä jutuista ja se ei silloin ollut hirveen niinku luontevaa, kun sä oot vähän sellasta niinku teiniryhmänä kasvanut silleen hallitsemattomasti.

(1:02:40 – 1:03:24)
Niin te ootte kasvanut yhdessä aikuisiksi. Niin ja silleen niinku asiat on vähän niinku parisuhdeet, sä alat olla jonkunkaan 18-vuotiaana, niin se voi olla, että sillä on 18-22 v välillä, niin ei oo ehkä ollut ihan semmosia niinku taitoja vielä, niinku vaikka sanottaa asioita tai on pelottanut niinku sanoa, että hei musta toi ei tunnu kivalta tai jotakin tällaista. Aikuisena se on niinku helpompaa, mutta suhteessa siihen, mikä retki me tehtiin, niin ihan silleen kymmenen kautta kymmenen, että upea matka, mutta se on välillä se niinku C rinnassa on niinku yksiläinen paikka, mut en mä mitään muuta myöskään haluais, et se on just se rooli, missä mä haluun olla ja sitten niinku hyvänä päivänä voin siinä joskus onnistuakin.

(1:03:24 – 1:03:38)
Niin ja siinä kyllähän huomaahan, mä nyt sanotaan vaikka kattoo kahdeksta vuotiaasta arja verrattuna kolmekymppiseen arjiin, ne on mulla vielä maistu. Onks kolmekymppinen? No nyt voin olla, vähän kuin kolmekymmentä. Niin, kolmekaks.

(1:03:39 – 1:04:53)
Mutta että se mielipiteet muuttuu ja asiat muuttuu ja sä kasvat ja sulla tulee erilaisia mielipiteitä, niin semmonen et se pysyy kumminkin teillä noin pitkään kasassa ja vaikka ihmiset muuttuu sen iämmyytä, niin hatunostoravona kyllä. Ja kelaa sitä, että onko sitten neljä tai viisi bändiä ollut kokoonpanossa se määrä. Niin siellä on viisi ihmistä, jotka kaikilla on joku tyyppinen taiteellinen ambitio.

Kaikki on jollain levelillä taiteilijoita ja haluais tavallaan ilmaista myös itseään ja alussa varsinkin, mutta ihan siellä vaikka meidän uran huipulla, niin kaikkia kuitenkin pelottaa, loppuuks tää, kantaaks tää, ollaanko me liian vanhoja ja onks tää musatyyli olevan liian vanhaa ja miten seuraavalle jutulle käy ja ihan johtuen siitä, että jatkuuko tämä retki ja toimiko talous tulevaisuudessa ja muuta. Niiden pelkojen ja sitten sen tavallaan, ketä ympärillä on ollut ihmisiä, niin aika hienosti kyllä kaikilta hoidettu. Annan ihan itsellenikin siinä synninpäästö, mutta kaikille muillekin, että hienosti siedetty ikäviä tilanteita, epävarmuutta ja silti löydetty aina sitten siihen kohtaan, kun on tarvinnut ja nyt pitää oikeasti löytää se joku ekstra, niin aina kaikilta on se löytynyt.

(1:04:53 – 1:05:49)
Ei muuta kuin mega kiitos äijille. Niin kuin sanoinkin jossain, että jos joku tuolla miettii, että mä haluan lähteä maailmalle rokkaamaan vaikka Eurooppaan, niin mä voin tuosta heittää neljä nimeä heti kenenkaan sinne kannattaa lähteä, koska noi äijät ei sitten kyllä siellä niissä tiukoissa paikoissa, ei ikinä petä. Haluaisin vielä mennä ehkä siihen, ennen kuin mennään seuraavaan aiheeseen, lopettamispäätökseen, että kun teillä on kumminkin toimiva konsepti ja homma toimii ja sä haluat kumminkin musaa tehdä, sulla on valmis siinä bändi, joka sunkaan on pitkän matkaan kulkenut, niin se, että sä kumminkin haluat sen jättää tai kääntää sen sivun pois, niin kuinka vaikea ja minkä takia se päätös synty? Synty siinä tilanteessa, ei ollut varmaan nopea päätös, eikä ollutkaan, mutta se, että homma tavallaan toimii, teille tulee hyvää musaa, areenat on täynnä, niin sitten kumminkin sä rupeat tekemään omaa juttua.

(1:05:50 – 1:08:34)
No olihan se aivan hirveetä, jos mä niin ihan rehellinen olen. Se oli kasvanut tosi tavallaan niin kuin, mä haluan puhua pelkästään rakkaudella Sandra Eseminen ystä ja muuta, mutta se oli vähän mennyt sellaiseksi tietynlaiseksi niin kuin isoksi monsteriksi, missä ei pelkästään mun tai meidän bändiläisten, vaan vähän niin kuin ympärillä oli joidenkin tavallaan usein tunne oli vähän se pelko, että toi ei enää kasva tai jotain muuta, se oli niin kuin jännä fiilis. Oliko sulla se pelko? Kyllä mullakin ehkä oli, mun täytyy myöntää, että ne oli aika vauhdikkaat vuosia, mä istuin sekä Vainelämässä Suomessa että Voice of Germanyssä Saksassa ja kiersin niin kuin ympäri Eurooppaa ja yritti siellä tietysti vielä vähän elämäänkin siellä seassa, mutta mä niin kuin tajusin sen, kun mä rupesin kunnolla käymään terapiaa siinä jossain niin kuin 2018, että me oli just tullut menestysalbumi 2017, lista ykkönen Saksassa ja en muista missä muualla, semmonen kuin Heartbreak Century, joka meni niin kuin tosi hienosti, keikat oli ihan älyttömiä, pelkkiin areenoita ja aina niin kuin festarilla vikana vetämässä ja pääsiintyjänä, mutta tota siellä ei niin kuin ollut hyvä olla, mä tiedän, että mä en ole ainoa, että siellä niin kuin muut koki sitä samaa ja niin kuin tottakai se on ihan sika mageeta, keikkapalkkiot on hienoja ja yleisö laulaa joka kertsi mukana ja sä oot niin kuin elät niin kuin just sitä unelmaa, mitä sä niin kuin hulluimpina hetkinä uskalsit unelmoida joskus, mutta sit se rupesi tavallaan niin kuin, mä rupesin niin kuin tutkia sitä ajatusta, että niin kuin haluanko mä tästä niin kuin pois, mä olin myös tosi väsynyt koko musa tohon sirkukseen, niin kuin puristanut itsestäni niin kuin niin paljon, mä tein yli sata biisiä sille vikallekin levylle, niin kuin mä kiersin Ruotsia, Saksaa, Lontoota, Jenkkejä ja se oli niin kuin aivan sairaan siistiä, mut aivan mielenkiintoisen väsyttävää ja itseasiassa tossa sillan alla, tossa mä olin liikennevaloissa, tulin niin kuin länsiväylältä ja menin niin kuin, olin kääntymässä tonne töölöön ja tota, se oli niin kuin pitkä ruuhka ja mä niin kuin, mä katoin mun pankkitilit, mun firman ja mä pyöritän edelleen niin kuin omalla firmalla tota koko juttuu alusta asti niin tehnyt, niin tota mä katoin, että ihan hyvältä näyttää ja muuta ja sitten mä lähdin niin kuin bissellä jonkunkaan ja sit mä niin kuin selasin puhelimen, tota autossa oli semmonen pysty rullaamaan nimiä ja sit ei ollut niin kuin ketään ketään, mä olin jotenkin silleen, että vitsi mä oon niin kuin ihme niin kuin jossain luolassa tän mun elämän kanssa, et niin kuin tuolla julisteet on ympäri Eurooppaa ja jengiä niin kuin keikoilla ihan saatan asti ja kaikki niin kuin silleen ehkä vähän ihaillenkin kadehtii, et miten hyvin tolla menee ja tässä autossakin on paljon hevospoimia ja sit mä olin sitteen silleen, et vittu nyt joku muuttuu, et mä en elä niin kuin tällaista elämää ollenkaan.

(1:08:35 – 1:11:27)
Voiko ajatella, että siinä oli myös, kun sä sanoit tossa aikaisemmin, että sä tunsit itseäsi siinä kapteenin roolissa aika yksinäiseksi, niin mä en niin kuin miettiä sitä, että kun sä oot tosi luova ja sä oot tehnyt ne biisit, sä oot niin kuin rakentanut sen brändin, sen bändin, sen sisällön ja sitten kun te lähdette keikkailemaan ja te teette uusia levyjä, niin älä ymmärrä väärin, mut mä ajattelin niin kuin sillälailla, että puhuikko sä välillä vähän ittes kanssa, että se sparraus oli sitä, että sä sparraat sun ideoita, mut se ei ollut, ne roolit oli ehkä pielessä tai jotain, vähän tällaista mä haistelen tässä asiassa, että tietyllä tavalla, jolloin sitten se vaatii sulta sen sisällön tuottaminen ihan järjettömästi, mut sit sä et saa sitä vastinparia siihen tekemiseen, jolloin se energia ei niin kuin, se lähtee liekkiin, mut se ei leimua. Tai sit se leimuu liikaa. Sen takia, että sä käytät sitä polttoainetta niin paljon.

Rumpali Sami sanoo aina hyvin, että Samu on ihan paskana, jes, koht tulee hyviä biisejä, tää oli siis pelkään rakkaudella aina, mut toi on itseasiassa hyvä huomio, mä huomasin, että mä usein ajoin yksi autoa, vaikka Turkuun tai Tampereelle tai johonkin, niin kun elin siinä omassa kuplassa ja en oikein ehkä uskaltanutkaan ihan päästä ketään hirveän lähelle, ja mä oon itsekin silleen, että kuka mä ees niin kuin oon, ja ajatellut silleen, että jos tällaiseen tilanteeseen pääsis, missä nyt just istun, silloin muutama vuosi sitten, niin vitsi mä olisin onnellinen. Se ois niin kuin. Ja sit mä oon silleen aivan maani myynyt.

Mä en ees halua nähdä mun lätkäfrendejä tai jotain muita frendejä silleen. Mä oon ihan silleen niin kuin, että mitä helvettiä. Sit mä siis terapiassa lupesin sitä niin kun pohtia, että mikä noi niin kun, mikä mut saa tällee ajattelee.

Mä haluisin luopua Sunrise Avenueista mun koko elämäntyöstä, ja se mistä mä oon niin kun sieltä niin kun Laakso-Lahden hallista asti haaveillut. Tästä mä niin kun haluun luopua, vaikka ei mun tarttis. Ja sit mä sitä niin kun rupesin sanottaa ehkä vähän puolisoille mun kamppailukoutsille ja muutamalle frendillekin, ja sit niin kun kukaan ei ollut niin kun yhtään yllättynyt.

Kaikki oli silleen, että niin, totahan vois vähän niin kun mutustella, ja elämä menee. Eikö sitten ihan kaikkien kuuluis sanoa mulle, että niin kun otan vähän lomaa. Sit lopulta, niin sanoin jätkille, oltiin Myssenissä jossain festareilla, ja sanoin siinä keikan jälkeen, niin oltiin siinä bissellä, ja sanoin, että musta vähän tuntui, että tää voi olla niin kun tässä, ja kaikki on silleen, että joo joo, vähän lomaa, ja muuten sit mä pyysin mun himaa vielä tos keskustaa Helsingissä, ja sanoin, että mä aattelin pojat lopettaa tän, mutta niin kun, tai aattelin, aattelin niin kun lopettaa tän homman, mulla on sellainen fiilis.

Ja sit kukaan ei sanonut mitään. Oli silleen, että eikö kuuluis jengin tulla silleen pöydälle, että hei, mitä me voidaan duunaa, ja sit mä kysyin, että no vedetäänkö siellä jäähyväisyrundin ympäri Eurooppaa, että vedetään stadikoita ja areenoita, ja sä et joo, onks joku, joka ei halua lähteä messiin, vaan haluais kaikki tulla mun kanssa, kaikki oli messissä. No silleen, että no on kyllä erikoista.

(1:11:27 – 1:11:50)
Oliko sulla puheenvalinnat, mitä sä tän, tätä, mitä sä painotat, ja minkä takia tää tehdään, ja kukaan ei sanokaan yhtään mitään. Osmo Ikonen, maailman hienoin kosketin soittaja, sanoi, että vittu on se kyllä perseessä, jos Haaber jäi inspaamaan. Silleen, että, ja siis mä niin kun tavallaan tajusin sen, että sitten kun ne siitä lähti, että mun tuli ihan helvetin hyvä olo, että mä itseasiassa kyllä vähän toivoin, että jätkä toisi olla silleen, että hei nyt, kerro mikä painaa.

(1:11:50 – 1:12:28)
Ei mitään, mutta että oli siis käyty keskusteluita ja oli ollut haasteita, että ehkä se sitten vaan niin kun tuli toi retki valmiiksi, ja silloin mä olin ihan siis niin kun valmistautunut siihen, että musahommat oli tässä. Silloin kun me lähdettiin rakentamaan sitä päätöskiertuetta keski-Eurooppaa ja Suomea, niin mä olin silleen aika varma, että mä en vältsyy tee enää musaa ollenkaan, ja olin ihan niin kun hyvällä tavalla niin kun päästin siitä irti, ja se tuntui tosi hyvältä. Toki pelottiin ihan helvetisti, että millä mä päiväni täytän ja mitä mä niin kun doonaan sitten jatkossa, mutta se vaan jotenkin niin kun ehkä tulisi valmiiksi.

(1:12:29 – 1:12:39)
Oliks sä pelokas sun identiteetin suhteen? Ihan sata, 50 prosenttisesti. Niin kun sä olit rakentanut siitä niin kun monta kymmentä vuotta. Sunrise Avenuen Samu.

(1:12:40 – 1:13:41)
Mä menen tuohon johonkin niin kun edelleen johonkin stokkaan, että eikö sä ole Sunrise Avenuen laulaja, niin sitähän mä halusinkin olla, ja mä halusin, että kaikki tietävät sen Sunrise Avenuen ja mut siitä kautta, niin nyt siitä piti sitten niin kun luopua, niin olehan se ihan niin kun kamalaa. Mä mietin silleen, kävin jossain kävelyllä tuolla ympäri Helsinkiöissä ja tuollakin hautausmaalla noit hiekkat ei vetänyt siihen, että mitä helvettiä sä oot tekemässä, että sä todennäköisesti vanhenet, väsyt, sairastut ja varallisuus on loppuun huomenna, ja sit sä tuo kerjäät jossain, eikä kukaan ees muista sua. Ottit sä mua tos kiinni vähän kun puhuttiin tosta teidän Sunrise Avenuen lopettamisesta ja sitä uupumisesta, niin kuinka kova paikka se on niin kun ittelleen sanoo jossain vaiheessa, kun siinähän tulee supermanifiilis, kaikkea kerkee tekee ja pystyy tekee, niin kuinka kova pehliin kattomisen paikka se on ja todeta ittelle, että hei mä oon oikeesti väsynyt.

(1:13:42 – 1:16:41)
No ei se oo kellekään varmaan koskaan kivaa, että viime syksynä vedin ihan siis sairaan festarikesän viime kesänä ja oli tosi siistiä ja tuli 111 reissupäivää viiteen kuukauteen, ihan niin kun semmonen järjenvastainen, mut toki niin kun kiitollisena semmosen saa läpi käydä, mutta se on tosi tylsää niin kun myöntää itselleen ja yleensä joku ammattilainen siinä vähän jeesaa tai ystävä tai läheinen, että toi on varmaan nyt vaan kuormaa, että toi sun ihottuma tossa tai sun joku univaikeudet niin ei nyt varmaan liity ehkä siihen, että sä syöt liian myöhään banaanin, vaan se liittyy tohon pitkään kuormaan ja se on kova paikka ja oli se sillonkin niin kun, kun sehän on se niin kun jos sulla jalka kipee, niin sä voit mennä niin kun ortopedille tai fyssarille tai johonkin muualle, mutta kun sulla on niin kun mieli väsynyt ja hermosto kuormittunut, niin siihen ei oikein ole semmoista niin kun, että pitäisikö mennä vähän baariin jätkien kanssa vai pitäisikö mennä niin kun viikoksi lepäämään Espanjaan, mutta se ei oikein riitä eikä se auta, mutta se on se mitä ehkä niin kun eniten haluaa oppia niin kun elämässä tässä kohtaa, että niin kun osaa niin kun kohdella itseään sillä tavalla hyvin, että ois siistiä, ois aktiivinen, tekisi kaikkia makeita juttuja, mutta että ei vaan niin kun kuormitta sitten sen väärältä vaan liikaa. Kuinka paljon tuli alakuun siinä, kun ensimmäisen kerran huomasit että nyt mä oon oikeasti niin kun mennyt ylitse, niin tulee sitä, että onko mä luukanut joku paikan, että onko se joku paikka, että ei halua niin kun sitä, että hei nyt toi koppa alkaa niin kun vetää ylikierroksi. Joo mä kävin kanssa mä kävin sellaisessa, oisko se ollut lääkärikeskus Aava, mä kävin niissä kaikissa testeissä ja veri kokee, että siellä on varmaan joku tulehdus tai joku muu, ja sitten mä vedin semmoista kuntoa, mun niin kun sydämessä on niin kun semmosia tunteita rinnassa ja muuta, että mulla on varmaan niin kun kuvaarikin kuoli kuusi-vitosena sydäriin, niin se on kyllä nyt itse asiassa joo, toi on se, sitten se Lekuri teki tutkimuksia, sitten mä olin semmoisen fillarin päällä, poliisita niin kun happitestiin ja näin kaikkia muita, ja sitten teet kovempaa, kovempaa, kovempaa, että nyt jos sä polet yhtään kovempaa, se pyörä hajoit ja sit sä näet sen sydänkäyrän semmoisen, että tässä on terveen sunnikäisen ihmisen sydänkäyrä, niin kun sä näet, mä paasen tähän sun käyrän päin ja sitten sun käyrää ei näy, että sulla on ihan täysin terveen sydän, että ootko sä miettinyt koskaan silleen, että voi paska, kun sen tiedä, että se on aika pitkä, niin kun rupee, mä oon sit joutunut oikeesti kohtaa itteensä ja katsoa sisäänsä ja, mut silloin mä kans niin kun todella rupesin käymään sitä terapiaa ja niin kun tutustuu itteen ja se oli kyllä tosi makee matka ja oon sillä edelleen.

Ja tää oli silloin 2008? 2018, joo. Just silloin. Mut onks sä, mitä sä oot oppinut siitä, pystytkö sä nyt, sanoit nytkin, että viime syksynä aika poikki, niin kuinka sä pystyt paremmin itteensä lukee nyt siinä, että tiedät ne oiret, että hei oikeesti nyt mun on vaan mentävää väivän mökille, ei mietittävää musaa, en lähde mihinkään keikalle, en haastatteluja, vaan otan itselleni aikaa, niin osaatko sä lukea nyt sitten jo paremmin itteensä? Kyllä mä siinä tosi paljon parempi oon, että meillä on vähän silleen, että jos sulla on vaikka viime kesän, mulla oli alunperin ehkä vaikka 28 festaria, niin tottakai se on silleen, että jes, tää homma kantaa ja soulannakin pärjään tuolla ja kelpaan ihmisille.

(1:16:42 – 1:17:22)
Sit täältä tuli muutama tämmönen vielä lisää, no meneehän se samassa samaan syssyyn toimiin ja näin, mutta kyllä mä tosi paljon paremmin vaikka viime syksynä, niin mä ilmoitin, että mä en tee mitään puoleen vuoteen, että mä teen mitä teen ja palaan sitten asiaan, kun on sen aika, että tänä keväänä mä teen neljä haastattelua yhteensä, en yhtään sen enempää ja ihan just niistä syistä, että aikaisempi minä olisi ollut vähän silleen kuitenkin Tukholmassa tekemässä biisejä ja muuta, nyt mä oon käytännössä kaikille sanonut ei. Tuliko sulla missään vaiheessa siinä, kun alkoi se kauhean lento, Sanra Savinun lento ja olitte, kun sä puhuitte, sanotte joka paikkaan kyllä. Okei, silloin ollaan nuorempia, mutta 30-vuotiaat kuitenkin.

(1:17:22 – 1:17:45)
30-vuotiaat kumminkin, niin tuliko siellä semmoisia, joiden jälkeenpäin oot miettinyt, että okei, että olisi pitänyt tossakin kohtaa ehkä vähän huilata? No on noin joku semmoinen ehkä 200-300, niin kertaa tulee niin kuin mieleen. Peräkkäin. Mulla on ollut kyllä siis silleen makea sitten, että silloin oli varsinkin tosi paljon esimerkiksi perhe ja läheiset friendit, niin niille pystyi niitä paljon purkaa, mutta eihän se auta.

(1:17:45 – 1:18:17)
Sun pitäisi mennä tässäkin lajissa, sun pitäisi mennä aina joka ilta ole parhaimmillaan. Jos sä et saa oikein nukuttuu, niin sä vähän lihot ja ei oikein treenimaistu, ja vaikka sä treenaat, niin se ei oikein palvele sua ja muuta, niin se on hankalaa balansointia. Jos sä tiedät, että tästä ei kuuteen kuukauteen tule nyt helpotusta, että se on syyskuun kuudes helpottaa, niin on se tietysti silleen lohdutonta, mutta sitä armollisuutta on varmaan oppinut just sen verran, kun on tarvinnut, että on tähän asti päässyt, ja haluan oppia tosi paljon enemmän.

(1:18:18 – 1:19:09)
On se aika rankkaa siis perheelle ja läheisillekin, kun sä oot ollut tossa tilanteessa tosi paljon pois, ja sitten kun sä tuut himaan, niin he haluaisivat, että sä oot niitten kaa, ja sitten kun sä oot nukkunut tai sä oot ihan loppu, niin sun tarvisi huilata. Et sä et pysty antaan sielläkään, eikä se lataudu sitten senkään takia. Siinä on vähän semmoinen kierre, mutta toi on aika vaativa toi, jos ajattelee, että sä oot toippunut, sä oot löytänyt itseäsi uudelleen, sä oot todella energinen, kun sua kuuntelee ja katsoo, niin se, että miten sä pystyt, niin kun tietolla tavalla, kun sä oot tosi voimissas nyt, niin miten sä pystyt pitämään ne rajat? Kun sulla ei oo enää sitä, että sä oot uupunut tai väsynyt, tai kroppa ei muistuttele siitä, niin kuin tällä hetkellä, niin miten sä pystyt noin hienosti sen pitämään tossa, ja on kunnian asia, että oot täällä meidän haastattelussa, jos neljään tulet koko hevän aikana.

(1:19:09 – 1:19:56)
Kyllä, kun Ieppo Mestari laittaa viestiä, niin silloin tullaan. Se onkin hyvä kysymys, se on semmoinen, mitä mä ehkä vähän pelkoon, ehkä väärä sana, mutta mä oon siitä tosi tietoinen, että mulla on vähän tapana painaa kaasu vähän liian pohjaan, mikä on varmaan ihan hyväkin juttu, koska muuten ei sitten pääse ajeluille elämässä, mutta silleen, että on oura sormessa ja seuraan tavallaan sitä, miten treenaan ja miten nukun, ja oikeasti, jos oura näyttää, viime aikoina oli hyvät lukemat, ja ollut tässä monta viikkoa, mutta jos se näyttää vähän huonompaa, niin en mä lähde vetää kovia treenejä tai haastaa itseäni 20 vuotta nuorempia ja kaa tonne tatamille tai muuta, tai juoksemaan sen enempää, vaan yrittää antaa sitä, mitä mieli ja keho tarttis. Ja ehkä isona juttuna verrattuna edelliseen elämään on se, että on paljon muutakin elämässä.

(1:19:56 – 1:20:22)
On semmosia osa-alueita, missä mun ei tarvi olla se keskellä lavaa mikrofonin takana, vaan mä voin olla vaikka jujutsu tai taekwondo, ihan sairaan makeet lajit. Mä menen sinne treeneihin, niin mä menen siihen riviin muiden kanssa seisomaan, ja sitten joku muu kertoo, mitä tänään tehdään, ja mä saan olla just niin paska, tai just niin hyvä, kun mä sinä päivänä oon. Totta kai yritän parhaani, ja näin, mutta ei siellä tarvi olla parhaimmillani joka päivä, että sitä voi nauttia.

(1:20:22 – 1:20:53)
Tai olla frendien kanssa, miks musta on ihan sika makee käydä lätkäpeleissä, se on ihan mun siis temppeli se mesta, en usko jumaliin tai muihin. Siellä mä istun sitten Heikki Paasosen tai jonkun muun IFK-kannattajan kanssa, ja sit manataan sitä, kun esimerkiksi kiekko menee sisään tai muuta, mutta se on semmonen niin kun, en mä silloin mieti mitään kertosäkeitä, tai en mä mieti sitä miksei tuota ole, nytkin viime kausi oli aika raskas, kun siellä oli kaks kentällistä äijiä sivussa ja muuta, mutta se on semmonen niin kun paikka, missä voi miettiä muita juttuja. Siksi varmaan se on niin tärkeä paikka, ja seura mulle.

(1:20:53 – 1:21:21)
Mut jos kattoo IFK-menestykseen viime vuosina, se on kumminkin paikka, mikä palauttaa sua, ettei se vie energiaa kumminkaan. No niin, onhan se tietysti niin kun voiton jälkeen kivempi mennä himaan, mutta se on taas niin kun osa sitä muuta elämää, ja siellä on kavereita ja ystäviäkin siellä joukkuessa ollut tosi monta vuotta jo, ja semmoista niin kun toisenlaista mukana elämistä, ja siellä mä saan olla siellä katsomassa, niin se on makeeta. Ehkä Hifkin maalilaulu, sen sä voisit tehdä.

(1:21:21 – 1:21:29)
Uuden. Sehän on hieno. Voisikin saa kojon 20-luvun sen Hifkin, kun panee tuulemaan koujokkoon.

(1:21:31 – 1:21:41)
Sulla on muuten hyvä rekodi noissa maalilauluissa. Aika paha. Mä sanon, että viime keväänä hänen mogas sen, kun siis Rolle Causson sanoi, että ne säästeli mua väljeriin.

(1:21:42 – 1:21:50)
Että se nyt säästelee sun ykköspysy. Onko se nyt kymmenen kautta kolmetoista? Se on raju. Se on aika raju.

(1:21:50 – 1:22:21)
Pitäisi ehkä nyt tässä terveisiä IFK-toimistolle. Vähän useammin pyytää. Mennään tuosta.

Ollaan päästy aika hyvin tuosta musasta ja bändistä jutteleen. Nyt tuohon Voice of Germany. Te olitte kovia Euroopassa, ja sä hyppäsit syvemmälle vielä tuonne kansainväliseen veteen Voice of Germany valmentajaksi.

(1:22:22 – 1:22:54)
Jos mä ihan väärin muistan, niin saksankieltä ei hirveästi ollut hallussa. Oliko heilläkään tiedossa tämä? Kyllä niitä oli se tiedossa, ja mä sitä sanoinkin, että mä en osaa saksaa. Mä saan huitoon ja näyttää peukkuja tälleen, mutta mä en oikein tiedä, miksi ne mut siihen otti.

Se oli vähän outo. Mä olin Ruotsissa soittamassa Malmöössä festareilla, ja manageri Mikko Saukkonen soitti tunti ennen keikkaa, mitä se ei ikinä yleensä tee keikkapäivinä. Nyt on niin mielenkiintoinen tarjous, että tsekkaa maili, kun keikka on ohi.

(1:22:57 – 1:23:05)
Mä olin Suomessa nähnyt sitä ohjelmaa tietenkin silloin niitä ensimmäisiä kausia. Sitten oli voimaa harkita, että Mikko sanoi, että tässä saksaksi vetää. En mä tietenkään voi.

(1:23:06 – 1:23:19)
Mikko ilmoitti sinne, että Samu ei osaa saksaa, ei voi tulla. Silti ne halusi tavata mut, ja mä kävin semmoisen jonkun työhaastattelun. Tämä on semmoisen casting-tilaisuuden, missä semmoiset Berliinin nahkahousuäijät haastatteli mun.

(1:23:20 – 1:23:24)
Sitten mä jotenkin päädyisin. Mä koko ajan sanoin, että mä en osaa saksaa. Mä en oikeasti osaa saksaa.

(1:23:24 – 1:23:32)
Kuvaukset alkaa kahden viikon päästä. Mä en osaa saksaa. Ne palkkasivat mulle opettajan Viktor-nimisen henkilön tuossa Vianapuistossa.

(1:23:33 – 1:23:40)
Silloin oli semmoinen kielitoimisto. Mä olin ihan koko ajan sitä mieltä, että tämä on sellainen typerintä, mitä mä voin uralle tehdä nyt. Tässä ei ole mitään järkeä.

(1:23:40 – 1:24:00)
Siellä mä sitten yksi päivä istuin sen punaisen napin takana, ja kaikki puhuu ihan helvetisti saksaa. Mä olen areenatason artisti, jolla on jonkin tyyppinen ylpeys siitä, mitä mä teen päivätyökseen. Tässä mä istuin sen ainoa, mitä mä tässä pystyn tekemään, on painaa tuota nappia, mutta en mä nyt halua painaa sitä, kun sitten mä joudun puhua saksaa, mitä mä en osaa puhua.

(1:24:01 – 1:24:10)
Kysin se ensimmäinen kuvauspäivä. Ne raivosivat mulle siellä mun backerillä. Nurdeutsch, eli pelkästään saksaa.

(1:24:10 – 1:24:22)
Vittu, kun mä en osaa. Sitten toi mulle semmosia vihkoja, missä luki käännettynä englannissa saksaksi, silmäsi ovat kuin taivaan tähden. Mä heitin ne kaikki vittumaan oikeasti, siinä oli tosi lähellä.

(1:24:23 – 1:24:34)
Tarvitaan johdot irti ja lähdetään menemään. Niin, tarvitaan päätkin. Mutta sitten se jotenkin jollain, se yleisö jotenkin aisti tietenkin sen mun ihan kauheen epätoivon.

(1:24:34 – 1:27:36)
Mähän mietin siis koko ajan, että ei saatana, mä olen painanut tässä no joku tämmönen vajaa kymmenen vuotta, rakentanut jätkien kanssa tämmöisen jutun ja nyt mä menen tähän ohjelmaan, että tämä on tässä. Tämä markkina nauraa mut ihan pihalle. Sitä kuvataan semmoinen 3-14 tuntia päivässä ja sitten siitä tulee semmoinen 1-1,5 tunnin jakso, missä on paljon mainoksia ja jengi laulaa ja tälleen.

No sitten me oltiin Mikon kanssa jossain Keski-Euroopassa tekemään jotain promohommia ja Mikko sanoi, että sieltä se alkaa muuten nyt se Voice of Germany, että kun meillä on iltavapaa, niin otetaan tohon sessausalatit ja bisset ja istutaan tuossa huoneessa ja katsotaan se. Katsottiin sitten ohjelmaa silleen, että hei saatana, mä vedän ihan sikahyvin. Ne oli ottaa jonkun sanan jostain ja toisen toisaalta ja mä vedin siis kaiken ihan vihkoon, puhuin siis ihan täysin sekavia, aivan karmeata skeidaa, mutta jotenkin se vaan se toimi ja mä olin sen kauden päätteeksi silleen, että luojan kiitos, että selvittiin.

Mä olin siis tehnyt silleen 100 prosenttisen päätöksen, että mä en ikinä tuole missään tällaisessa enää, että mä haluan tehdä vaan musaa ja keikkailla. Sitten ne on siellä backerillä sen tota, mä tulin toiseksi tai mun laulaja tuli toiseksi sen ekan kaudella ja mä olisin pakka siinä kamoissa, että tuli sen tuotantoryhmään johtaja, että tuli siihen, että hei, me haluttaisiin jutella sun kaan tulevaisuudesta, että meillä olisi tonne muutaman vuoden kiinnitys, olisi sulle, mä olisin silleen, että ei missään nimessä, mutta siinä mä jotenkin tiesin, että tää itseasiassa toimii tää homma, iskin Mikolle silmää silleen, että palataan noille parin viikon päästä ja saati sitten itseasiassa kolmen vuoden diilis suoraan ja vähän paremmilla eduilla ja se oli kyllä outoa siis silleen, että televisio siihen aikaan varsinkin, niin kyllähän jengi mua tunnisti keikkakaupungeissa ja jossain supermarketeissa ja muissa, mutta se oli siis se yhden yön yli tapahtunut muutos, oli ihan karmee, että mentiin, jos show tuli torstaina, niin torstaipäivänä ennen kuin se alkoi pyöriä, niin mentiin radioasemalle haastatteluun, siellä oli jengi vastassa ja hei, sulla on hittiä Hollywood Hillsia ja fairytelkoon päälle ja näin, sitten mentiin perjantaina, kun se oli kerran pyörinyt se show, missä mä oon mukana, niin jengi käveli takaperjantaina ja silleen, että sä oot se hullu suomalainen, silleen kaheli äijä. Der Finne.

Der Finne. Ja tota, toi on ihan käsittämätön tarina ja kertoo vaan siitä sun rohkeudesta ja heittäytymiskykystä ja oliko niin, että Se ei ollut kyllä mun rohkeudesta, mä en ois halunnut mennä sinne, mut vähän niinku sut pakotettiin, mut seitsemän kautta, seitsemän kautta, eiks se ollut? Kuus kautta. Kuus kautta, joo, mutta siis kuus kautta kolme voittoa, että siinäkin hyvä prosentti ainoana.

Ja jos laittaa perspektiiviin asiat, hei, että jos miettii sitä Suomen vastaavaa, niin aika moni artisti tekis mitä vaan päästäkseen siihen tuomariksi. Ja muakin pyydettiin Suomen vuodessa alussa ja mä sanoin silloin, että ei tommonen konsertti tule ikinä toimia, että ei tommonen ystävällinen, muista, että Petteri Ahomaa ja oisko ollut Markus Selin ja ketä mulle kauppas Pasilassa tuo hotellin jossain respassa siinä tätä aulassa, että tämä on magea juttu, tämä tuoli kääntyy, mä sanoin, että ei pojat, ei tut toimii. Että mä menisin Saksaan tekerikseen.

(1:27:37 – 1:35:52)
Joo, mitä en mä silloin vielä myönnyt, mut mä katsoin sitten telkkarista, että ei saatana, 25 prosenttia kansasta kattoo joka perjantaina tätä, että se olikin ihan sukseen konsertti. Ihan mieletön ja siis miettii vielä markkinan koko 25 kertaa isompi markkina kuin Suomessa ja mä muistan sellaisen pienen tarinan, me oltiin siis silloisen yhtiön, joka nyt Pondataan kuuluu, mutta oli silloin Inolink-brändillä, niin meillä oli palkintoreissu Saksaan, Berliiniin ja mestari tuli tietenkin eri koneella, kaikki muut meni toisella koneella ja se tapas sut siellä lentokoneessa ja sanoi, että hei, että voitais tavata ja sitten Arska kysyi multa, että haluaisiksä tulla mukaan ja sitten Varvio Jaakke, meidän henkilöstöpalvelutte toimari kolmantena, niin me tavattiin sut Sohon kattoterassilla ja me tunnettiin pari pissejä sinne aurinkopaistoon ja sulla alkoi jo menojalkaa vipattaa ja mä yritin myydä sinä vanhana myyntimiehenä, että kun meillä on koko firman palkintoreissu Berliinissä, että tuuttaa helvetti, jos sä tuut meidän kanssa dinnerille, että me tuodaan sitten sut sinne pienen yllätyksenä meidän koko henkilöstölle ja se oli aika makee hetki sillälailla, vaikka ei tunnettu keskenään ollenkaan, niin miten sä olit siinä hetkessä, miten sä otit meidät ihmisinä ja olit tasavertaisena vaikka olit mieletön tähti ja sit mä muistan vaan, kun sun manakeri siinä vähän hermostuneena tuli aina, että hei, nyt Samu, nyt pitäis mennä että meillä on huomenna ne Voice of Germanyn kuvaukset ja kun mä laitoin ton kontekstiin, että sulla ei ole ehkä ihan kieli mintissä sen saksan osalta ja sit me ollaan siinä kattoterassilla ja on vähän sellainen, että lähdettäisikö pidettäen tänne mahdollisesti ja saadaan puhua suomeen niin siitä olisi saattanut tulla ihan mielenkiintoinen kuvauspäivä Kyllä ne oli välillä ihan mieli, koska ne on jääneet Berliini vuodet, niin eihän ne nyt varsinaisesti mitään proteiinijuomavuosia ollut Kyllä siellä tuli otettu ilo irti ihan senkin takia, että se oli niin raskasta niin oli pakko vetää kolme jintonikkiä, kun tuli kuvauksista, eihän siihen ole turha lopettaa tietenkään, mutta ne oli niitä aikoja ja niistä selvittiin ja kyllä jälkikäteen sehän on siis muuttanut mun elämän ja kaikkien Sunrise-eminen jäsenten elämän ja kruun elämän ja kaikki ja sit siitähän ei me koskaan soitettu enää mitään muut kuin areenoitustadioneet sen jälkeen Oliko sinä kumminkin, kun lähitsit mukaan sinne hulluna suomalaisena niin oliko sinä kumminkin se vanha samu myyntimies, että hei, tämä on kumminkin meille ihan hyvä, että mä meen tohon noin, lisää tunnettuutta meille ja myydään vielä enemmän Niin siinä oli varmaan se ja sitten se alkuaikojen myös sellainen, että mistään ei kieltäydytä, että mulla on ollut jotenkin semmoinen hassu ajatus, että mä selviin mistä vaan aina, että vaikka silloin talousrikosvuosina vaikka joutusvankilaa, niin siitä varmaan selviäisi tai joku muu, että kyllä mä jotenkin silleen uskoon, mutta kyllä se koetuksella oli, että kyllä mulla monta kertaa siinä se on keinonahkaa se typerä tuoli tai siis ihana tuoli, jossa siinä istutaan ja mä mietin, että mitä helvettiä mä täällä teen mun ei missään nimessä pitäisi olla täällä, Mikko aina siinä managerin vähän Gin Tonikin hajusena vielä edellisessä tilassa, silleen valot loistaa jo studiossa, yleisö ihan saatanasti ja musa pauhaasti Mikko, love you bro, tsemppiä silleen taistaa paskaa, messää mä vien, niin just näin. Joo, miten toi kahden maan välly, kun sä kumminkin no puoliskautena, jos asuit siellä Saksassa ja sitten tää Suomen välikkö, niin sekin varmaan se kumminkin kuormittaa, mä oon nähnyt mittareita, missä meiän, kun pelasin Kärpissä, niin kuinka paljon palautuu kun matkustaa, niin eihän siinä hirveästi palaudu, niin toikin rulianssi, et varmaan silloin on kan sitä aatellu, että se ei paljon auta, mut kyllä mua silloin jotenkin niin aikoinaan, silloin Sveitsi tarjos mulle kansalaisuutta, silloin tyyliin tokalla voisekaudella, ja niinku kävinkin sen keskustelun ihan loppuun asti niiden kanssa, mut silloin vitsi, musta oli aina ihanaa laskeutua Helsinki-Vantaalle ja mennä niinku joko omalla autolta ja taksilla siitä himaa ja mennä johonkin Kaivarinrantaan tai Nordikselle tai ihan mihin vaan silleen, et silloin mä niinku tajusin, kuinka hyvä mesta tää on ja kuinka eroon mä täällä pääsen niinku kaikesta tosta niin tota, eihän se nyt palautu mistä auton, jos sulla on se 120 lentoa vuodessa ja se niinku tossa kaksi kivaa lepopäivää, kun sä oot ihan silleen kädet tärisee ja tiedät jo mikä odottaa kahden päivän päästä ja muuta, mutta sekin pitää vaan sit kestää tommoset niinku ruuhkapuolet ja jos sitä uraa haluu rakentaa.

Mut et Saksaan muuttamista miettikö, että ois jäänyt ihan Saksaan tai ollu vallan siellä? Kyllä mä niinku mietin, se on vähän silleen niinku, joka tapauksessa mun pitäis lentää aika usein, koska ei ne niinku Berliinissä ne keikat aina oo tai edes Saksan sisällä. Mutta kyllä mä kävinkin kattoo siellä kämppiä ja muita, mutta oon tosi kyl tyytyväinen, että oon jäänyt tänne ja asunut niinku koko ikäni Suomessa. Mennään seuraavaksi tohon soul-uraan ja siihen omaan musiikkiin.

Oma musiikki on ollu koko ajan Sunrise Avenue, mitä me on kuultu sua. Siinä oli suomenkielinenkin vaihe, mut hypätään ehkä siihen englankieliseen vaiheeseen ja sulta tuli uusi levy Me Free My Way 2024 ja se teet Euroopan kiertuetta siellä, sulla on Berliiniä, sulla on Sveitsiä, Tsyrihiä ja muita siellä, mitä me tossa lämpiossakin juteltiin niin iso kiertuetta ja mä oon kuunnellut sen levyn moneen kertaan nyt tässä ennen podcastia vielä uudelleen ja siinä on paljon myös sellasia ehkä tota niinku mä tunnistan tietyllä tavalla samankaltaisuuksia, ei samanlaisuutta, mutta tietyllä tavalla näkee, että artistina se, mitä Sunrise Avenue sä oot rakentanut niin se ei oo kokonaan jotain muuta nyt kun katotaan tota 24 levyä ja tota niin minkälainen sulla oli se tunne, kuinka paljon sua jännitti? Me käytiin jo läpi se Sunrise Avenue päätös, että nyt tää loppuu ja se pelko ja se siinä mutta sit siinä ehti mennä jo hetki aikaa ja oli vähän suomenkielistäkin välissä ja kun sä oot Euroopassa niin iso nimi niin kuinka paljon sua jännitti se hetki kun sä tuut sitten uudelleen englanninkielisellä musiikilla? No kyllä se jännitti sitä vähän tietysti verrata johonkin, että se Suomi-pätkä oli tosi ihanaa, että jotenkin olla täällä lähellä kotia ja että pääs kiertämään eka kertaa myös Suomea ja käymään kaikki niinku Suomi-festarit läpi mutta kyllä se niinku aina jännittää vähän niinku keikalle lavalle menossa, se aina jännittää ei se niinku kauhistuta, mutta se niinku jännittää ja unet menee ja se on ihan niinku kuuluu siihen siihen lajiin ja sit siinä päivän kun se ei enää jännitä niin mä lopetan saman tien, koska ei niinku, se ei oo silloin merkityksellistä mutta tota toi oli vähän silleen niinku semmoista enemmän niinku tutkimusmatkaa itellekin, et mä olin enemmän silleen iloinen siitä, että mä niinku sytyin sille jutulle edelleen tolle kansainväliselle touhulle toi Enku-levyllä, mikä nyt tuli puolitoista vuotta sitten, niin sillä ei mitään niinku hittiä varsinaisesti oo, toki sitten menihan se onks Saksassa? Saksassa meni neljänneksi alkunnolla. Hyväksytään.

Aika kova kuitenkin. Mutta tota tämmöten ei ollut sellaista isoa radiohittiä tai muuta, mutta sitten et niinku yleisö löysi mun luokse ja keikat on ollu ihan törkeen siisteä ja toki mä sitten ekan rundin vedin ihan ilman Sandra Eseminen biisejä, mikä oli semmonen vähän niinku vakaumus asia ja nyt sit viime kesänä ruvettiin vetää niinku Hollywood Hillsä ja muita siellä sitten setin sisällä, mutta kyl se niinku jännitti ja oli semmosiikin ajatuksia, et onks mulla oikeus tähän ja ihan tämmönen niinku perus, ku sä eroot jostakin parisuhteessa, niin onko mulla oikeus aloittaa elämä uuden kanssa ja muuta, mutta jätkät on ihan sikahienoja, niinkun bändijätkät on ihan upeit tyyppejä ja meil on niinku hieno juttu kimpassa ja on niinku sanoin aikasemmin, niin ollaan alusta asti saatu ehkä rakennettua hyvälle pohjalle se meidän niinku juttu, miten tätä tehdään ja miten avoimesti asioista puhutaan ja sitten tota ei oo ehkä sillä tavalla niinku semmost niinkun itellen näyttämisen tarvetta oikeestaan ollenkaan, et enemmän niinku yrittää vaan nauttii, et saa soittaa jengille näitä omia biisejä ja nauttii näistä hetkistä, niin se on ehkä vähän erilaista, mut kyl se silti jännittää, et niinkun eihän sitä haluis tavallaan niinkun pääty semmoseen, et niinkun nyt tää ei oikeen kiinnosta enää jengiä ja muuta, et yrittää tottakai niinku pärjätä niinku millä tahansa alalla, mutta kyl se aina jännittää, mut kyl mä veikkaan, et mua silti jännitti vaik Hollywood Hillsin julkaisu tai viimeinen Sunrise Avenue albumin vielä ehkä enemmän. Siin oli jotenkin niinkun vielä enemmän kunniaa pelissä jollain tavalla ku mitä nyt on.

(1:35:52 – 1:38:47)
Onks sä huomannu faneissa ja yleisössä jotain eroa siihen ku olit Sunrise Avenue ja sä kersit sen kanssa ku tässä vastaanotossa, mikä tää nyt on tällä omalla jutulla? Joka ikinen albumi ja sen niinku jälkeen tuleva rundi on aina erilainen, et ensin saat se newcomer, jengi tulee vähän sinne kädet puuhkassa kattoo, et mikä juttu tää on ja sit jossain kohtaa sulla on niinkun ihmisiä yleisössä, jotka on niinkun elänyt jo sun mukana vuosia niinkun sulla on tavallaan semmoista yhteistä historiaa ja sitäkin porukkaa tuolla on tosi paljon nytte, en tiedä niinku prosentuaalisesti paljonko on vaikka Sunrise Jäähyväiskiertueelta jengiä siirtynyt suoraan mulle, on uusia tyyppejä muita, mutta ehkä mä niinku katson itseäni vähän eri tavalla, että et se niinkun tietyllä tavalla vaatimustaso on edelleen niinku itellen ja kaikille meidän muillekin siinä ympärillä, niinku kaikilla meillä on niinku 110 prosenttia joka ilta joka ilta me mennään antaa niinku paras ilta ihmisille mitä voidaan, mutta jollain tavalla mulla on siellä niinku siistimpää ja rennompaa, et se ei oo niinkun konseptin sisällä olemista en sano, et Sunrise ja minun sitä olisi ollut, mut ehkä se mun oma mindsetti on niinku vähän vähemmän puristava, kun mitä se on aikaisemmin ollut. Joo ja me oltiin silloin KK-jätkien kanssa, kiitos siitä, hoidit meille sinne paikat vähän täyttä, olin silloin kiertänyt. Onks sä ollut taas ilmaislipujen perässä? No ehkä pikkusen.

Aika makso taskusta taskuun. Niin tota, silloin kun olin ensimmäistä kertaa ulkomailla teidän keikalla, tää on vuosi 2016, mä en muista missä paikassa me oltiin, veikkaan et säkään muista, mutta tota se oli ihan mielenkiintoista, koska kukaan ei istunut siellä, se oli semmonen se oli jäähallin näköinen, se oli joo totta, joo. Siellä oli perämantoa, missä kukaan ei kukaan ei tota istunut, niin ehkä mä sanoin takaa, kun mä kysyin sen äskeisestä kysymyksestä, että onks se niinku edelleen sama meininki siellä, et porukka niinku hyppii, pomppii ja haluksä semmoista, haluksä niinku rauhallisemman kuuntelevaa yleisöä vai semmonen, joka bailaa koko ajan mukana, niinku silloin ainakin tekin? Kyllä mä dikkaan, siis tommonen niinku festarimeininki, on se niinku klubilla tai areenalla, niin jossain siellä on niinku rauhalleissa ja muissa, mutta tota joskus mun agentti on silleen, et haluksä joskus tehdä tämmösiä niinku konserttisali-kiertueita, niin se on yleensä semmonen puoli minuuttia, että jätetään nää sinne joku kymmenen vuoden päähän, et ei se oo… Vähän myöhemmin.

Et kyl se niinku se on siistiä, kun jengi on niinku messissä ja sä näet elämää siellä niinku katsomossa ja muuta, toki on sit sellaisia biisejä, missä jengi istuu ja muuta, mut on se niinku, kyl se on se, mistä mä tykkään, niinku rähinää ja energiaa yleisössä myös, niin se on se juttu. Se on pitää saada niinku se yleisökin elämää sitä hetkeä mukanaan. Hei, tossa kun sanoit, että sä ajoit tosta Länärinpäähän ja menit tosta Ruohonen-Silla alitte ja sanoit, ku sulla oli mieles silloin, että kun toi Sunrise Avenue loppuu, teetkö musaa enää ollenkaan, niin sä kumminkin lähit tekemään musiikkia.

(1:38:48 – 1:39:57)
Niin mikä, mikä sit vei kumminkin, oliko se tylsää olla vaan, vai etkä kattonut mihinkään muulle, rupesitkö se tuottaa jollekin mulle, tai tekee ihan jotain niinkun, sanotaan toimistohommia lainausmerkeissä. Lähit kumminkin vielä tekee omaa juttua. No se oli vähän semmonen sattuma, siis jälkikäteen mä voin sanoa, että kyl mä niinku tiesin, että mä tuun tekee musaa, mutta tavallaan annoin itteni kelluun myös siinä, että en ehkä tekis.

Mulla oli tulossa elämäkertakirja vuonna 2020, tämmönen niinku puoli, puoli elämän kerta, en ole vielä kuollut, niin ei voi ihan kokokaan siinä laittaa, mutta sitten tota, kirja oli tulossa, niinku oli pandemia-aikaa, ei voinut oikeen promota, tai tehdä niinku tämmösiä lukupiireitä ja muuta, niin sitten tota, mä tein ihan siis sitä kirjaa aatelleen, semmosen suomenkielisen biisin kuin Enkäytön kaupunki, mikä oli mun mielestä tosi kiva. Mä itseasiassa tein sen yhdelle artistille, yhdelle suomalaiselle, ja nyt mainitsin sen nimeä, koska hän sen niinku biisin torju, mutta hieno artisti sinänsä, mutta sit mä niinku soitin sen tuottaja Jukka Immoselle sama, jonka Hollywood Hillsin tuotti, ja mä halusin ehkä tehdä tämmösen niinku promo mielestä tolle kirjalle, et mulla on täällä muutakin. Hollywood Hills, Enkäytön kaupunki.

(1:39:58 – 1:43:15)
Kyllä, ja sit tota, mä olisin muutaman muukin idin suomenkielellä siinä, ja sit Jukka oli sille, et vitsi on kyllä siistiä, et outoa jätkä vetää suomeksi, mä olin ollut niinku Vainelämäessä mukana tehnyt versioita JVG ja Irina ja noista biiseistä, et tehdäänks levy, et mitäs meil on tässä muutakaan, et maailma ei saa liikkuu mihinkään, et meil on tässä studiot ja muut, ja tehtiin levy, se meni tosi hienosti, ja oli ihan helvetin siistiä, ja niinku tavallaan vähän niinku tavallaan pääty tekee niinku suomea, mä mietin et jääks mä tekee ihan suomea, ja sit vaan musaa ja paljon myös sitä teen, ja sit mä kävin tolle jossain Friendien keikolla sit kun rajat taas aukes, ja kattelin jossain Berliinin isoin klubeen silleen, et vitsi tuol on kyllä siistiä, ja muuta, muista mä olin jo Hampurissa, olin kattoo semmonen suomen bändin, niinku Cyan Kicks, ne veti siellä tota Reverbaanille keikkaa, sit mä menin Berliiniin moikkaamaan Friendia, ja mä istuin huokra-autossa matkalla Hampurista Berliiniin silleen, et vitsi mä haluun tänne takasin silleen, tääl on niin siistiä, ja tota, mut se on just siistiä, et antaa elämän niinku kuljettaa silleen, et ei oo semmoista varsinaista pläniä, vaikka kyl mä niinku nyt ehkä tavallaan tunnen, et mä kyl mä varmaan niinku tiesin, et mä tuun musaa tekee, mut mä olin silleen valmis tavallaan päästään siitä ihan kokonaan irti, et antaa olla. Super siistiä, et sä tulit takasit tohon Englantiin, englankieliseen musaan, ja kuunnellut tota levyä siel, toi Me Free My Way on mun mielestä niinku se jo vähän niinku kertoo siitä, et mihin sä oot menossa, mut sitten siel on semmoista tosi leikittelevää, vaikka toi Vehicle on semmonen niinku hassuttelu, leikittely, pilkäs silmä kulomassa, ja sitten on semmoista niinku ei, vaikka toi, mikä mulle iski tosi lujaa, toi Dancing With A Broken Heart, niin siinä on niinku, se on aika herkkää, tää levy. Niin.

Samalla, et siinä on leikittelyä, mutta myös herkkää, et se. Mut on muistaa, kun noita biisejä teki, niin mä olin vähän silleen, et niinku mä haluun tonne, et haluuks mä taas siihen, kun muistaa tavallaan sen kuorman, mitä se niinku sielulle, ja mielelle, ja hermostolle, ja kaikille niinku tavallaan latas, et kivaahan Suomessa oli soittaa, sä pääsit suoraan jostain himokselta juhannuksena, et mökille illaks, ja siel on sauna lämpösenä, ja sit sä tuut vedä tavastialkeikan, ja kävelet kotiin siitä, tai löylyy frendien kanssa, et haluuks mä taas sinne niinku hotellihuoneiden checkinneihin, ja aamupala loppuu kympiltä, ja pakko herää, ja muuta, mut, ja sit silleen, että, niinkun, onks mua just tähän oikeus, mitä fanit ajattelee silleen, et jättikö sä ton bändin, ja muuta, mut, siel biiseessä on paljon sellaista niinkun, sitä sen ajan niinku sellaista just niinku sisäisiä kysymyksiä, ja vähän tuskaa, ja kaipuuta, ja kaikkea muuta, itelle kans kiitos, että oot kuunnellut, ja on tosi niinkun rakkaita lauluja, koska ne on niin merkittävässä hetkessä elämässä, niinku syntynyt. Ois kaikki tommosia biisejä, mitkä on nyt tehty juuri tohon, vaan onks siellä semmosia vanhoja sämplejä, mitkä on jäänyt aikanaan Sunrisesta pois, ja oot vähän muokannut, ja tullut sieltä niinkun mukaan tohon? No kyllä ne aika paljon on sitä niinku sen ajan, mut itseasiassa just viime viikolla kaivettiin tuottaja Ilkka Virtasen kaa yks biisi, minkä mä oon tehnyt 2016 Sunrise Avenuelle, mikä voi olla itseasiassa seuraavan albumin eka sinkku, mikä on silleen, et niinku soitin Ilkalle vaan vanhoidiksi, se oli silleen, et mikä helvetti tää on? Mut eihän, tämähän on vaan tämmönen, et joskus ne kestää silleen niinku 10-15 kin vuotta, et se tavallaan löytää sen hetkensä se biisi jotenkin, mut noi on kyllä kaikki aika uusia.

(1:43:15 – 1:44:02)
Ja miten suuttatuotanto, koska tulee seuraava levy, ja onks sä jo tehnyt sitä? Samaa ne kysyi Berliinissä tosta viime viikolla, mut mä en nyt oikein tiiä, et mä niinkun osittain niinku jaksamissyystä, ja silleen vähän niinku hakee kans semmosta niinku uutta, niinkun, sit ku se liekki on tosi iso, niin kaikki on tosi helppoo. Ja mä vedän nyt kesän silleen, et mulla on kolme festaria, kaikki Sveitsissä, mä vedän vaan ne, ja sit syksyllä on tosiaan se Euroopan rundi, missä käy niinku vähän mutustelee juttu, ja mä oon päättänyt, et sit ku mulla on taas se niinku seuraava paketti, nyt ku ei tarvii tavallaan niinku lanseeraa itteensä, että voi nautiskella tästä niinkun myös tämmöisestä vähän rauhallisemmasta hetkestä, ja keskittyä muuun elämään, niin tota, katotaan. Siinä voi mennä puoli vuotta, tai se voi mennä kaks kolmekin vuotta, mutta nautiskellaan, nautiskellaan.

(1:44:02 – 1:46:21)
Mut tulee. Kyllä mä siis joo, kyllä mä tos koko ajan niinku puuhaan, ja oon niinku… Studioon puukattu, ja sit viimeisenä päivänä. On on siis, kyllä mä niinku, mut tekeminen on siistiä, ja varsinkin silloin, kun sul ei oo sille deadlinea, et sä voit niinku leikkiä asioilla, ja niinkun testailla juttuja, ja pitää niinku hauskaa, et sit tavallaan jossain kohtaa siinä niinku loppuvaiheessa prosessiahan se menee niinku valintoihin, ja aikataulutuksiin ja muihin, ja sit se menee vähän teknisemmäksi, mut täs kohtaa voi silleen tehdä niinkun biisin, minkä nimi on bondata haastattelu, et se voi olla niinku ihan hauska, sit se ei välttämättä ikinä päädy mihinkään, mut se niinkun avaa tavallaan niinkun mielessä niinku uusia vaan väyliä ja muuta, ja tuota muille biiseitä, ja niinkun vähän niinku tuottajarooli, silleen harjoittelen sitä, kun sekin on kivaa, sit toimin managerina noille muutamille muille niinkun tulokasartisteille, siellä on tulossa tänä vuonna ihan siistejä juttuja, mitä lanseerataan, et on pitkään, ehkä 10-12 vuotta jo niinku pyörittänyt managerin firmaa, missä meillä on tota erilaisia tyyppejä niinkun jonkun verran varmasti pystynyt antaa jotain tosta, mitä on saanut ammennettua tietoon ja osaamista ja kokemusta tuolta ja sit seuraaville, että ei menisi tekemään ne samat virheet, että päätyisi tähän.

Ja tossa ehkä hyvä hypätä tähän loppukaneettiin, niin tota kun kattoo se sun polkua, miten sä vedit ittes läpitte ja veitte Sunrise Avenue ihan huipulle ja jatkuu nyt oma soolojuttu, niin jos tuo joku musiikkialkutekijä, jossa on vain artisti, ne on uransa risteyskohdassa ja tuntuu, että hakkaa päätä seinää, eikä oikein tuu mitään, mutta kauhean intohimo on tehdä, niin mikkail sinne Samun ohjeet sinne, ei oo varmaan mitään kultassa tikettiä, mutta jos jotain voisit vaikka sanoa itsellesi sinne alkupäähän, niin mitä ne ohjeet ois? No kyllä se seinä jossain vaiheessa murtuu, jos se on tarkotettu, että onko se sitten 50 visittiä levyyhtiöihin tai johonkin manageritoimistoon, vai onko se 102, onko se 200. Että kyllä mun mielestä ainoa, millä on väliä, on se, että se on siistii se homma. Että kyllä mä oisin kaiken tavallaan siellä alussakin tehnyt, vaikka mä olisin jossain kohtaa tehnyt sen johtopäätöksen, että tämä ei tule koskaan tapahtumaan.

(1:46:22 – 1:49:37)
Että ne oli, ehkä sitten kuitenkin ne uran hienoimmat hetket, jos pitäisi valita ihan mahtavimmat hetket, on se, että kun ennen tyyliin ekaa levydiilia tai mitään konkreettista, jätkät hakee jollain Opel Asconalla, mutta tuot jostain pikkuhuopalahdesta ja se on silleen kädet pystyssä, että meistä tulee rockitätti ja se haaveiluvaihe, niin se on kyllä silti niin kuin kaikin siisteintä. Se on tosi, tosi, tosi mageeta soittaa loppumyytystadikka pari iltaa putkeen tai se on sika mageeta, jos sulla on jossain ulkomailla vaikka klubi täynnä jengiä tai sun biisi on lista ykkösenä jossain ulkomailla tuolla tai Suomessa, mutta jotenkin se niin kuin Us against the world ja semmoinen niin kuin ensimmäinen Sandra Seminen albumi oli On the way to Wonderland ja siinä lauletaan vaan siitä, että me ollaan menossa johonkin ihanaan paikkaan, niin ne on kyllä silti ne niin kuin rakkaimmat muistot. Ekaa kertaa oikeeseen studioon, mä en ole syönyt aamupalaa ollenkaan, mä vedän kaks askia sisuja, että mun toi kurkku toimisi, mä saan hirveen ripuli, mun maa menee kaksikasin, häijät on silleen, että vittu sä oot amatööri, sä paskottaa koko ajan, etkä pysty edes laulaa kokonaista biisiä kertaakaan, niin siellä on jotain sellaista niin kuin voimaa ja semmoista niin kuin rakkautta sitä asiaa kohtaan, mitä on niin kuin hankalaa sitten siinä vaiheessa, kun koneisto on ympärillä, niin saavuttaa, niin jos siellä joku unelmoi tällaisesta tämän tyyppisestä matkasta, niin kansi kysyy iteltä, että onko se se mitä sä haluut ja jos se nyt se on mitä sä haluut, niin päätä seinään ja luuri käteen, kitara kouraa, siitä se lähtee.

Hyvä kun otit tuosta kiinni tuosta haaveiluvaiheesta, koska olikohan se Saarisen, Pasi vai Kangasalustan Pekka, ne oli semmoinen tandemi Tampereella aikana, niin kumpikin pakkipari, kumpikin koneista sanoo aikana, että vitsi hokki on niin kauan kivaa, kun joku rupeaa ja maksaa sulle sen. Sitten se on työtä. Niin, mutta siinä on kyllä ihan pointti silleen, että toki niin kuin samaan hengenvetoon pakko sanoa, että eihän mä olisi voinut vaikka on kova unelmoimaan, niin en olisi uskaltanut unelmoida ihan kaikkia tätä ja näyttäisi, että on niin kuin edessä kaikkea aika siistiä edelleenkin, mutta onhan se niin kuin jos sä haaveilet vaikka parisuuden romanttisesta rakkaudesta, niin onhan se jopa vielä ehkä mageempi siinä niin kuin ihan just ennen ensitreffejä kuin sitten siinä kohtaa, kun sä oot tullut viisi vuotta kimpassa ja sulla on se elämä yhdessä, että sekin on tosi hienoa ja arvostettavaa, varsinkin jos se tosi pitkään kestää, mutta siellä on jotain niin kuin the source of everything, on siellä pikkuhapa passiuksenkaari 19 edessä, sisuaskit taskussa, niin siellä on salaisuus.

Ja kakkahuus. Kyllä, ei vielä siihen kohtaan, vasta studiolla. Toi on ihanaa sen takia, että siinä on unelman alkuvaiheessa kaikki on mahdollista, mutta sitten se on myös niin epävarmaa, että se balanssi tietyllä koko elämän balanssi tietyllä tavalla, että sä voit saavuttaa jotain, mutta sä et tiedä saavutatko sä sitä.

Kyllä. Siinä tulee se jännite, mutta toi intohimo, halu, tehdä asioita, niin se pätee mun mielestä kyllä ihan kaikkeen. Puhutaan me sitten yrittämisestä tai yrityselämästä tai muidenkin urien tekemisestä, että uskaltaa mennä sitä kohti, mikä on itselle se kaikkein merkityksellisen.

(1:49:37 – 1:49:41)
Kiitos Sommu, että olit meidän vieraana. Tää oli ihan mieletön. Kiitos, kiitos kun kutsuitte.

(1:49:41 – 1:49:47)
Ura tarina ja upea kohtaaminen oli mahtava salaisuus. Kiitos teille. Olipa mieletön kuuleminen.

(1:49:48 – 1:50:30)
Oli mahtava huomata se, että miten jo nuori poika 12-vuotiaana sai sen idean siitä, että hänestä tulee artisti ja miten hän alko kirjoittamaan biisejä. Mä näin tietyllä tavalla sen tossa, että se oli jo hänellä silloin 12-vuotiaana se ajatus siitä, että tähän tulee bändi ja hän rakentaa tästä uran 16-vuotiaana Sunrise Avenueyn perustaminen. Oli tosi puhutteleva myös se turpiinotto, 101 kertaa turpaan.

Mä pystyn kuvittelemaan sitä, että kuinka rajuaa se on ollut, että kun sä oot artistina, sä oot tehnyt biisit ja sä et levyyhtiö. Joku kerta sut haukutaan sieltä. Ei ees se, että asiallisesti sanotaan, että kiitos, ei vaan annetaan palautetta, että täytyy lentää.

(1:50:30 – 1:51:49)
Kuinka määrätietoinen, kuinka voimakkaalla hintohimolla, päättäväisyydellä varustettu kaveri on, että pystyy sen 101 kertaa ottaen turpaan ja sit tulee se mahtava hetki, jolloin saanotaan. Ja nuorena sanoisin jo äitilleen siinä, että hän ei ollut normaalia elämää. Kirjoitte siitä biisiä jo, että ei tämmöstä normaalityötä 84-vuotiaana, vaan haluaa jotain muuta elämältään.

Ja aika määrätietoinen tosiaan sen jälkeen on ollut sen suhteen, että muistaa tarrat siellä hississä, kun nousi sinne levyyhtiöön, toimistoon ja ottaa sitä palautetta ja stoppimerkkiä vastaan. Mut toi oli kiinnostava toi, että vaikka tekee hyvän biisin, niin se, miten kovaa se jalkatyö pitää olla ja sun pitää mennä promoon ittees. Ihan sama minkä näköisen saappaanheitto tv-show’hun pitää mennä.

Mut kaikki näkyvyys sieltä vaan, että saa sen homman lentään. Että ei ole ihan pelkästään, että tehdäänpä hyvä biisi ja tää lentää. 750 000 biisiä tulee tälläkin hetkellä, sanoiko Samu, että viikossa, niin se on aika kova määrä, niin ihan pelkällä sillä, että sulla on hyvä se kertoissa kesti, niin ei päästä näkyviin.

(1:51:49 – 1:52:01)
Se on just näin. Mut sit toisaalta puolelta, jos toisella on päättäväisyys, myyntihenkisyys, se drive, systemaattisuus, niin toisella puolella se herkkyys, taiteellisuushan siellä tuli. Toi oli makea tarina toi Hollywood Hills.

(1:52:02 – 1:52:28)
Se, että kun oikein yritetään mennä tekemään losensorisia koko levyä, niin mitään ei synny, mut sit kun sä otat 5 Heinekeniä ja kitara on jo pakattu sinne sängyn alla ja ollaan valmiina lähteä lentokentällä, niin sitten tulee. Kun sä vähiten yrität, vähiten puristat, niin sieltä se sitten tulee. Se oli makea myös tämmönen artistiuteen, luovuuteen, taiteellisuuteen liittyvä tarina toi sisällä.

(1:52:28 – 1:52:45)
Joo, ja aika samumaisesti tää Sunrise Avenuen lopettaminen. Tuosta meidän ikkunan alta, kun ajelee tuosta länsiväylää, painaa tuosta Ruoanlain ohitten, niin oikeastaan se päätös siitä, että lopetetaan Sunrise Avenue. Aika kova päätös.

(1:52:46 – 1:53:15)
Varmaan sitä identiteettikriisiä, siinä vähän oli mitä hän otti kiinnikin siinä, että mitä sen jälkeen ja mikä sitten tyhjyä tulee, mutta kyllä tää kaveri elämässään tekee, osaa tehdä ne päätökset tai uskaltaa tehdä ne päätökset, että mitä taas seuraavaksi, vaikkei välttämättä olisikaan siinä ihan näköpiirissä sitä juttua. Poikkeuksellista rohkeutta, hintohimo, halua. Toi oli mieletön toi tarina, toi Voice of Germanyn valmentajaksi kutsuminen.

(1:53:15 – 1:53:51)
Jos me mietitään 25 kertaa isommalla markkinalla ja ei puhu käytännössä sanaakaan saksaa, sinne vaan kuusi tuotantokautta, aivan super suosittu Der Finne. Kaverista tuli hahmo, legenda sinne. Mitä se vaikutti myös Sunrise Avenueyn kasvuun Euroopassa, Saksassa, saksankielisessä Euroopassa, niin on kyllä ihan käsittämätön, että minkälaisilla rohkeilla, vaikka hän vähän vähteli tuossa sitä, niin jos miettii, että pistetään tuohon mikrofonia käteellä menee tuonne Voice of Germanyn ja heitäisi siellä läppää saksaksi, niin moni meistä voi miettiä, että olisiko ihan tuohon hommaan valmis lähtemään.

(1:53:52 – 1:55:22)
Sitten ne kansainväliset verkostot, se ystävyys, se lähelläolo, semmoinen veljeys oli tuossa koko ajan läsnä tässä meidän podcastissakin, mutta sitten jos ajattelee hänen uraa, niin hän on luonut ihan mielettömän verkoston ja sitten samaan aikaan myös ne lapsuuden ystävät on pysynyt mukana. Ja myös se vanha bändi, jonka kanssa joutui tekemään aika vaikeita päätökset, niin siltoja ei ole poltettu, vaan semmoinen läpi elämän liittyvä ystävyysveljeys oli tuolla mukana. Ja nyt jos miettii sitä uutta roolia, eli hän toimii manakerina artisteille.

Siellä oli Robinia Annapuuta, tällaisia, joita hän on aikaisemmin tehnyt. Ja nyt saatiin vähän tiedonjäljillä podcastin mukaisesti vähän sneak peekkiä tuossa lämpiössäkin. Ei ihan podissa käyty juttua läpi, mutta Emi on tulossa siellä uutena artistina, ja kuulijoillekin tiedoksen kannattaa seurata Samu Haaper-manakeroja.

Mä uskon, että hän pystyy nyt näille uusille artisteille tuomaan sitä kaikkea osaamista, kokemusta, mitä hänellä on ollut kansainvälisellä areenoilla eri levyyhtiöitten ja eri manakereitten kautta. Pystyy ihan varmasti tuomaan myös ripauksen näille uusille artisteille. Kyllä, ja ehkä sitä työntöon kulttuuria.

Nähtiin se, että se ei tule manulle iloille, vaan kyllä se kova työ pitää tehdä, ja joskus se onnistuu, joskus ei. Samulla onnistui, ja ollaan onnellisihän puolesta hieno ihminen, ja loistava sarina taas saatiin kuulla.