Aki Riihilahti – Kentältä kulmahuoneeseen

(0:03 – 1:53)
Seuraava vieras onkin sitten jalkapallokentiltä ja sieltä sitten kulma-officeen – Aki Riilahti. Mitäs me, Pekka, lähdetään Akelta selvittämään? Minua kiinnostaa tosi paljon tuo urheilu-ura, että missä kohtaa se on tunnistanut sen, että siinä on omanlaista lahjakkuutta ja se pystyy tekemään kansainvälisen uran ja pääsee maajoukkueeseen.

Odotan sen Crystal Palacen aikaan vahvasti myöskin näkökulmia. Meillä on tuossa huoneen taululla case täältä kulmahuoneeseen. Miten se pelaaminen ja se ura ja huippukokemukset on muovannut häntä johtajana.

Hän on tehnyt jo mielettömän uratarinan myös toimitusjohtajana HJKssa. Kaikki taloudelliset mittarit on kunnossa. Selvitellään vähän, että miten sitä tiedolla johdetaan sitä HJKta ja minkälainen johtaja Riilaarista on tullut.

Minä haluan kyllä kysyä sitä maajoukkueurasta, koska se oli minulle sitä kultaista aikaa, kun oli Litit ja Riilaarit, Hyypiät, Tihiset, Kolkat, Nurmelat, Juhanssoni, Forsen ja Tainio. Että kun siellä on hienoja nimiä, mutta eikinä päässyt kumminkaan arvokisoihin. Kuinka paljon ei kaiveretaan sen ja mitä siellä meni vihkoon, että ei niin tapahtunut.

Kyllä minun mielestäni toikin, että miten tuo urheiluura, joukkueurheiluura, niin miten se taas valmistaa tuohon tulevaan työelämään. Kyllä, upea uratarina tulossa. Päässään ainakin sisään.

Tervetuloa tiedon jälleen podcastiin. Tänään studiossa on vieras, joka juuri esittelyä kaipaa suomalaisen jalkapallossa. Aki Riilahti on HJK:n toimitusjohtaja, entinen huuhkajien runkopelaaja ja keskikentän työmyyrä, joka hoiti urallaan sen likaisen työn, jota ilman tähdetkään eivät loista.

(1:53 – 2:05)
Tervetuloa, Aki. Kiitos. Hieno esittely.

Aina miettii, miten joku aina esittelee, mutta noinhan se on. Sen takia olen niin valkoinen, kun olin hyvien pelaajien varjossa koko mun peliuran.

(2:05 – 2:26)
Hei, mennään siihen kuusivuotiasen Hojikon junioriin, joka loitti jalkapalloja. Käytännössä kasvoit Alikselta töölön kentille. Oliko alusta asti selvää, että jalkapallo syytti heti, että se on se laji, vai olisiko voinut kääntyä johonkin muun?

Esimerkiksi suunnistukseen, kuten äiti oli kuvassa.

(2:27 – 6:10)
Tein tosi paljon nuorena eri lajeja. Pelasin kirri 60:ssa korista, kiffenissä, käsistä, HJK:ssa fudista, pihkaniskoissa suunnistusta, pelasin pöytätennistä ja faija mutsi pakotti soittaa vielä klarinettiakin. Siinä oli tällaisella Pirkkolan pojalla iso kirja, mutta oltiin urheilupuistokupeessa.

Jotenkin tuntui, että oma lapsuus on aika rikas, koska sai tehdä paljon asioita. Sitten itse miettii omien lasten kohdalta. Ensimmäinen mitä yrittää, että vitsi kun antoi sen puhelimen niin aikaisin.

Kun sais ne vaan pois puhelimilta ja pleikasta, mitä enemmän sais, niin joo. Sitten ehkä jalkapallo, se jotenkin sytytti. Minulla oli 82 MM-kisat ja siitä lähti.

Jotenkin tuli sellainen, kun katsottiin sitä. Muistan broidin kanssa, kaksi vuotta vanhempi isoveli. Katsottiin, että brasilialaispelaajat, niillä oli taiteilijanimet.

Se tuntui niin jotenkin hienolta. Socrates sohjuu kaikki ja tietsää banaanipotkut ja sambafudis ja kaikki tällainen. Jotenkin se jalkapallokenttä tuntui omalta.

Se tuntui siltä tavalla, että tykkäsin kaikista muistakin lajeista, mutta siinä oli jotenkin… En mä tiedä, mä rakastan kilpailua. Kilpailuvietti jo musta ehkä päällimmän piirre. Jos nyt kysytään, mikä se on, se haluu kilpailla kaikessa. Se jotenkin tuntui, että siinä on loputtomasti mahdollisuuksia kilpailla vielä enemmän. Se sitten vei.

Jussi Latvala Mutta Pirkkulassa kumminkin. Eikö ole ikinä tullut sinne kumminkin jäähallin myös? Siinä on jäähalli.

Kai pelattiin jääkiekkoa. Mutta ehkä se jalkapallo… En mä tiedä, mulla oli jotenkin…

Se tuntui siltä tavalla omalta. Mä en ollut siis missään hyvä. Mulla oli siis tosi hyvä kuntopohja.

Jos jotain olisi halunnut, niin siihen, missä mulla talentti oli, niin oli ehkä tällaisessa pitkän matkan juoksussa. Se tuli varmaan sieltä äitin suunnistusuralta. Ollaan juostu paloheinässä mäkivetoja silloin, kun se on käynyt maanjoukkosuunnistajana ihan pienestä saakka.

Se on sellainen hirveä hinku tehdä. Mä tykkään siitä pelin ja kilpailmiseen ja siitä, että on paljon muuttuja. Tässä joukkueurheilussa on paljon muuttuja.

Se on mun mielestä se siisti juttu. Miksi se valikoitui? Koska siinähän olisi jääkiekko ollut todennäköisempi pirkkolalaisia pojalle.

En mä osaa sanoa. Kaikki on varmaan yhteen sataminen summaa. Äiti oli suunnistaja, isä pelas hämeässä pingistä yhden pelin broidiansa vastaan.

Siinä oli meidän perheen urheilu-ura ennen sitä. Vaikea sanoa, mikä aina iskee. Miettii omienkin lasten kohdalla.

Se on aika monesta kiinni. Mutta yksi on varmasti se kaveriporukka. Mä haluan nostaa yhden asian esille, joka on mun mielestä aika merkittävä.

Jota usein ei ehkä ymmärretä. Mä olin Maunula-alasteella ja meidän luokka oli 21 poikaa ja kolme tyttöä. Niistä 21 pojasta tuli käsipallo, pääsarjapelaajia, ainakin neljä.

Korikseen, amerikkalaiseen fudikseen ja fudikseen pääsarapelaajia. Ainakin kolme veti kansainvälisen uran yhdeltä luokalta. Mielestäni se kertoo sitä, että kun opettaja sanoi jotain, me oltiin pelaamassa kilpailemassa.

Kun on se ympäristö ja se, miten ihmiset, mitä sulla on siinä ympärillä, niin sehän kasvoi. Että ei ole muuten mahdollista, että Maunula-alasteen yhdeltä luokat tulee noin paljon. Oli meillä kyllä hyvä liikkaopettaja.

(6:10 – 6:18)
Sä olit niin kilpailuhenkinen, että sä varmaan rakensit jo siellä koulussa sellaista pientä, että nyt tällä välitunnilla on tämä kisa ja tällä välitunnilla pelataan tätä.

(6:18 – 6:38)
Se on juurikin noin. Sitten koulun jälkeen mentiin Pirkkola-omakotitaloalueella. Käytiin jokaisen oman kouluttajan.

Hän sanoi, että tulette pelaamaan jotain meidän kanssa. Ja niin se meni. Se oli rikas lapsuus kyllä siinä mielessä.

Sain harrastaa paljon ja tosi monipuolisesti. Meillä oli kyllä Ylä-Rivellä samanlainen luokka vähän.

(6:38 – 6:54)
Kaikki harrastivat jotain. Meillä tuli yksi meloja. Tyttö tuli SM-kultamiteallista ja Saarisen Sakari tuli.

Maaginen Saarinen, Tampere Unitedin. Kyllä se muistaa hyvin. Hän oli hyvä pelaaja.

Samanlainen vähän kuin sinä. Pohja oli kova ja kaikki likoi.

(6:55 – 7:41)
Joukkoille tosi hyvä pelaaja aina. Mietin jälkeenkin päin. Esimerkiksi Mäkelä-Rinteen urheilulukio.

Ilman sitä musta ei olisi ainakaan tullut pelaajaa. Edelleenkin. Siinä oli inspiroiva mood.

Opin tosi paljon muilta urheilulajilta. Pääsin itse asiassa Mäkelä-Rinteen urheilulukioon keskiarvon perusteella. Enkä jalkapallon takia.

Kun siellä oli sen verran vähäistä jalkapalloa, pääsin jalkapalloryhmään. Onnistuin siellä imeä ihmisistä ja tosi paljon muilta lajilta oppia. Sitten vielä urheilujoukot siihen päälle.

Kyllä sanoin, että sillä on hirveä merkitys, mikä se ympäröivä juttu on. Hän on ainakin mun keskinkertaisella talentilla urheilua teetä.

(7:41 – 8:23)
Kun kuuntelee sinua, niin se ei ole pelkästään seuratoiminta. Se ei ole ne strukturoidut harjoitukset, vaan ympärillä on se kaikki muu. Monet eri lajit, mutta ne pihapelit.

Leikkisyys ja kilpailuhenkisyys yhdistettynä koko arkeen ja viikonloppuihin. Se aika monella joukkueurheilijalla nykypäivänä puuttuu tai sitä on liian vähän, kun leikat ja muut vievät sitä aikaa. Pyritään yksilöreimejä aloittaa hyvin aikaisessa vaiheessa, vaikka jääkiekossakin on erilaisia treening- kämppejä ja kesäleirejä, mutta on myös siihen arkeen tehty yksilövalmentamista.

Monella pelaajalla tai nuorella jää se ihan pihapelit väliin, että se näkyy.

(8:23 – 9:37)
Se on hyvä pointti. En usko siihen, että pelkästään strukturoiden valmennuksia kenestäkään tulee missään lajissa. Kyllä se pitää olla se, että sinulla on joku oma palo siihen juttuun, ja sinä keksit sen oman tavan tehdä.

Jossain vaiheessa voi, minulla ei ole mitään faktaa tähän, mutta minulla on vain sellainen olo, että kun me strukturoidaan asioita liikaa, me viedään ihmisiltä sen itsen vahvuus. Minun urheilurani on hyvä esimerkki siitä, että löysin sen pienen asian, missä olen vahva. Kaikissa muissa olen ihan huono.

Muuttaa se vahvuus tulevasta kautta. Jotakin hiffaat itse. Se ei ole silleen, että joku pystyy sen sinulle opettaa.

Sen takia minäkin aina mietin sitä niin, että mistä löytyy ne vahvuudet. Ei ole se strukturoida harjoittelun kautta, vaan se, että sinulla on jollainlainen palo siihen asiaan. Yksi, mikä huomaan, varsinkin jalkapallossa, joka on minulle helpoin sanoa, että jos ei sinulla ole kykyä ja halua kilpailla, niin sinulla on aika vaikea tehdä siitä itsellesi uraan.

Jos sinulla on kyky ja halu kilpailla, mutta sinä et ole ehkä niin lahjakas monella tapaa, niin sinulla on kuitenkin mahdollisuus, kunhan sinä löydät sen, että missä se sinun vahvuus on ja miten se tuo lisäarvoa sinun joukkojasi. Se ehdottaa sinun sitten muusta kilpailusta.

(9:37 – 10:02)
Tuota me vähän hanskankaan mietittiinkin. Pohdittiin sitä, että missä kohtaa sinulla tuli sitten se tunne, että hei tästä voisi tulla ammatti sinulle ja sinä voisit menestyä tässä. Nyt se vähän nostat esiin sitä pientä vahvuutta ja se jälkeen, minkä sinä löysit.

Mitä siinä tapahtui? Mikä se oli ja mitä sinä löysit? Minun mielestäni toinen lahjakkuutta on se, että sinä olet innostunut kaikessa.

Sehän on aliarvioitu lahjakkuus, mikä on se, että sinä innostut ja teet meitä, sinulla motivaatio on lahjakkuus.

(10:02 – 12:59)
On ja se on varmasti se isoin tekijä, mikä tahansa elämän ala olisi sitten yrittäjyys tai mikä tahansa harrastus. Jos sinulla on se into ja sitten toki se ympäröivä, että jos sinulla on vanhemmat ja instituutiot ympäröivät, jotka vielä mahdollistavat sen, niin sehän on vielä siihen ekstraa. Mutta minun kohdalla, minähän olin just se pelaaja, joka ei ollut tarpeeksi hyvä mihinkään.

En ollut fyysisesti niin lahjakas, en ollut taidollisesti ollenkaan lahjakas ja en päässyt yhtäänkään nuorten piirijoukkueisiin, alujoukkueisiin tai nuorten maajoukkueisiin, ei niin kuin ikinä. Mutta minä tyyttäsin ja olin kova yrittää. Minulle jotenkin numerot ovat olleet aina tosi paljon helpompia kuin mikään muu.

Ne ovat olleet jotenkin aina minulle ihan superloogisia. Sitten löysin jo pienenä paljon kirjallisuutta siitä, että itse asiassa pelin lopputulos ja kaivamat oleellisimmat jutut tapahtuvat aika pienillä alueilla. 40 prosenttia maaleista siihen aikaan tuli kolme sekuntia sen jälkeen, kun voidaan tai hävitään palloa.

Kun siirrytään hyökkäyksestä tai puolustuksesta tai puolustuksesta hyökkäykseen, kun tilanne on epäorganisoitu, niin silloin tulee eniten maailma. Mä olin, että helvetin hyvä. Mä olin, että Rosa, mitä palloa katsotaan?

Mä pelaan vain kolme sekuntia ja sen jälkeen mä menen piiloon, jos meillä on palloa. Älkää syöttäkö mulle sitä. Itse asiassa mun puheliuraat löytyy yksikin valokuva, jos mä oon jalkapallon kanssa, niin ostan mielellään keräilyharvinaisuutena.

33 prosenttia maaleista tuli siihen aikaan erikoistilanteesta, eli kulmapotkut, vapaapotkut, rangaistuspotkut. Siinä on tietyt varjaisvälit. Puolen sekunnin viiveen viisi metriä takatolpasta tippuu eniten palloja.

Jos sä vedät ylöspäin, niin sillä on kolmikertainen sauma, että se menee maaliin. Mä tein vaan niitä, mikä on statistisesti järkeviä, ja se oli tosi hyvä. Mä olin Intissä, ja mä rupesin lukea oikeiksi pääsykokeisiin, koska ei mulla ollut mitään näkymää oikein jalkapallossa.

Sitten mä sain saumaa, ja sitten mä pidin sitten saumaa. Hojikolla oli varmaan kymmenen loukkaantumista. Mua otettiin suoraan jostain B-junnuista ja Intistä.

Mä pääsin treeneihin penkille, ja sitten yhtäkkiä pelasinkin. Mä äitin sitten kiinni, ja mä tein näitä asioita. Mä olin niissä hyvä.

Sitten se meni tosi nopeasti siitä. Pääsin yhtäkkiä pelasinkin HJK:ssa, avauksessa. Sitten mä olin A-maajoukkojassa.

Sitten oli Norja, Engl, Valioliika, Bundesliga. Mä en tehnyt mitään muuta kuin noita, ja mä aina tykkään kertoa sen. Mä en tiiä, muistaako Ilta-lehdessä on sellainen, että olisitte leijonat tai huuhkajat tai mikä onkaan.

Niilä on sellainen arviointi, että jos sä pelaat hyvin, sä oot leijonanpäitä. Jos sä oot huonossa, sä oot lampanperseitä. Mä oon pelannut 69 A-maaottelua, olen tehnyt niissä 11 maalia, ja saanut yli 100 lampaanpersettä.

Tänne on arvostelussa. Mä oon todella ylpee niistä. Olen itsekin kirjoittanut Ilta-lehteen myöhemmin. Mä ajattelin, että se on ihan OK olla huono.

(13:05 – 14:28)
Se, että yrittää kaikessa olla hyvä ja tasapainottaa sitä, niin se voi myös viedä niistä nuorista sen intohimon. Että niitten ei anneta olla sitä, missä ne olis parhaimmillaan. Toistepäin me mietimme myös sitä, että kuinka usein se nuori ei löydä sitä itse, missä se on vahvimmillaan.

Jos mä pelaan aivan tosi paljon pienemmässä mittakaavassa. Mä oon laskanut molemmat tapparaan kasvattajaa ja pelattu nuorisojoukkoissa yhdessä. Mä olin hyvä pihapeleissä.

Mä en osannut tuoda sitä sinne peleihin. Mutta sitten uran loppupuolella A-junnuissa mut valittiin kapteeniksi. Ja silloin jotain tapahtui.

Se tuli varmaan sen johtajuuden ja sen vastuun kautta. Ja mä en ollut osannut tehdä maaleja. Mä olin hyvä syöttelijä ja mä sain aika hyviä pisteitä peleissä.

Mut silloin, kun mut valittiin kapteeniksi sinne tapparan A-junnuihin, niin silloin kesäreeneissä tapahtui. Mä olin vaan vetänyt maalia päin. Ja se oli ihan niin kuin futista pelattiin kesäreeneissä.

Ja sit mä tajusin, että ei jumalauta, että sen sijaan, että mä vedän tonne maaliin päin, niin mä teen jumalautan maali. Ja kun se kääntyi se naksu, niin mä sain, tein siinä kesäreenissä neljä maalia. Ja mä tajusin, että hei, tää on itse asiassa aika paljon helpompaa, kuin mä oon ajatellut.

Ja sit mä vein sen sinne harjoituspeleihin ja sen jälkeen sinne sarjaan. Ja alko tapahtua. Mutta toi on…

A-junnuissa tajusin vasta.

(14:29 – 15:46)
Näkemättä sun pelaamisena ollenkaan, mut mulle toi kuulostaa siltä, että toi, joka on tosi tyypillinen suomalainen tarina, että pelkää epäonnistumista. Ja silloin sä pelat riskittömästi, jolloin susta tulee helpommin kapteenikin. Et riski pelaajat yleensä ei.

Ja meillähän useasti korjataan huonoja suorituksia. Se palaute voi liittyä useasti. On paljon muutakin palautetta toki.

Kun sit taas pitäis keskittyä nimenomaan, että mikä on se hyvä puoli. Se on tosi paljon kivempaa, kun sulla on se joku vahvuus. Se on ihan fine, että sä oot jossain vähän huonompikin.

Mutta mun mielestä se sellainen, mikä erottaa suomalaiset urheilijat, että meillä on tosi vahva jotenkin se epäonnistumisen pelko, oikeastaan kaikessa urheilussa. Mulla on sellainen fiilis ollut, kun vertaan noita maailmalla, niin ne uskaltaa epäonnistua. Ja meillä on jotenkin se joku stigma siinä, että meille se ei tule niin ehkä luonnosta.

Ja silloin se tarkoittaa, että me niille syötetään, kun vedetään. Tai tehdään se sellainen turvallinen suoritus, eikä olla siellä epämukavuusalueella, koska siellä on todennäköisempää epäonnistumista. Mä tunnen sitä itseäni myös tosta.

Mulla kesti tosi kauan ennen kuin mä tajusin, että ei mun tarvii yrittää pelata sellaista peliä, missä ei ole ollut yhtään virheitä. Pitää uskaltaa epäonnistua. Mun kanssa kesti tosi pitkään siinä.

(15:47 – 16:20)
Joo ja jotenkin se ehkä se, en tiedä tuliko se sitten, meillähän tuotiin paljon valmennusoppeja Venäjältä, jossa oli aika tämmöinen koiran koppimeininki. Se tuli jääkiekkoon tosi aikaisin sillä. Mä muistan myös, kun mä juhluna pääsin liikaa ja pelaa jonkun liikapelin, niin jos sä teet virheitä, niin sä olet penkin päässä.

Se ohjaa se kulttuuri. Mutta siitä päästäänkin tuohon, että millaisia jalkapallokulttuuria Suomessa oli sulla sun junnuaikaan ja ehkä sitten se, että onko se muuttunut?

(16:22 – 18:23)
Kun mä olin junnu, niin tietenkin silloinhan oli, eihän ollut tällaisia ammattimaisia polkuja tai akatemioita. Siellä oli useasti vanhemmat valmens. Onneksi on tällaisia.

Musta ehkä se kaikkein tärkein ja isoin kohta on tuo lukio- ja yläkoulumaailma. Sitä alkaa olla näin. Esimerkiksi märsky oli mun mielestä se tärkein kohta, että milloin sä uskallat panaa itseasiassa peliä ja sä saat ympäristöstä hyvää apua sekä siihen sun pelaamiseen, mutta myös siihen kilpailemiseen.

Mutta kulttuurisesti ei silloin ole katsottu niinkään Eurooppaan tai mietitty sillä tavalla. Mitä mä sanoisin? Ei mietitty, että mikä on sellainen ammattimainen polku, jossa sä maksimoit oman ominaisuutensa, vaan mietittiin enemmänkin, että toivottavasti mä pysyisin tässä harrastuksessa mukana ja sain jostain työllä rahoitettua tämän rahan.

Kuten sä kysyit, että missä mä tajusin, niin mä esimerkiksi pelasin vuonna 1998 HJK-päässä mestarienliigassa, mä pelasin kaikki pelit avauksessa HJK-päässä. Kaikki pelit mestarienliigassa, pärjättiinkin siellä hyvin. Pelasin A-maajoukkueessa kaikki pelit avauksessa.

Mä rahoitin mun jalkapallon harrastukseen olemalla haaga-ala-asteen lopettajana. Mä olin haaga-alasteen lopettaja. Toki kyllä mä tiesin, että mulla on tilanne, että seuraava sopimus on sellainen, jossa mä pystyn tekemään tätä ammatikseen.

Mä olin siis opettajana samaan aikaan, kun mä vedin noin. Mä menin sitten Norjaan, ja mä mietin heti, että mitähän mä täällä olisin. Mä tajusin, että oho, mä olen saanut sopimustarkset.

Että mulla ei periaatteessa tarvitse tehdä mitään. Opiskelin silti vaan ihan kiusakseni. Mutta siinä vaiheessa mä vastasin, että ei mulla ollut koskaan jotenkin silleen, en mä ollut niin hyvä, tai ei mulla ollut sellaista näkymää, että musta voisi tulla ammattilainen.

Mä tein, koska mä rakastin sitä, ja mä halusin kilpailla. Ja sitten se tuli vähän yllättäen, kun mä olin 20.

(18:24 – 18:56)
Mutta tuossa otit tuon Norjan hyvin puheeksi, ja tuo Pohjoismaan muuten Ruotsi, Tanska. Minkälainen se futiskulttuuri siellä on? Koska nytkin nähdään mestareiden liikassa tää pieni norjalaiseura aika pitkällä.

Nyt tipput on isäseura, ja IFK-johtopeli on muistaakseni pari kertaa voittanut UEFA Cupin. Että siellä on kumminkin tullut tommosia, että okei, kolme mestareiden liikaa, sillä on sun aikaa. Mutta mitä siellä, missä se kulttuuri menee, ja mitä siellä tehdään eri lailla?

Norja on kumminkin suht kohta samankoinen maino, kattoo olympialaisia hiidossa ja muissa, ja Norja pärjää aika hyvin.

(18:57 – 20:27)
Joo, kyllähän siellä se urheilu ja urheiluun sellainen julkinenkin panostus ja sellainen arvostus on ihan eri, se ei eri tasolla, mutta se on parikymmentä vuotta edellä. Että siellä on ihan normaalia, että yritykset tai valtio tukee ja resurssoi urheilua ja liikuntaa, koska ne näkee sen hyödyn. Täällä tällaiset asiat ovat vasta tulossa, ja sellaiset ammattimaiset rakenteet ovat vasta tulossa, mutta ne on tulossa myös täällä kaikissa lajeissa.

Mutta parikymmentä vuotta perässä, niin siellä on silloin totuttu, että urheiluun käytetään rahaa, ja että se on hyvä polku ihmisille, eikä vain niin, että täällä mietitty, että edelliset sukupolvet, että se on harrastustoimintaa, jonka sinne pitää laittaa sitten muuta. Kyllä se on pitämällä se urheilukulttuuri siinä. Sanoisin, että siellä on, tietyt asiat on mietitty ehkä pikkasen paremmin.

Siellä on pitempijänteisiä suunnitelmia, siellä on olosuhteet melkein kaikissa lajeissa, kasvukeskuksissa paremmat. Täällä on jotenkin ollut sellainen ajatus, että pitää mennä johonkin leirille, kun ne pitää olla siinä lasten ja nuorten arjessa, kasvukeskuksissa. Ja sitten valmennusosaaminen on ihan snidisti ollut pitämällä.

Se ei enää itse asiassa ole sitä monessa lajissa, mutta kun tullaan vähän takamatkalta, niin siinä kestää, että ne tuottaa enemmän.

(20:27 – 20:36)
Minkälaista nykyään on, talvi on kumminkin pitkä, ja te pelaatte lyhyen kesän täällä Suomessa sarjaan, niin minkälaiset on talviolosuhteet? Onko ne yhtään parantuneet viime vuosina?

(20:36 – 22:13)
On ne parantuneet. Nämä vedettiin silloin tosi alkeellisissa olosuhteissa. Ei me ole näin jalkapallossa se, että totta kai voisi olla paremmat, ja on asioita, joilla pitäisi olla paremmat.

Ei se ole se. Mä sanoisin, että meidän suurimmat ongelmat urheilukansana on se, että täällä on tosi hyvä olla kaikilla. Monella tapaa tällaiset TV, Playstation, puhelimet vievät sen ajan, mikä aikaisemmin vietettiin.

Jos verrataan vaikka moneen muiden koululaitoksiin, niin se, että meillä on vaikka peruskoulussa kaksi tuntia liikuntaa, niin sehän on täysin vitsi. Jos mennään toiseen suuntaan, ei pelkästään huippu-urheilun kannalta, mutta tuo on ihan järjetön tilanne, että meidän lapset liikkuu näin vähän, ja samaan aikaan meidän toisessa päässä diabetes kakkosen hoitokulut on yli kolme miljardia, väitään apahut kolme miljardia vuodessa, niin kyllähän tällainen liikkumattomuus ja liikkuvainen elämäntapa, niin kyllähän me ollaan hävitetty se Suomessa ihan täysin. Meillä on tosi paljon rakenteellisia haasteita, että me ei saada sitä tarpeeksi isoa massaa yleensä mukaan.

Massasta on tietenkin helpompi löytyä, että tulee myös se huippu-urheilu. Meillä nuoret ei liiku tarpeeksi, ei harrasta pitkään, ja silloin myös se keihän kärki jää huippu-urheilupuolella kapeammaksi, että mistä se tulee. Kyllä on paljon enemmän Norjassa ja Ruotsissa, mistä sitten voi jatkossa tehdä niitä huippapelaajia.

(22:13 – 23:06)
Tosi tärkeitä aiheita teemoja nostat esiin, ja jos vähän aikaa menee tuohon koulumaailmaan, niin se on aivan uskomatonta. Se kaukaisesti kaksi tuntia viikossa liikuntaa, kun sen pitäisi olla päivittäistä. Kaikki tutkimuksethan kertoo siitä, että kun suomalainen koulujärjestelmä on pärjännyt hyvin PISA-testeissä aiemmin, mutta se, että koulun päivät kohtuvat pitkiä ja sinne väliin ei ole niitä liikunnallisia juttuja.

Varsinkin pojilla se on hirveän vaikea, että ne ala-asta ja ylä-asta ikäisillä pojilla se koulussa oleminen, kun ei tule luontaista fyysisiä tilanteita, ei pääse purkaan tietyllä tavalla niitä kierroksia, joita monesti pojilla, mutta ihan yhtä lailla tytötkin sitä liikuntaa tarvitsee. Se on uskomatonta. Samaan aikaan me yhteiskunnallisesti mietitään, että miten me saataisiin ihmiset liikkua, mutta me ei tehdä sitä urheilukasvatusta, eikä tehdä sitä riittävästi siellä koulussa.

(23:07 – 24:29)
Mietin, että tämä on ihan suosikkiaiheeni. Kiitos, että otat sen esille, koska se, että meillä on liikuntaa liian vähän kouluissa, mutta se on samaan aikaan meidän koulupihat ja on hyvin virikkeettömiä useassa tapauksessa, että myöskään siinä on vaikea tehdä. Sitten meillä on kuitenkin tosi hyvä edelleen tällainen kolmas sektori, jossa on tosi paljon urheiluseuroja ja muuta, ja meillä on jokaisessa oppilaitoksessa joku tila, jossa voi tehdä joko musiikkia tai liikuntasali.

Mutta se, että kolmas sektori saisi tulla siihen iltapäivään teettämään tämän toiminnan, niin kouluthan ei suostu siihen. Se on kuulemma tällainen, mä en tiedä mikä se on, se on ilmeisesti jotenkin, että pelkää, että jotain sattuu siellä. Mutta sehän olisi niin kuin kaikki voittaisiin siinä, koska aikuiset on töissä, niin sitten siinä iltapäivään, että meillä on HJK:ssa, nyt meillä on, onko näitä 500 iltapäiväkerholaista, mutta kouluntiloja me ei saada käyttöön, vaan me saadaan muita, jotka tekee läksyt, ne liikkuu, ja vanhemmat voi olla töissä, eikä tokaluokkalaiset, vaan vanhemmat voi olla töissä.

Ja sitten kun ne pääsee töistä, ne hakee sieltä, että lapset on tehnyt läksyt, ne on liikkunut, ja teistä jää loppuhilta aika perheen kanssa. Tämähän olisi niin kuin tosi tärkeää, että meillä olisi tällaiset iltapäiväkerhontaa kolman sektorin teettämänä, ja sitten että me saataisiin ne koulutilat paremmin käyttöön.

(24:34 – 25:06)
Mennään sitten, tuo huoneen taulullakin on tästä Kristo Palsesta monta junnua, mutta se teki susta kannattajien suuren suosikin. Mennään tuohon lauseeseen vähän myöhemmin, mutta aloitetaan siitä, että sä olit tosi suosittu siellä Palse-aikana, niin mitä sitä englannin ajasta jäi käteen? Sulla sä opit varmasti paljon johtamisesta, kulttuurista, varmaan myös paineen alla pelaamisesta, niin mitä sellaisia kokemuksia, mitä sä et haluaisi vaihtaa pois, niin jäi käteen siitä Palsen ajasta?

(25:07 – 27:03)
Musta tuntuu, että Palasehan on sellainen seura, että siellä ei sellaista normaalia kautta ole, että siellä ollaan konkurssia katastrofin partaalla. Sitten mehän mentiin ihan miten sattui, että mullakin oli varmaan parisataa pelikaveria, seitsemän valmentajaa, pari omistajaa. Sehän oli todella muoinen myllerys, että aina kun joku kysyy, että mikä jäi eniten mieleen, niin mulla oli aina mieleen se, että kun mä ajon peliin, niin sitten mä nään aina jonkun tällaisen kombo, että siinä oli isä, poika ja iso isä kävelypeliin, tai sitten voi olla, että äiti.

Mulla oli jotenkin niin elävästi aina se tunne jälki siitä, että tämä on sukupolvikokemus näille. Mä en tiedä, että miten ne on tehnyt sen viikon ajan kontona tai muualla, mutta sitten oli se päätös, että ne tulee sinne ja kannustaa. Se on tyypillisesti sellainen joukko, joka ei koskaan voittanut mitään.

Ne oli siellä sen takia, koska se yhteisö oli niille se juttu. Siellä oli sata kertaa parempia pelaajia kuin minä ja muuta, mutta yhteisössähän on aina sellainen, että koska ne on siinä yhteisössä, niin kun ne elää ja hengittää sitä riippumatta, tuliko voitto tai tappio. Vähintään voit sanoa, että aina kaikkes, ja sitten sanat myös niille ihmisille aikaa.

Mulla kesti varmaan tunti, kun mä menin parkkipaikalta sinne sisälle Stadicalle tai erityisesti Stadical-velin jälkeen ulos, koska mä ajattelin, että mä annan kaikille vähän aikaa, että mulla ei ole oikeasti mihinkään kiire. Tämä on tosi tärkeä juttu. Sitten kentällä mä en jättänyt yhtään.

En mä voi sanoa, että voi kyseenalaistaa mun syöttöjä, suorituksia ja muuta, mutta ei ollut yhtään tilanteesta, missä mä en mennyt silleen, että jäi yhtään mitään.

(27:03 – 27:04)
Mitä sun sisäinen ääni?

(27:04 – 27:06)
Mulla oli jo fysiikkaa.

(27:06 – 27:48)
Iloisen Mikko oli meillä podcastin vieraana, ja me juteltiin siitä hänen huippu-urasta, ja kun hän oli mästersissä ja pelasi kiertueella, niin kysyttiin hänelle tästä sisäistä ääntä, miten sä puhuit itsellesi kierrosten aikana. Hän oli hyvin lempeä, hän puhui siitä, että hän pumpasi itseään silleen, että hän on maailman paras puttari. Ja kun hän puhui itselleen sitä, ja puhui hän ääneenkin, kun siellä kiertueella ei ollut muita suomalaisia, niin hän puhui ääneen siellä ja kun hän kiersi, niin sitä, että muista, että sä oot maailman paras puttari.

Ja hän puttasi itse asiassa paremmin, kuin mitä hän oli. Minkälainen sun sisäinen ääni oli? Oliko se enemmän aggressiivinen?

(27:48 – 29:45)
Mulla meni nyt jälkeen. Tämä nykyinen positio ei ehkä antaisi minun sanoa seuraavaa asiaa, mutta mun sisäinen ääni oli hyvin erilainen. Että mulla oli ehkä se ääni, ehkä vähän kärjistävä sana, että tuo ei tästä elävänä läpi vetä.

Ja sitten se ongelmahan tuossa on se, että kun sä puolustusvaiheessa, mä olin niin pumped up siihen, että mä saan pallon pois, voitan kaksinkamppailun, tai kakkospallon ja muuta. Ja sit sä oot fyysisesti tosi jännittynyt ja onnistunut. Ja kun sä saat pallon, niin kyllähän mä silloin, kun treeneissä syöttää, niin kaikki syötöt meni omilleen.

Mutta sit kun sä oot siinä aggressa, niin kyllä vähän kimppailin välillä. Sitten kyllä mä siihenkin opin, että miten mä onnistun vaihtamaan sen mun olotilan. Mutta mulla oli oikeastaan sellainen, mikä mun tone of voice oli se, että et koskaan ei oo sellasta tilannetta, etteikö tätä peliä vielä voisi voittaa.

Ja koskaan ei oo sellasta tilannetta, et et vois antaa sekuntiakaan väliä, koska sä oot velkaa sen itselle, sun joukkokavereille ja niille ihmisille, jotka on tullut sinne kannustamaan. Ja mulla oli aina kyllä sellainen ajatus, että vaikka se oli mitä tahansa se peli, niin täs pitää vielä vetää täysillä, ja tän voi vielä muuttaa jollain. Että miten mä pystyn muuttaa tän pelin sääntöjä niin, että mä voisin vielä tästä nousta.

Että kyllä mulla aina se kilpaileminen oli se ykkösjuttu. Ja mulla ei ollut mitään tarvetta, että sillä olisi jotenkin ollut, että minä olisin näyttänyt hyvältä tai tehnyt jonkun hyvän. Mä en saanut minkäännäköistä tyydytystä siitä, että itsellä meni peli hyvin, jos hävittiin.

Jälkeenpäin mä katsoin vaikka musta yhden pelin, jos haluaisin tehdä ihan puhtaasti silleen, katsotaan kliinisen tekniset suoritukset ja muuta, niin hävittiin 2 noilla tselsillä. Mä väitän, että mulla oli siinä pelissä, kun jälkeenpäin katsoin, niin yhtään suoritusta, joka ei ollut hyvä tai jopa erinomainen. Mä olin aivan raivona.

Mut sit on sellaiset, että on pelannut itsepäin hemmettiä, mut voinetaan 1 nolla, niin se on mulle ok. Mut se on erilainen, mutta siinäkin pitää hyväksyä, että on erilaisia.

(29:46 – 29:57)
Miten sä käsittelit sitä, kun siellä joukkueessa on hyvin erilaisia rooleja, niin kaikkihan ei, osahan pelasi itselleen, niin miten sä käsittelit sitä, kun mä kuuntelen sua, niin sulla on aivan valtava voittamisen halu.

(29:57 – 32:44)
On, on, on. Mut sit mulla on just tää se, kun mä tiesin, mitkä mun avut on. Mä ehkä kerron tän mieluummin tarinalla, joka ehkä sit antaa tällaisen osviiton siitä, että miten mä jotenkin näin sen.

Mä muistan sitten, mä pelasin viimeistä pelivuotta 2011 HJKssa, ja olin varmaan joukkojen vanhin ehkä kapteen, mutta ei oo väliä. Mä olin pelannut pitkän KV-uraa, ja satona sille hetkelle. Siinä on ihan profiilipelaaja, ja sit mä ajattelin, että mitä mä joudun, me voittiin varmaan 15 piirtä, mä olin Suomen mestaruus, mä ajattelin, että mitä mä joudun keskialueella juoksemaan näin paljon.

Musta niin elävästi tää tilas. Mä katsoin, että mä olin 17-vuotias kaveri, pelasin hyökkää, ja kaivon enää, ettei nyt mitään, et jouduta juoksemaan tälleen, mä jotain huudan sinne. No sitten kun saadaan pallo pois, ja hän kun ei oo seurannut puolustustilansa omaa miestänsä, niin oli helpoisuutta antaa hänelle se pallo, ja 17-vuotias keltanokka heräsi, ja Tero tekee sellaisen askelharhautuksen, että mua on sattu polviin kattopi, menee velaajan välistä, ja tekee maali.

Sit mennään teissä klubipäivyn eteen, juhliin maalia, ja sit ollaan siellä juhlimassa maalia, ja mä oon unohtanut sen, että mä oon tehnyt sen keltanokan duun, niin sanoo mua, että Aki, tämän takia meillä on pianon kantajia, ja pianon soittajia. Ei jumalaa, mä oon just tehnyt hänen duunissa, hän saa tikkari, ja nyt pitäis oikein TV-peliin, ja auttaa mottoista tältä jäbää tästä. Sit jälkeenpäin, niin tämähän on ihan mun suosikkitarina nykyään, koska hän oli siinä lyhyen ajan, kuukauden mukana ollen aikana, ymmärtänyt missä mä oon hyvä, ja mä en ehkä vielä tiedä, missä hän on hyvä, mut sitähän se on.

Sulla on erilaisia vahvuuksia, joista tulee joukkoa, ja kyllä mä väitän, että tämän mä ymmärsin hyvin, että ei mua haitannut se, että meillä oli hyökkäjänä pelaaja, jonka juttu oli se, että kunhan hän tekee yhä maalin, niin se on fine, vaikka hävittäis, ja sit se on aivan raivossa, koska se vähän kuuluu, että sulla on erilaisia personia, erilaisia vahvuuksia. Jos kaikki olis samanlaisia, jos kaikki olis mun tyyppisiä, niin siinä ei tulisi yhtään voittoa koskaan. Jos kaikki sit taas on toisen tyyppisiä, että jotenkin mä koen, että sitähän joukkopelaaminen on, ja mä jotenkin kun mä mietin nykyäänkin, vaikka mietin HIK-toimistoa, niin mä mietin, että jos me kaikki samanlaisia, niin se on itseasiassa tosi huonoa, että me pitää olla rekrytointivaiheessa, ja myös siitä, miten työ roolitetaan se toimisto olla, kuten myös joukkoessa, pitää olla erilaisia vahvuuksia, jotka täydentää toisiaan. Tuliko tästä rakennuksesta peli vielä? Tuli.

Uskomaton itseluottamus hänellä ainakin. Yleensä tommosista tulee jo. On, ja mun mielestä tossa on, kun löytää se oma juttuunsa, ja uskaltaa viedä sen loppuun, niin sieltä usein tulee onnistumisia.

(32:44 – 33:17)
Hei, tuossa mäkin oon kopisillani erilaisia peliin valmistautumisjuttuja, kun sä puhut kuitenkin, minkälainen sä olit aina kentällä, mitä sä teit siellä, niin minkälainen sun pelin valmistautuminen oli? Oliko sä jo kaksi tuntia ennen peliä sillä, että sä pumppasit ittees, kun mä olin taas semmonen, että mä en pystynyt, mä pumppasin itteeni pihalle sitä pelistä. Mä olin pakko odottaa siihen alkuverkkoon, jääläviä vähän dippalti, ja sitten kun oli se viimeinen parikymmentä miinsä, ja peli lähti, niin mä pumppasin vasta siinä, ettei mulla mennyt yhtään ylitte, tai pumppasin itteeni pihalle siinä kopissa.

(33:19 – 36:10)
Mä jotenkin koen, että mä olin valmistautumisen maailmanmestari. Se oli jotenkin mun se juttu, että heti kun edellinen peli oli, niin mä analysoin sen ja klousasin sen edellisen pelin, että se ei jäänyt sitä enää seuraavaksi päiväksi. Mä en enää miettinyt sitä edellistä peliä.

Sitten koko se viikko, jos mä tiedän, että mä oon miettinyt, mikä se mun juttu siinä on, mikä se vastustaja tekee ja muuta, ja sitten kun tulee se pelipäivä, niin mä tein aika rutiinit, jotta jotenkin se oli selkeä. Mä halusin olla tosi paljon yksin kyllä. En mä ollut sosiaalinen kaveri pelipäivinä.

Mulla oli omat juttuni, mitä mä halusin sen päivän vetää läpi. Ja mulla oli jotenkin saa olo, että mä olin aina valmistautunut niin hyvin, että sitten kun mä juoksen sinne stadikalle, että oli se sitten täysi stadikka, tai sitten siellä oli vaan surevat omaiset kattomassa, niin mä olin niin kuin, mä tiesin, että nyt mä menen esiintymään. Jos mulla oli joku vähän siinä valmistautumisessa, se ei ole se vikan hetkien ja vikan päivä, että minkä musiikin mä soitan, vaan se, mitä koko viikko oli tapahtunut.

Niin jos siellä oli vähäkään tullut jotenkin silleen, että jotain ei ollut mennyt, tai oli loukkaantunut tai muuta, niin sitten tuntui aina, että meni selviytymään. Ja miten isompi peli oli, niin sitä enemmän mä nautin siitä haasteesta. Mulla oli paljon vaikeampi pelaa huonoja joukkoja vastaan, kun sitten taas kun pelasin ihan parhaita vastaan, niin se jotenkin jännästi kääntyi mulle.

Mulla oli paras itseluottamus, kun pelasin mitä korkeammalla tasolla mä pelasin, niin sitten mä jotenkin halusin näyttää, että minä olen täällä. Mutta mulla ei mennyt koskaan ylimetettä. Mä pelasin melkein 500 peliä ammattilaisena, yhtään punaista korttia, yhtään sellaista yli…

No, aika paljon ylilyöntejä, mutta sieltä se selvittiin puhumalla. Joo, ei kun tämä oli. Siis mulla oli hyviä sattumia, että mulla oli paljon sellaisia kokeneita pelimiehiä.

Jo silloin, kun mä tulin HJKH, mä opin sieltä paljon sellaisia pieniä juttuja, millä selviittiin. Tämä on ikuisesti muista, mikä pelasti mut monet punaiset kortilta. Oli täällä vanha maisteri ja naittidi, toppari Steve Bruce sanoi, että fucking ref gives you a yellow card, John doesn’t.

Että aina ofettelee sen tuomarin nimi. Jos sä sanot silleen fucking ref, niin tottakai se antaa sulle. Että sekin on ihminen vaan.

Mutta se sanoi, että John, come on, it wasn’t that bad. Juttelet sen kanssa niin kuin saisit sen kaverin, niin sillä selvii aika pitkälle. Ja sillä selvisi yllättävän pitkälle.

Että kyllä mä opin eniten ehkä enemmän kuin strukturoidesta, treeneestä. Ja mä opin siitä, että mä kopioin ja kuuntelin muita pelaajia, katoin mikä teki niistä hyviä. Ja kyllä mä aina halusin markkia, että mitä Claude Magelle tai Roy Keen tekee.

Niin kyllä mä niin kuin kopioin, mitä he tekivät kentällä. En tietysti ollut lähellekään saman tason pelaajaa, mutta sellaisia asioita, mitä pystyi ottaa sieltä.

(36:11 – 36:28)
Tuossa joku puhui, että katso mun sekä survatomaiset ja tekää näitä kryssejä paljassa, kun nousit. Että sitten valioliikalla on näitä huippusuosikkia. Niin minkälainen se lähtökohta on lähteä pelaamaan niitä isoja, vaikka Manu ja Liverpool, kun tietää, että jostain selvitään jollain kunnialla.

Aika hieno homma.

(36:28 – 38:30)
Ihan jotenkin, kuten sanoin, niin mulla se oli jotenkin, ja ne pelit vielä menivät kaikkein parhaiten. Että se on jotenkin, kun on miettinyt, että se oli se, minkä takia mä oon joskus aloittanut. Vitsi, kun mä pääsisin joskus valioliikaa.

Ja sitten jos mä olin liian huono Maunulan koulujoukko. Ja sitten pääjärjestys. Niin, mutta niin se menee.

Kun pitää vaan löytää se oma juttu, missä on hyvä. Koska kaikessa ei voi olla hyvä. Ja sitten kun pääs pelasin, niin jotenkin musta se, että mulla ei pelottanut ne pelit yhtään.

Mä koen, että meillä ei ole mitään muut kuin voitettavaa niissä peleissä. Että sitten enemmän, mulla oli enemmän haasteet sellaisista, jotka oli pakkovoittoja. Että pelasit itseesi huonompia vastaan.

Että se oli mun mielestä minulle ainakin vaikeampi. Että jotenkin sen koki sellaisena elämäntäyttymyksenä, että pääsi testaamaan itseänsä maailman parhaita vastaan. Ja muistan elävästi sen kokemuksen, kun mä olin niin hyvässä, siis mä olin jotenkin fyysisesti niin täydellisessä kunnossa, kun mun laina pelaa kuin koskaan ollaan.

Me pelattiin kaksi viikkoa ennen MM-kisoja Ranskaa vastaan Olympiastarjalle. Ja mun piti pitää sidetin sidaan niin keskellä alueella. Ja rehellisesti sanottuna, kun käveltiin pelin jälkeen koppiin, mä olin miettinyt, että pitäisikö tässä koppipä käydä kerran taklata, koska mä en päässyt kertaakaan lähellekään koko pelissä.

Mä en päässyt lähellekään. Sitten mä katsoin sen pelin monta, monta kertaa. Vitsi se tekee hyvin näin, ja näin, ja näin, ja näin.

Ja totesin, että se oli oppikokemus se. Tuli nuorella poikana aika nuha siinä. Mutta kyllä mä koen, että nuo pelit mulle meni parhaiten, ja koin sen sellaisenaan, että ne on se, mitä varten mä oon joskus, ei se ole se, mitä varten mä oon joskus aloittanut, mutta sanotaan, että se oli ehkä se kunnioitus itseä ja kaikkiin niitä kohteisiin, jotka on auttanut itseäsi matkan varrella.

Ne ei mua pelottanut yhtään. Ja siihen tulisi Arsenaliin vastaan yksistään suurimman maallikin.

(38:30 – 38:31)
Kyllä, kyllä.

(38:33 – 39:31)
Että on sanolle katetta myös, että niitä vastaan kulki. On, on joo ja Chelsea vastaan. Ja toissa mä kyllä onnistuin.

Mä ajattelin tässä kohtaa, oli hieno asia sieltä. Kiitos Arska siitä. Yksi urasi mielenkiintoista kokemuksista kuvaa, miten yhdessä illassa voi syntyä tarina, joka muuttaa kaiken.

Mennään kevääseen 2001. Suomi pelasi MMKR-sitouttelussa Englantia vastaan Enfieldiltä. Suomi hiljaisi hetkessä koko stadion, niin sä puskit pallon maaliin, ja seuraavana päivänä The Sun kirjoitti Riihilahti, fucking bastard, but thank God he plays for the Palace.

Ja Bill Wyman siis Rollingstonin basisti samaton. Juuri näin. Ja yhdessä illassa nimettömästä hankinnasta Riihilahdesta tuli tarina, ja samalla muuttui se, miten sut nähtiin Englannissa.

Kuvaa vähän, miten toi yksi maali ja miten siitä kerrottiin, se Enfieldiin hetki, miten brittimieli ja fanien reaktiot niinku konkreettisesti muutti sun uraa ja tapaa ajatella itsestäs pelaajana.

(39:31 – 44:15)
No mulla oli se, mun kaikki oli kertonut, ja mä oon totta kai, mä teen aina, kun sanon, että mä valmistautumisen maalimestari olin, niin se mun nisse. Tiesin, että mä olin just tehnyt Crystal Palacen sopimukseen, mä en oo kertaakaan käynyt vielä seurassa. Ja meillä tulee tämä M2 peli, ja mä olin silloin ihan siis huippukunnossa kaikki puoliin, ja mä jotenkin tiedän, että sun pitää lähteä lähtemätön vaikutus, ja silloin mä olin saanut sen kokemuksen siitä, että pitää uskaltaa myös epäonnistua.

Ja mä pelasin siellä riskirajoilla koko pelin, ja ei pelkästään se maali, mutta se muutenkin meni hyvin. Se maalihan oli vähän sellainen, että mun oikeesti piti tehdä Samin hyypiäille blokki, mutta… Tulikin vaan.

Eiky mä niinku, ihan yritin, eiky se näkee, että mä niinku, oon sieltä tänne vaan. Ja tota, sit se oli, ja mua todellakin harmitteli, että me ei ois pitänyt saada siitä pelistä, meillä oli lopussa vielä hyvä paikka tehdä, ja maali. Ja sit se oli ihan käsittämätön se vastaanotto, että ennen kuin mä menin palaseen, niin siellä fanisopistolla oli i-kirjaimet loppuun, no kun niin pitkäin riihilahti sukunimi, ja tosiaan niinku Rolling Stone bassisti kommentoi ennen koko kertaa, kun se oli hirvee Crystal Palace fani, ja siitä tuli toi, fucking bastard, but thank god he plays for palace.

Ja se vastaanotto oli siellä, että mulla lähti sielläkin niinku kaikki heti. Että itse luottamushan ruokkii sitä sitten, että se lähtee, menee oikeaan suuntaan, niin kaikissa oikeastaan, menitkö työpaikkaan, tai menitkö sitten erityisesti urheilussa, niin se alkuhan on se tärkein. Että jos sä menet sinne selviämään, niin sä saat odottaa kyl kotimatkaa, tai sitten sä menet sinne, laitat heti ensimmäistä päivästä itsensä likoon, ja mä otin kyl pukukopinkin kyl haltuun, että mä painin ekana päivänä sinne Eppu Normalia soimaan, ja totesin, että nyt täällä kuudella jatkos muuten sitten tätä.

Sit mä sain siellä niin vahvaa aluetta, että se muutti monella tapaa, ja voi olla, että on sattumaa, voi olla, että niin se pitikin mennä, mutta kyl mä väitän, että jokaisessa paikassa se, että miten sä meet sinne sisään, niin se on se juttu, että mitä sitten lähtee menemään. Sitä harvemmin korjataan myöhemmin, että tajutaan, että joku olikin ero myöhemmin, tai oli tosi hyvä myöhemmin, et kyl sä saat se X määrä saumoja vaan urheilussa, ja sit sun pitää käyttää, et sehän on se juttu. Sit oikeestaan se alku meni niin huikeesti, niin mulla tuli kaikista englantilaisista, sit ne oli jotenkin löys mun Oslon ajan yliopisto webisivut, jossa oli ihan vaan tällä tietoteknikakurssilla tehty yliopistossa, mä oon kirjoitellut mitä sattui, ja sit mä sain kaikilta englantilaisilta lehdiltä tarjoukseen, ja mä valitsin sitten Timesin, ja kirjoitin sinne seitsemän vuoden ajan joka toinen maanantai.

Maanantai mulla oli oma sivu siellä, ja kirjoitin ihan mitä sattui. Ja olit ihan dealin itten kanssa. Mut tulikin englanniksi?

Kirjoitin englanniksi, noo. Mä aloitin muun muassa yhä mun kolumni, Valma kuului sanomaan, et porkkana päivässä pitää traktorin Turussa, ja se pointti on nimenomaan siinä, että se oli taas joku, joka erotti, et he olis voinut ottaa, heillä oli sitä ennen, Gary Neville ja David Beckham oli, mut nää oli kaikki ghostwritten. Mulla oli, ne oli niin outoja ne mun jutut heille.

Ja sit näkee, et joku tulee ulkopuolelta, ei nyt ihan borattina, mut amaut, niin tulee ja kertoo heille, että onpa ihmeellistä, että Skunthorpes ei oo ees niinku kunnon suihkuun, ja sitten Chelsealla on tällaset champon, niinku täällä, niinku täällä, niinku tällasii niinku yksityiskohtia, ja kuvaa, nii, ja joku kuvaa sitä, et miten ulkopuolinen näkee, ja mun nimenomaan oli se niinku deal, et hei ollenkaan muuta, mut et mä mietin, ja oikeen niinku korosti sitä, et mietin ensiks suomeksi, ja sit kirjoitan se englanniksi, et tota, et sit näkee, et se ei oo ghostwritten, et se oli niinku erilainen. Niin se oli, se oli kyllä, se oli, se oli kyllä jotenkin, kaikki lähti niinku nopeesti, et yhtäkkii pelaan niinku isoille yleisöille, maailman parhassa fudismaassa, kirjoitan yhteen niinku maailman niinku arvostetuimmista lehdistä, kun aikasemmin en päässyt, jos en saanut koskaan omaa juttua, jos kevä pörjäise, niin tota, niin se vaan muuttui.

Ja sit jotenkin, tiiäksä, se vaan niinku jälkeenpäin miettii, että osasiko nauttii sitä ajasta, niin kyl mä osasin, kyl mä jotenkin, ja sit mä jotenkin annoin niille jutuille vielä enemmän, et mä keskityin vielä enemmän, niinku kahtei intoihimoja, eli jalkapalloja kirjoittimiseen, että tota, ei muista sosiaalista elämää ollutkaan.

(44:16 – 45:03)
Ihan mieletön tarina. Mä mietin tossa vaikka, meillä oli vieraana Saku Tuominen, ja puhuttiin hänen elämänkerrastaan, ja ettekö tiedä kuka minä olen, ja siinä on niinku, elämänkerra on kirjoitettu hyvin erolla kuin tyypillinen elämänkirja, eli hän lähtee ajatuksesta, että niistä hetkistä ei muista juuri mitään, tai jos muistaa, niin ihmiset samasta hetkestä muistaa eri kokemuksia, kuinka huono se ihmisen muisti on. Mä jäin miettimään tätä, että kuinka upea lahja toi on ollut sulle, niinku kokemuksena ja saavutuksena, mutta myös sitten elämää eteenpäin, eli se kaikki, mitä sä teit ja kirjoitit, niin se tietyllä tavalla rakensi sitä kontekstia ja siinä sun muistiin, että sä muistat myös ne asiat, eri tavalla, koska sä oot analysoinut sitä, ja miettinyt, että mitä sä nostat tästä, ja millä tavalla, niin mä epäilen, että sä muistat paljon paremmin ne asiat, kun sä oot sen kirjoittanut.

(45:03 – 45:54)
Saku Tuominen on taiteilija, ja mä oon taistelija, niin se heroi, että tota, mulla oli jotenkin, siis nyt pitää ehkä miettiä, miten tän, mut mulla on siis jotenkin sellainen mielenkiintoinen muisti, että mullahan koulu oli maailman helpoin, sillä takia, koska mä muistin kaikki, mitä mä luin, mä muistin, ja mä muistin, että kaikki mun pelit edelleen, ja noi koluuminit muistan edelleen, ja muuta, että mulla on jotenkin, niinku muisti ei oo mulla koskaan, koskaan jättänyt, ja mä oon kuitenkin ollut pienenä ujopoikaa, niin sit ne on tuonut mulla sellaisen jotenkin, kaikki ne muistit ja kokemukset, mitkä on tullut, niin ne on rakentanut se, mitä mä nykypäivänä olen, että mä uskallan olla, vaikka tällaisissa podcastissa puhumaan sellaista, mitä mä alastelin, olisin ikinä puhunut luokan edes mitään, en ois varmasti uskaltanut. Ne muistikokemukset, tunnejälkeet, ja niistä on jäänyt, niin nehän on tuonut se, mikä nykypäivänä olen.

(46:00 – 46:42)
Pääsin tossa jo vähän, tota, pukukopeissa käymään, niin jatketaan ne pukupissa, mennään vähän, ehkä sen pukukopin johtajuuteen, ja minkälainen koulu se on ollut sulle, sitten tulevalle uudelleen, ja siinä aikanakin, kun sit on kumminkin pukupissa ihmisten kanssa, joita Suomessa kutsutaan legendoiksi, Litmanen, Hyypiä, Antti Muurinenkin siellä valmentajana, jos sulla ei ole vaan nimiä lehdessä, vaan se Ariin johtaja, niin puretaan vähän sitä johtajuutta, että mitä sä näit lähietäisyydet, että minkälaisia johtajia, siellä kopissa oli, keltä sä ammesit sitten, niin kuin myös sille uralle, ja tulevalle uralle ehkä.

(46:44 – 49:37)
Urheilu-pukukopissahan on tosi erityyppisiä johtajia, että siellähän on niin kuin, siellähän joku voi olla johtaja sillä, että se on vaan hyvä heittää läppää, ja niin kuin, mitä me sanotaan, että. Niin tunnelman kevyenä. Niin tunnelman kevyenä, ja tietenkin kysymys on, että minkälaista johtajuutta se sit lopulta on, se on tärkeetä sekin, mutta onko se sitten johtajuutta, ja sitten on sellaisia, jotka pystyy näyttämään omalle esimerkillään, jotka pystyy tekemään asioita, joita kukaan muu ei pysty, ja niitähän nostetaan useasti myös kapteeneiksi, koska ne on niin kuin sen pelin kannalta niin kriittisessä roolissa, ja ehkä sellainen niin kuin, mun mielestä tässä kaikissa on niin kuin jotain viisautta, ja jotain ammennettavaa. Mä ite koen jotenkin johtajuuden sellaiseksi, että et sä pystyt niin kuin olemaan monenlaisissa, erilaisissa tilanteissa monenlaisten erilaisten ihmisten kanssa, ja näkemään ison kuvan silti, ja pystymään tuottamaan jonkunnäköistä lisäarvoa sille sun ryhmälle sillä, että pystyy analysoimaan sen tilanteen ja ison kuvan, ja sit kuitenkin olemaan niitten sen tilanteen ja ihmisten kanssa.

Mä jotenkin näen johtajuuden enemmän sitä kautta. Kaikki nää johtajuudet on oikeita, ja ne on tärkeitä, mutta mulle sitten taas, varsinkin englannissa, koki useasti sen, että ne jotka oli sitten jossain rooleissa, ja tulee sitten englantilaisesta koulukulnasta, niin ne ei mulle ehkä edustanut sit sellaista johtajuutta, mitä itse koen johtajuudessa, vaan se oli ehkä enemmän sitä oman uran maksimoimista, ja tilanteen maksimoimista, ja sit taas suomalaisilla ja skandinaavilla taas hyvin erilainen joukkojen pelaamisen eetos, ja kyllä mun mielestä johtajuus tarkoittaa sitä, että ymmärtää esiksi joukkojen, eikä netiyksilöä. Ja mä sanoisin, että… Jussi Latvala Ja pystyy laittamaan joukkojen tarpeet omien tarpeen.

Jussi Latvala Kyllä, kyllä, ja se sellainen, jos ajatellaan tällaisessa yleisessä mittakaavassa, niin mun mielestä urheilijoissa on tosi poikkeuksia, kun on joutunut elää sen kanssa, että sulla on paineita, sulla on erilaisia ihmisiä, sulla on erilaisia tilanteita, ja sulla on tuloksenteko jatkuvasti läsnä. Niin se kyllä kasvattaa siihen, että ymmärtää sellaisesta yleisestä johtajuudesta. Kuinka moni osaa käyttää sitä muulla uralla, niin se onkin sitten ehkä vähän vaikeampi kysymys, koska se menee liian helposti sen henkilökohtaisen kokemuksen tai henkilökohtaisen käyttäytymismallin taakse, eikä niin, että pystyisi viemään sen eri kontekstiin tai näkemään sen ison kuvan.

Se on ehkä mun mielestä se, mikä ei aina toteudu kaikilla urheilijoilla ja urheiluvalmentajilla.

(49:37 – 49:52)
Minkälainen johtaja sinä olet, kun puhuu kuitenkin tuossa avauksessa paljon, ja silloin olet jo johtava pelaaja kuitenkin, kun olet avauksessa koko ajan, niin minkälainen johtaja sinä olet, sanotaan, on puhuttu kentällä alussa jo kaikki likoon ja kaiken kaksinkaan palvelut on sinun juttu, mutta minkälainen sinä olet kopissa?

(49:52 – 52:14)
Joo, se on hyvä, koska kaikki seuraus, missä olen, niin pelaajat ovat valinneet minut kapteeniksi tai osaksi kapteenistoa. Se ei ollut varmasti sen takia, että olin parhaita pelaajia, ei todellakaan ole. Jokaisessa joukossa oli paljon parempi pelaaja aina.

Varmaan se tietenkin, että näytin joka päivä treeneessä ja kentällä, että joukkue on tärkein esimerkki, mutta kyllä luulen, että se oli ehkä enemmän se kyky kohdata ihmisiä, ymmärtää erinäköisiä näkökulmia ja rooleja ja kuunnella erinäköisiä näkemyksiä, mutta silti uskaltaa sanoa se, että mun mielestä isossa kuvassa tämä voisi olla meille hyvä. Kaikki, missä olen ollut, niin varmaan se palaute, mikä on tullut, että en ole koskaan laittanut omaa etua minkään edelleen, niin se on varmaan ollut se, että mikä on mun tapa ollut pelikentillä ainakin johtajan, miten sitä on nähty, että kyky näkyy iso kuva ja oleellinen, mutta myös se, että mikä on sen joukkueelle se juttu. Jussi Latvala Ja se kuuntelu on aika tärkeää, että se johtava pelaaja osaa kuunnella, että se ei ole aina päsmörrymässä jotain ja kertomassa, miten tehdään, vaan sillä on se kyky kuunnella ja ottaa vastaan sille ja aistaa yhtä joukkuetta koko ajan.

Jussi Latvala On ja sitten myös luoda erilaista dynamiikkaa välillä, koska todennäköisesti, kaikki me tiedetään, että olisi mikä tahansa, olisi sitten työpaikka, mutta ennen kaikkea pukukoppi, niin siellä todennäköisesti viisi prosenttia tyypeistä tuottaa yli yhdeksi prosenttia kaikesta äänestä. Se, että kaikki ei koe ehkä siinä samassa yhteydessä tulensa kuulluksi, vaan silloin pitää muuttaa myös sitä, että jonkun kanssa puhuu henkilökohtaisesti ja joskus muuttaa ehkä, minkälainen se dynamiikka siellä on, ehkä pienempiin ryhmiin tai muuta. Ei siinä mitään pahaa, että jotut puhuvat enemmän, mutta siinä ei myöskään mitään pahaa, että jotut puhuvat vähemmän, että ihmiset ovat tosi erilaisia ja ymmärtää se, mutta siinäkin pitää olla varovainen, koska varsinkin nykyään ihmiset kuitenkin lähtevät aika paljon omasta lähtökohdastaan, että sitten kuitenkin näkee, mikä on se iso kuva, on vielä tärkeämpi kuin vain totta kai kuulla jokainen, mutta sitten myös uskaltaa sanoa, että hei, että isossa kuvassa tämä voisi tarkoittaa myös sitä, että oletko miettinyt sitä.

(52:15 – 53:16)
Mä mietin sitä, sanoit upeasti tuossa aikaisemmin siitä, että sä olit valmis kääntämään kaikki kortit voittaakseen pelin ja koskaan se peli ei ollut siinä tilanteessa, etteikö voisi löytyä jotain vaihtoehtoa, että millä se voitetaan. Yhdistään tämä ajatus siihen johtajuuteen ja siihen, kun sulla on niin hyvä muisti, niin mennään taaksepäin. Tunnistatko sä siellä, kun mä itse näen sillälailla, että monesti siinä pelitilanteessa sä et enää ihan strategiaa pysty muuttaan tai läpille piirtää kaikkea mahdollista, vaan se on myös sen tunteen johtamista ja sen uskon johtamista.

Sä oot ollut urallasi aika monta kertaa vaikeassa paikassa, jossa te olette olleet tappiolla ja sä oot varmasti nähnyt tilanteita, joissa joukkuekaverin selkä vähän notkaistaa. Kyllä. Tai se usko katoo tai se on semmoinen epätoivoinen se tilanne.

Minkälaista johtajuutta tulee sulle muistin jälkeen jostain tilanteesta, jossa sä oot onnistunut omalla johtajuudella kääntämään sen pelin, että voitittekin sen pelin tai tulitte tasoihin. Silloin, kun kukaan ei enää sitä uskonut.

(53:16 – 53:19)
Siis aina kun itsensä klorifioiminen.

(53:19 – 53:22)
Ai maailman huonolla taiteella ei ole, vaan taas samalla huoneessa.

(53:22 – 57:20)
Mä voin sanoa muutama tilanteen, joka olisi ehkä mulle tyypillinen juttu. Mä muistan meillä oli nuori vasen pakki, jolla oli suhteellisen haastava päivä. Mä en sanonut valmentaa mitään, mä sanoin vain silleen, että mun pitää hoitaa mun varuuksia.

Anna mä hetki mennä sieltä keskikentällä mun takia. Sitten tuli kaveri, joka oli pienestä nakkarilla aika monta kertaa siihen. Tiesin, että siellä on henkinen ylo.

Mä sanoin, että se aivan pystyisi. Sitten meni toisen kerran sen ja sinne lähettiin takaisin pelipaikkaan. Siitä tuli ehkä sellainen, että mä en tarvita sitä, että jotain ihmisiä pitää, että se on aina tällainen joku fyysinen suorite.

Mä olen esimerkiksi sillä tavalla, että mä olen tosi monta kertaa miettinyt, että sellaisen tunnepankin voi käyttää vain pari kertaa vuodessa, koska sitten ihmiset ei usko siihen, että sä vaan huudat. Mutta joskus sun pitää herättää jossain se sellainen, että sinne pitää olla tosi taitavaa jollain hetkellä, koska joku tarvitsee sen, että nyt se oikein tulee vihaseksi. Joku sellainen tilanne, että jos joku näkee, että jollain on nyt haastava, niin mä tiesin muutamasta pelaajasta, että jos se nyt tekee vihaseksi oma pelaaja, niin se selviää tämän pelin.

Kyllä mä olen jossain vaiheessa myös tehnyt omaa pelaajaa vihaseksi ihan miettimään sillä, että nyt se selviää tämän pelin ja sitten pelin jälkeen käytettiin, että mä tein se vaan tästä syystä, koska sitten se ei ole kestävä pohja, että sä oikeasti teet jonkun vihaseksi vaan sen takia, että sä haluaisit tehdä sen vihaseksi. Mutta se, että sellainen strategiamuutos, koska joskus se on henkinen nimenomaan, että sä saat sen sellaisen ylimääräisen latauksen tai sä muutat tätä peliä sillä tavalla, että ehkä mulla se enemmän meni vielä siihen, että mä sain vastustajille jonkun tunnin jälkeen. Se oli toki mun roolikin, että mä sain vastustajissa, että ne keskittyisit enemmän siihen, että ne olivat muuhun kyrsiintyneitä kuin siihen pelaamiseen.

Mä en sitii vastaan, niin mulla oli aina se tilanne, että kaikki niiden pelaajat ja koko katsoma aina puhuas mulle. Niillä oli sellainen pelintekijä kuin Ali Ben Arbia, ja se meni yhteen aika kovaa, koska se oli kaikessa niiden jutuissa, se oli niiden sielu. Niin siitä lähti hammas, josta mä en tietenkään ole sen minkään tarkoitus, et koskaan sais tällaista käydä, mutta sitten sitä näytettiin siellä isolla skriinillä.

Sitten mä sain aina siellä, niin yllättiin vaan keskitty siihen, että tähän menee aika hyvin. Se ei saisi mennä noin, mutta siellä se meni niin, niin kyllä mä mietin, mutta yleensä mä käytin sitä kautta, että miten mä saan tuettua jotain. Vaikka jos joku pelaaja ei selkeästi pärjännyt oman pelaajansa kanssa, niin mä menin tuplaamaan, että meni jeesaa, jätin vähän oman pelaajan auki siitä, tai yritin saada sille sellaisen kokemuksen, että hei, mä peruspelin takas, että sä sait itsellesi muutaman onnistumisen, ja yritin puhumalla, tai menemällä siihen tilanteeseen lähelle, yritin saada sille sen tekemään.

Sitten jossain tilanteessa jotain sellaista, että joukkueella strategia ja taktiikka, se on kaikkein tärkein, mutta huomataan kentällä, että on joku asia, mikä on ainoa, mihin me voidaan enää tukeutua. Jätetään joku sinne, ja sinne proiskaistaan pallo sinne ylös. Se oli ne ainoa, mihin voi toteutua, koska muuten normaali pelaamisessa, jos hävitään se, niin silloin on vaihda pelin sääntöjä, että pakko vain keksiä.

Kyllä tollassa tulee tosi monta mieleen uran ajalta, että todettiin, että joko vastustajan tämä oma tunnemaailma muutettua, tai sitten mietittiin, joku saa yksityiskohtaa, että ainoa keino, että meillä on vaikka toi Dougie Friedman tuolla, että pelataan sen yksin tuonne laikaan, ja pelataan yksi ykkösen siellä aina. Se on ainoa keino, millä voidaan voittaa, että normaali peli pitää. Siis me tehtiin sitä.

(57:20 – 57:30)
Ja silloin, kun sä käytät noita kaikkia keinoja, ja sä olet todella kovassa altavassa tilanteessa, ja sitten kun sä sieltä onnestut nouseen, niin se tunnemaailma on aivan valtava.

(57:30 – 59:28)
On, se tunne on valtava, ja sitten se on se yhteinen. Seuraajoukkojahan on tällaista yhteisistä kokemuksista, että se on kaikki kaikessa, ja sitä kautta se tulee. Meillä oli silloin, kun noustiin valioliikaa 2004, niin mehän oltiin 22.

liigassa, eli Championshipissa 24 joukkoja, ja me oltiin 23. puolivälissä sarjaa. Ja sitten me onnistuttiin, meillä vaihtui valmentaja, pelaajat pysyi samanaan, mutta onnistuttiin saamaan sellaisia yhteisiä kokemuksia, jossa aina just just noustiin, ja viimeisen päivänä noustiin playereihin, ja sitten playereissakin, niin kun basics pilkuillaan.

Sitten kun mentiin vikaa peliä West Hamia vastaan Millennium Stadiumille 72 000 katsojaa, 36 000 heidän, 36 000 meidän, niin vaikka ne olivat sen normikauden aikana ollut joku 25 pistettä meitä edellä, niin olin ihan varma, että voidaan. Meillä oli niin paljon niitä yhteisiä kokemuksia, että siellä ei ole mitään saumaa, että tämä tarina enää kääntyisi, koska se oli meille niin selvää, että me voitettiin sen, noustiin valioliikaa. Kyllä se vaan niinku niillä yhteisiä kokemuksilla, joka tulee tollaisesta, että sä onnistut kääntämään jonkun asian.

Ja kyllä mä sanon, että muutenkin seurojen tai työpaikkojen kulttuuri, niin sehän ei lähde siitä, että jostain ylhäältä on päätetty jotain, vaan se tulee niiden yksittäisten kokemuksien, just sen pieneen asioiden juttuun, josta nousee sitten sellainen yhteinen tarina, että tätä me olemme. Ne on ne, mitkä sitten ehkä kuitenkin eniten määrittää sen. Muun muassa sellaiset huikeet, että kyllä mietin silloin monena vuonna, vaikka mä tiedän, kun meillä oli Suomen A-maan joukkojalla, niin meillä oli jotenkin aina se olla, että ei me kyllä hävitä yhtään peliä.

Me voittiin Portugalin vieraissa. Ihan ketä tahansa vastaan tuli, meillä oli se olla, että kymmenään voitetaan. Ja se oli jotenkin se yhteisiä kokemuksia, itseluottamuksia.

Ehkä toisten roolien ymmärtäminen oli niin vahvalla tasolla, vaikka vastustajilla oli aina parempi pelaaji kuin meillä.

(59:28 – 1:00:26)
Tuosta hyvin saan kiinni tuosta tarinasta, ja siitä muistan itse 2005 Lokauttivuosi liikassa pelattiin Kärpissä. Meidän yksi play-off-peli tarvittiin hävitä vain kaksi. Voitettiin kaksitoista.

Koko ajan semmonen, pystyi välipäivänä tekemään mitä vaan, koska tiesi, että just näin. Ei me pelissä voida hävitä. Muistan, me voitettiin väljärissä kolmen olla lukkoja viikonloppu vapaan.

Me käytiin, no käytiin vähän oluellakin, mutta me käytiin moottorikelkolla vetäjä semmoinen joku viidenkytä kilometrin lenkkiä, kun kauden aikana on hirveästi moottorikelkolla käynyt, mutta käytiin vaan poikin kanssa siinä vähän leikittelee. Mä muistan, kun mä tulin kaksi päivää siitä, sitten alkoi valmistautuminen finaaleja kohti. Mulla oli kädet niin kipeitä, että mä olisin pystynyt mailasta pitämään kiinni ja selkään jumissa.

Eikä se mua haitannut. Mä tulin siihen, että no tähän vähän palautuu tosta ja me hoidetaan tää homma ja otettiin jokarikset finaaliksi. Mutta kun tietää vaan sen koko ajan, että ei se fokus katoa, mutta kun tietää sen itse, että ei meillä ole mitään hätää tässä hommassa.

(1:00:26 – 1:01:37)
Joo. Ja sitten myös se, kyllä me niin kuin viekin sitä, että useastihan se tappio tulee vasta sitten, kun sanat henkisesti sen tullaan. Että oikeastaan aika monesta pystyy vielä nousemaan, jos on sellainen lapsenoimainen usko, että tää vielä jotenkin ihmeen kaupalla kääntyy.

Niin sitten se vaan niin kuin voi kääntyä. Mulla oli tota, niin kuin pukukoppihan on täynnä sellaisia huumoreja. Sehän on bäntteriä toisiaan kohtaan ja muuta.

Niin mulla oli sekin niin kuin Norjassa, mutta erityisesti Ruotsissa. Sitten mulla oli aina silleen, että mä aina sanoin niille ruotsalaisille pelaajille, silloin aikanaan norjalaisille, että sä voitte valita ihan minkä tasan lajia mä voitan teitä, kun ruotsalaiset ei voi voittaa mua. Nyt me mentiin pelaa keilailua, pelattiin bilistä, pelattiin mikä se on se, missä on ne kiekkoja.

Niillä alkoi tulla niin kauhea pelko siitä, ettei ne pysty mua vastaan. Mä mussutin ihan koko aikaan. Ensimmäiset täysin niin kuin kohtuuttomasti kesken keilailusuorituksia on muuto.

Koko aikaan. Kaikki keinat käy. Kaikki keinat käy, ikinä hävinnyt kenellekään.

Sitten se vaan jotenkin kasvoi niiden päässä, että pitäksyt meiltä karttia. Sain, että ette te voi tehdä suomalaiset. Me ollaan hyvin kaikessa urheilulajassa, missä tarvitsee käyttää kypärää.

Ei se ole mitään saumaa.

(1:01:38 – 1:02:25)
Ja pidit puheessa? Pidin puheen, aina pidin puheen. Hei, tosta pakkoina päästiin tuohon maajoukkuepeleihin.

Kun sä ajattelet, että teidän maajoukkue sanotaan, puhutaan meillä golden agesta ehkä täällä. Puhutaan, että se meidän toimistossa kumminkin millainen teidän joukkue siellä oli. Siellä oli kolkkaa vasemmalla, joka valitti muun muassa Hollannin parhaaksi.

Se on se vaihe, että se oli, niin me ottiin ihan maalissa. Oli Tiistä, Hyypiä, siellä Nurmela, Mikaa, Littiä, Forseli ja Kärjestä. Tai ne oltiin me parhaimmillaan.

Ihan loistava joukkue, mutta kumminkaan se kisapaikka jäi aina. Mikä siinä oli, että se jäi aina? Jäikö niistä, on varmasti enemmän hyviä muistoja, mutta kuinka karvaa, että ne on kumminkin tuolla joukkueella?

(1:02:25 – 1:05:01)
Kyllä se harmitti, koska siinä oli sellaisia pelaajia, noita mitä sä mainitsit, jotka olisi ansainnut pelata arvokisuudessa. Se oli jotenkin mulle tosi vääryys, että Hyypiä, Littmanen ja Niemi ei ole pelanneet jossain arvokisuudessa, koska ne on sen tavallaan pelaajia, että sellaiset pitäisi olla siellä. Ja toki moni muukin oli huikeita, mutta se ehkä se, että kun pelataan pitkät vuoden karsinnat, niin eihän me sitten, kun aletaan tulla mun tasoisiin pelaajiin, niin se droppi sieltä ihan huipulta meihin ja sitten siitä vielä eteenpäin.

Aina kävi niin, että meillä oli joku, jossain oli, että meille kahden pelaajan puuttuminen on eri asia kuin muille. Sitten meillä ei vaan sitä laajuutta ollut niin paljon, että vaikka siellä on yhdet karsinnat, jos… Niin Littmanen ja Hyypiä olivat molemmat yksistä karsinnoista pois.

Sekä ja Forssell ja Johansson olivat yksistä karsinnoista. Aina se tuli silleen, että ei me pelattu koko karsintoin silleen, että meillä olisi ollut se ykkösryhmä tai ennen kaikkea ne kaikkein tärkeimmät pelaajat. Ei ollut aina, että oikein se on helppo sanoa, että totta kai silti pitäisi päästä.

Mutta kyllä meille se tason laajuus jäi ongelmaksi, miksi ei päästy pitemmälle. Ehkä sitten sellainen… Siellä oli muutamia hetkiä, jossa meillä tuli yksittäinen joku sellainen yksittäinen ikkuna, jossa ei vaan onnistuttu.

Totta kai se harmittaa. Kyllä se jäi kaivelemaan. Kun menettiin uraa kohokohtiin, totta kai se paljon liikaa nousi.

Mutta joka kerta, kun sai vetää amaajokka pelipaino päälle, niin kyllä se oli jotenkin silleen, että oli koskettava hetki. Tuli aina sellainen, että vitsi, että nyt mä haluun. Tämä on minulle tosi tärkeä asia.

Kyllä minä haluan tämän päälle. Kolmas oli varmaan se, että kun pääsi hoi koko mestareen liikaa, niin siinä on tavallaan ne, joista on jäänyt sellainen isoin merkki päälle. Mutta samaan aikaan koin, että jostain tosi vaikeasta vammasta, jota minullakin oli muutama, niin siitä nousi takaisin, kun olisi ollut tosi helppo luovuttaa.

Kukaan ei nähnyt sitä, kun pelaa ehkä Volsollin vastaan vieraskentällä 20 minuuttia, mutta itselle se oli ehkä isoin juttu, koska tiesi, että oli ollut vuoden poissa ja olisi ollut niin helppo luovuttaa.

(1:05:04 – 1:05:52)
Rajuhetki. Hyvä, mennään seuraavaksi. Meillä on Keisinä tässä Tiedonjäljellä-podcastissa sinun kanssa kentältä kulmahuoneeseen.

Johtajana on jo vähän juteltu ja nyt päästään sitten tähän toimitusjohtajuuteen. Suurella yleisöllä olet ollut ensin pelaaja ja vasta selkein toimari, mutta jos me katsotaan sinun uraasi tästä hetkestä taaksepäin, niin sinun uraasi on ollut jo todella vaikuttava tässä toimitusjohtajuudessa ja hojikoossa, niin halutaan vähän sitä selvittää. Nyt kun ollaan kuultu sinua, niin on selkeästi, että sinullahan on ollut voimakas johtajuus siinä taustalla myös sen pelaajauran aikana.

Minun on helppo kuvitella, minkälainen puukoppipelaaja sinä olet ollut ja miten sinä olet myös esimerkillä johtanut siellä joukkueessa. Mutta missä kohtaa sinulle itselle tuli se tunne, että sinä haluat vaikuttaa myös kentän ulkopuolella?

(1:05:54 – 1:10:38)
Tuo on varmaan se pikkuhiljaa kehitty siitä, että minä opiskelin kuitenkin säännöllisen epäsäännöllisesti samaan aikaan, kun pelasin Norjassa, Englannissa ja sitten Ruotsissa kävin viimeinkin minun MBA-tutkinnon maaliin ja sitten minä tulin hojikoon. Minä mietin silloin, että minulla oli mahdollisuus mennä pelaamaan tällaisiin vähän eksottisempiin maihin, joissa olisi ollut varmasti mielenkiintoiset kokemukset. Minulla oli jotenkin tosi vahva visio siitä, että hojiko on seuraamiseni.

Minä aloitin kuusivuotiaana ja käytiin nykyisen puheenjohtajan ja silloisen puheenjohtajan pääomistaja Olli-Pekka Lyytikäsen kanssa läpi sitä, että siinä tarjoutui mahdollisuus samaan aikaan tulla pelaamaan ja tulla vaikuttaa seuraan yleisesti. Kyllä se jotenkin tuntui silleen, että tämä on minulle kutsumus. Siinä olin, totta kai alkuohan pelikaverit olivat silleen, että vitsailetaan, että te tulette tänne leikkaamaan taas stadionin nurtsia, joka on hauskaa sen takia, kun meillä on tekonurmat.

Ette te tokstaa, kun tuollaisella viralla tulit. Minulla jotenkin se oli sellainen, että sitten minä haluan tehdä tästä muiden kanssa hyvän seuran. Silloinhan ei voinut oikein puhua johtajuus, koska meillä ei ollut toimistolla kuin ehkä kaksi ihmistä töissä.

Se oli ehkä sellaista, että piti vaan tehdä töitä paljon. Minusta tavallaan se meidän onnistuminen, joka numeroiden valossa on aika poikkeuksellinen, niin kyllä se on ollut se oikea käsitys siitä tilannekuvasta ja siitä, mitä pitää jättää pois ennen kaikkea ja mikä on oleellista, jos me emme ata pärjätä. Jos ajatellaan siihen, että missä tilanteessa nyt ollaan, niin minulle oli hyvin selvää heti, että pelkästään sellaisella perinteisellä toiminnalla tämä ei muuttu oleellisesti.

Silloin on myös pakko muuttaa sitä toimintaympäristöä, missä ollaan. Sen takia minä hakeuduin sitten Euroopassa niihin, jotka se pystyvät tekemään. Jos näkymä on se, että pelaajasiirtojärjestelmä, eurojärjestelmä, niin ne on ne, miksi me ei itse olla itseämme koskevissa päätöksissä mukana.

Aina ajatellaan, että me ollaan liian pieni. Mä olin sitä mieltä, ettei me olla liian pieni sinne. Nyt tällä hetkellä tietysti tilanne on se, että me HOK kanssa on ollut hieno, pitkä taivallia, mutta samaan aikaan niin eurooppalaiset seurajoukkoja, puhutaan 55 maan kaikki pääsairaseurat, niin on sitä mieltä, että mä olen oikein henkilö päättämään heidän puolestaan tai johtamaan heidän puolestaan koko miesten jalkapallo, mikä on international match calendar, mikä on UEFA-kilpailu ja pelimuodot, mikä on jalkapallon säännöt, joka on nyt viimeinen palaveri, mistä just tuli jo tähän, niin kyllä suomalainen pystyy.

Jussi Latvala Valtava luottamuksen osoitus. On, on joo. Totta kai se vaatii sen, että viimeisesti luottaa, mutta ennen kaikkea tuo jotain pöytään.

Mun mielestä, että totta kai siinä on asioita, mitkä on myös auttanut sitä, on se, että mä kilpailen Paris Saint-Germainin ja Bayern Münchenin ja Real Madridin ja parhaillaan samaista pelaajista. Ja tota… Vielä.

Vielä, kiitos. Mutta tota, että mä oon kuitenkin siltä puolelta, että on Sveitsi siinä heidän keskustelussaan, mutta kyllä se tarkoittaa sitä. Mutta joo, mun mielestä tilannekuva, mikä meillä oli ja meidän hallituksella oli siitä, että pitää myös sitä toiminta- ympäristöä muuttua, että pienten maiden seurat pääsee pelaamaan enemmän Eurooppaa ja siirtojärjestelmästä tulee sellainen, joka insentivoi erityisesti pienten maiden seuraa ja pelaajakehitystä.

Niin sehän on se, miten meidän vaikka liikevaihto on noussut, liikevoitto on noussut, tase on kymmenkertaistunut. Miten me ollaan onnistuttu tuomaan sellainen kilpailuetu ja sitten hieman parannettua meidän kilpailukykyä maailmalla.

(1:10:40 – 1:11:04)
No niin, niin kuin alle kirjoittanut meillä täällä Ponda, tässä on paljon entisiä urheilijoita töissä. Sä tuossa sivussakin vähän sitä urheiluuraa ja siitä, miten siitä tulee hyvä työntekijä niin kuin minäkin, niin kuin erittäin hyvä. Miten sä näet sen urheilutaussa siinä työelämässä ja miksi juuri urheiluissa tulee niin poikkeuksellisen hyviä työntekijöitä?

Tämähän minun on pakko.

(1:11:05 – 1:12:32)
No varmasti sen takia, että ne on Ponda täällä töissä. Mä huomaan urheilijoissa sellaisia, tietysti ei voida yleistää ihan kaikkea, mutta urheilijoissa on useasti sellaisia piirteitä, mitkä auttavat työelämässä, eli kyky ymmärtää se, että mikä on tuotoksen ja panoksen suhde ja sitten myös se, että kyky käsitellä onnistumisia ja epäonnistumisia on ehkä erilainen kuin monella muulla. Urheilijat vähemmän jähmettyy vaikeissa tilanteissa ja ne keskimäärin tulee aika useasti hyvin toimeen ja pystyy myös suplikkina selviämään myös vaikeista tilanteista ja pystyy edelleenkin miettimään, että miten se johtaa seuraavaan, mikä on next action, eikä niin, että jää vellomaan siihen, koska urheiluissa useasti tulee sitten seuraava, pitää seuraava.

Jää käsitellä joku ja mennä eteenpäin. Urheilijoilla on tällaisia hyviä piirteitä ja ne on useasti hyvin pidettyjä ryhmässä ja just ehkä se sellainen, kyllähän yritysmaailmakin, kyllähän siinä jossain määrin on, en tarvitse, että se on kilpailu, mutta sellainen kilpailuasia, että ymmärrä, että pitää jotain tulosta tuottaa, muuten se joukkoella ei ole tulevaisuudessa.

(1:12:32 – 1:14:50)
Jussi Latvala:] Mä näen tuon asian ihan saman tavalla ja mulla tuli ihan juuri tämä sama ajatus mieleen ja mietin sitä niin kuin sillälain, että jos ottaa tämmöisen vertauksen vaikka, että jokaisella meistä on kokemus siitä liikuntatunnista siellä koulussa, jossa on pelaamassa mikä tahansa joukkojen laji, myös niitä, jotka ei ole sitä pelannut eikä ole kilpaurheilutaustaa tai sellaista voittamisen haluaa, niin sehän on vähän sellaista haahuilua välillä, että mitäs mä nyt täällä oon, mutta se urheilijahan tulee sinne voittaakseen. Se tietää, mikä on tavoite.

Me ei tarvitse tehdä enemmän maaleja vastustajajoukkueen. Yrityselämässä mä huomaan monesti, että ne entiset huippuurheilijat, varsinkin joukkuelajeista, mutta myös yksilölajeissa, niin on tämä panostuotosajatus, minkä se tuo esiin ja on sitten se voittamisen halu ja ymmärrys, että hei tämä on kilpailutilanne. Yritysmaailmassa lähes tulkaon kaikki tilanteet on oikeasti kilpailutilanne.

Sä oot semmosen vastustajan, sun saman toimialan toinen yritys ja sun on saatavainen asiakkaat. Sun on saatava se tuote kaupaksi ja myytyä se juttu tai sun on kehitettävä uusi ratkaisu ja niin edelleen. Huippuurheilijalle monesti on se ymmärrys siitä, että nämä pelisäännöt on nämä tällä markkinalla, meidän vahvuudet on nämä ja nyt meidän tarvii toimia tällä reseptillä, jotta me voitetaan tämä tilanne.

Se voi olla ihan siellä arjessa yksittäisiä suoritteita siellä arjen päivän aikana tai sitten se on sitä pidempää kuvaa siinä, että tämän vuoden aikana me pystytään tekemään nämä, kolmen vuoden aikana nämä, seitsemän vuoden suunnitelma on tämä. Löytyy se sitoutuneen myös siihen pitkäaikaisen, mutta sitten se suorituskyky siihen lyhytaikaiseen tekemiseen. Sitten ehkä sellainen, mitä itse huomaan, ei pelkästään bondatalaisessa, vaan muuten entisissä huippuurheilijoissa, ja se urheilutausta ylipäätänsä on auttanut monia johtajia käsittämään niitä epävarmoja tilanteita ja niitä pettymyksiä ja se palautteen vastaanottamisen kyky on aivan brutaalilla tasolla.

Käytännössä voit entiselle huippupelaajalle sanoa, että sä vedit tänään aivan vihkoon. Jussi Latvala-atolenta Se voi sanoa vastaan tosi joskus. Jussi Latvala-atolenta Se voi joskus sanoa vastaan, mutta se, mitä tapahtuu siellä, niin se menee peilin eteen jokaisen palautten jälkeen ja se tulee seuraavalla kerralla eri suorituksilla ulos.

Tämähän ei kaikki.

(1:14:50 – 1:15:55)
Jussi Latvala-atolenta Ja just nimenomaan vähemmän sellaista ehkä kuhriutumista tai jotenkin sellaista, että kokee, että urheilija koskee helpommin, että tämä ei ollut mun henkilöön menevä, tämä oli mun suoritukseen menevä, koska ne on ollut siinä tilanteessa, kun sitten jollain muulla voisi helpommin tulla, että se on henkilöön menevä, vaikka on tarkoitus, että kaikkihan haluaa, että jokainen henkilö pärjää. Kyllä mä tunnistan noin ja ehkä nyt mennään pienen aasinsiltana taas siihen lapsimaailmaan.

Mun mielestä tärkein syy, miksi mä mietin esimerkiksi, että mä oon tosi iloinen, että mun lapset on joukkojen urheilussa mukana, on se, että se on turvallinen ympäristö, missä ne onnistuu ja epäonnistuu ja ne saa niitä kokemuksia ja käsittelee niitä tunteita ja kokemuksia, koska niitä tulee loppuelämässä miljoonia, niitä tulee työelämässä, sivilelmässä, kaikessa tulee. Joukkojen urheilu, niin ihan millä tahansa harrastetasolla, sillä tavalla, että käsittelee niitä erilaisia muiden ihmisten kanssa olevia tilanteita ja muuta, niin se on tosi hyvä oppimäärä ihan kelle vaan, oli se edes harrastetasolla.

(1:16:00 – 1:16:38)
Tosta päästään aika hyvin tuohon tiedonjäljellä teemalla, kun tässä mennään, niin tuohon dataan ja analytiikkaan ja päätöksentekoon siellä klubissa. Nykyseurat tuskin kumminkaan elää ihan pelkällä mutulla ja fiiliksellä, vaan ympärillä on valtava määrä dataa pelaajista, taloudesta, yleisöstä, koko ekosysteemistä, niin mikä HJK:ssa vaikuttaa siihen päätöksentekoon? Minkälainen data ja koska sinä yhdistät intuitioon ja dataan yhteen?

(1:16:38 – 1:24:25)
Joo, tosi tärkeä asia, jos mä ajattelin itse, niin mun mielestä oli sitten joukkue tai työyhteisö. On tosi vaikea korjata, jos asiat ei ole systemaattisia ja analyyttisiä. Sitten sä oot aina vaan siinä mutussa, että me mentiin tuohon suuntaan ja jätin tämän jälkeen.

Mun ehkä se sellainen, kun mä tulin HJKH, oli se, että meillä on hieno seura, mutta aika vähän on jäänyt mitään tietoa aikaisemmasta, että ainakin nyt tästä eteenpäin kerätään sitä ja sitten on helpompi muuttaa asioita, koska meillä on kerätty systemaattisesti jotain ja välillä tehdään vääriä ratkaisuja, mutta siitä tulee joku oppikokemus, johon voidaan sitten muuttaa sen tiedon perusteella. Nyt puhutaan, että kun me lähetään jo pelkästään visiosta, niin meidän hoikovisiohan on ollut jo pidempään, että Pohjoismainen suurseura, ja sitten moni sitten sitä kysyy, että no mutta eihän meillä ole tätä ja tätä ja tätä, mutta tietenkin me mietitään, että mitkä on ne mittarit, millä me mitataan meidän visiota, erittäin sitä suuntaa, mihin mennään. Ja jos ajattelee se, että niitä suuntaa on, että kansallinen ja kansainvälinen menestys, jota mietitään viimeisen viiden vuoden kotimaisen menestyksen kautta ja tota verrataan muihin sitten, verrataan sitä Kööpenhamina, Brönbyyn, Malmöön, Buudyn, Rosenborgin ja näihin.

Sitten on tietysti objektiivinen UFK-efficient, joka mittaa viidensä viiden vuoden Eurocup-menestystä. Näissä me ollaan niin kuin, no tietysti kotimaismenestys ykkönen, mutta tuossa KV-menestyksessä me ollaan olleet nyt kuudes, kuudes niin kuin Pohjoismaista. Sitten on tuotettujen pelaajien määrä, joka on taas kansainvälinen mittari, että kuinka paljon sä tuotat kansainvälisen pelikäytön, koska ajatellaan, että se kertoo sinne meidän pelaajaputken ja meidän sen prosessin niin kuin laadukkuudesta.

Ja siinä me ollaan oltu ylivoimasti ykkönen viimeiset 20 vuotta niin kuin Pohjoismaista. Kansainvälisen tasolla siinä kolmenkympin tietämillä, että kuinka paljon tuotetaan pelaajia. Ja kun mietittiin, että ne on 4000 junioria, niin meillä on ainakin se lupaus, että jos sulla on vaan halua ja osaamista, niin tämä on paras päivä kansainvälisille kentille.

Tämä on ammattilaiseksi. No sitten on tietysti, että mikä on kolmen vuoden liukuma liiketulos, koska yksi vuosi saattaa valehdella, niin sen pitää olla kolmen vuoden liukuma. Niin kun miettii 2009, kun mä aloitin, niin se oli noin kaksi miljoonaa konserniliikevaihtoja, nyt se on noin 7-11 miljoonaa, ja silloin meidän konsernitase oli 1,2 miljoonaa, nyt se on 11,6 miljoonaa, täysin nettovelaton.

Sitten me mietitään yhteisön koko. Okei, siinä me hävitään meidän kansainvälisten pohjoismaisille muaisille, mutta me mietitään myös se, että eihän meillä ole mitään, jos meillä ei ole yhteisöä. Eli silloin meillä oli, kun aloitin, oli joku 2500, oli yleensä keskiarvo, nyt se on vähän yli 6000, ja sitten tietenkin, mikä se meidän muu yhteisön määrä ja sitoutuneissa on, niin sitäkin me mitataan.

Sitten tullaan itse peliin. Kun mietitään, että mennään sen vision alle, että kun meillä on nämä yleiset mittareet, sitten mietitään missioon ja näiden tavoitteiden kautta, niin se, että isoimmat mahdollisuudet meillä on kansainvälisen menestymisen kautta, koska silloin me pysytään sieltä UEFA-rahoja, jotka on valtavia, ja pelaajasiirtomarkkina, joka on valtava. Nämä on aivan eri mittakaavassa kuin meidän kaikki muut tuotot.

Se tarkoittaa, että meillä tarvitsee olla kansainvälisen tason pelaajia. Sitten lähdetään siitä johtamaan alaspäin, että mitä se tarkoittaa, että meillä on kansainvälisen tason pelaajia, että voidaan pärjätä europeleissä tai myydä pelaajia. Sitten siellä on selkeitä mittareita kansainvälisen tason pelaajille, joka tulee kansainvälistä datasta.

Se, missä me ollaan hävitty ylivoimaisesti, on pelinopeus, joka tarkoittaa pelaajien nopeutta sekä pallon kanssa, mutta myös ihan tästä pystysjuoksunopeutta. Sehän on se, mikä erottaa meidät ihan sieltä. Ollaan sitten tehty tiettyä, että se alkaa jo 13-vuotiaasta saakka, että miten sä pystyt sitä kehittämään, mutta myös rekrytoinnissa valitsee sen tyyppisiä pelaajia, jotka pystyvät vastaamaan tuohon.

Jääkö siellä vielä tilaa Riihlaanen kaltaisille hahmoille jatkossa? Onneksi siellä on vähemmän tilaa. Kaiken tyyppisille pelaajille on tilaa, mutta noi pelaajat ovat puuttuneet melkein koko suomalaisesta pudiksesta aika pitkältä ajaltakin.

Meidän tietysti genetiikkakaan on ehkä Suomessa ihan paras sellainen, että Jamaikkaan tulee enemmän maailmanestaiset printtereitä kuin täältä. Mutta se on siis selkeä, mikä erottaa meidät sieltä, mutta kyllä me valitaan edelleenkin sen mukaan. Tai sitten, että niillä on ne yksittäiset huippuominaisuudet.

Se, milloin me alkaisiin puhua siitä intuitiosta, niin se on tärkeä huomio, koska datassakin siinä on myös paljon haasteita, ja se voi mennä tosi piahan vihkoon. Me ollaan joskus katsottu jotain peliasentoja liikaa ja mietitty niitä. No, kuitenkin maalin tekeminen on tärkeämpi kuin se peliasento.

Sitten kannattaa olla, että kuinka pitkälle jossain asiassa menee. Tämä oli vaikka tyhmä esimerkki. Mutta sillä tavalla, että mikä on oleellista.

Ja sitten sinulla on ne vuodet, kun me ollaan epäonnistuttu esimerkiksi meidän rekrytoinnissa, vaikka me ollaan tehty se datapohja sitten muuta, niin joko se pelaajaprofiili, mitä on haettu, ei ole ollut selkeä, tai sitten me ei olla oltu uskollisia siihen, tai me ollaan jotenkin tullut liian kiire miettimään, että okei, otetaankin joku toisen tyyppinen. Niinä voi seurata, kun me ollaan oltu uskollisia, tai sitten ei ole jätetty vaikka kokonaan rekrytoinnit, jos ei ole löytynyt just sitä, mitä haetaan. Vaikka nyt hyvä esimerkki, mitä nyt tälle vuodelle, tai minusta konkreettinen kautta on helpompi ymmärtää, että viime vuonna meitä vastaan tehtiin ylivoimasti eniten koko veikkausliikassa maaleja erikoistilanteista ja keskityksistä.

Kyllä se tarkoittaa, että me voidaan harjoitella niitä, mutta jos meidän keskitys on puolustuksessa tuollaisia arskoja täynnä, niin eihän se vain onnistu. Kyllä meidän selkeästi rekrytoinnissa oli, että meillä pitää olla vähintään tämän verran pelaajia, jotka pystyvät siellä oman rangaistusalueellaan voittamaan ne pallot, jotka pitää voittaa. Tämä tietenkin korjaa sen suurimman ongelman, mistä meiltä tehtiin maaleja.

Kyllä meillä silleen ollaan uskollisia oltu nyt, että siinä vaiheessa aina, kun tulee sellainen joku, että tulee joku tuntemus tai intuitio, niin silloin pitäisi aina kyseenalaistaa. Tässä pitää toki olla vähän armollinen, kun mietin mun kollegoita maailmalla, niin ne vetää osa miljardia liikevaihdolla, ja ne vetää aika paljon vielä egolla, tunteella ja intuitiolla. Sitten pitää välillä olla kyllä teillekin armollinen, että vaikka ei aina saatu ihan oikein, niin ei saa kyllä nekä.

Mä muistan hyvän esimerkin silloin, kun meidän hallituksessa on suuri seuraaja, niin me oltiin tälläinen perus kahvipoita keskusteluun, niin sitten lähdettiin, niin oli just tämä, kun Neymar siirtyi Barcelonasta PSG 222 miljoonalla. Et sä ollut kisassa mukaan? Mä heitin tällaisen just, että 220 miljoonaa, että miten se meni tuosta.

Ja sitten seuraava sanoi, että kun oli vaikea ikkuna, mutta se meni 60 miljoonaa, ja toinen oli 30 miljoonaa. Maksettiin Juha Pirin se muuttokulta, kun omenemme Helsinkiä.

(1:24:30 – 1:24:34)
Mutta oli vähän hankinta. Oli hyvä, yksi parhaista koskaan.

(1:24:39 – 1:25:18)
Urheilussa ja urheiluseuroissa, kun sulla on media läsnä, sulla on fanit läsnä, sulla on paljon eri stakeholders, niin se on odotusten managerointi. Jos siinä vaiheessa menee hetkellisesti, on hirveä pakko korjata jotain, tai menee tai tunne vie, niin silloin on tosi haastavaa. Tämä on välipitää todeta, että okei, me vedettiin tämä vihkoon, mutta ei yritä tehdä mitään ylilyöntiä, jotta sen saisi korjattua, koska sitä ei oikeasti saa hetkellä.

Ja sitten pelaa sitä pitkää peliä edelleen. Urheiluseuran johtaminen on vauhtikestävyyslaji eikä spurtti.

(1:25:18 – 1:26:19)
Tuo kuvasi hienosti Sarnin Mikko, Jokereiden hallituksen B, joka oli meillä vieraanut käytännössä Jokeri-ilmiön läpittäjiä. Tulee mieleen myös se, että monella yritysjohtajalla, kun ne siirtyy urheilujohtajaksi, niin niillä olisi hirveästi opittavaa tästä. Se tunteen ei saa viedä.

Sarnikin puhui vain siitä, että oli kaikki strategiat valmiina ja oli mietitty, että miten oikeasti tehdään. Sitten otetaan yksi peli pataan, niin tulee sama, että tehkää nyt vittu jotain. Se on se välittömyys, että kaikki tapahtuu sata kertaa nopeammin.

Mutta tuossa mitä kuvasit oikeastaan tuosta tiellojohtamista, niin siellä on se strategia, teillä on visio, missio, selvät, ja sitten teillä on KPI, jotka käytännössä, niin kuin puhutaan me sitten niistä pelaajataidoista, pelaajahankinnoista, pelaajatarkkailusta, puhutaan me niistä siirtokorvauksista, joita sä saatte, tai sitten KV-pelistä, että miten siellä menestyminen ajaa myös ne taloudelliset tavoitteet maaliin.

(1:26:19 – 1:26:53)
Se, missä mun mielestä me ollaan oltu ihan hyviä, niin ymmärtää se toiminta- ja ympäristöisen muutokset, mutta ennen kaikkea, että jokaisellahan on varmaan, voi olla kymmeniä tai parikymmentäkin tavoitetta, mutta ei ne kaikki ole yhtä tärkeitä. Sitten on se, että on must win battles, joka tarkoittaa sitä, että se on niin kuin, jos nämä asiat kolmen vuoden aikana tapahtuu, niin me ollaan tyytyväisiä, vaikka ne kymmenen muuta ei tapahtuiskaan. Että ne on tavallaan se, ja silloin se tarkoittaa, että se on jokaisella ajankäytön resurssoinnin ensisijainen kohde, että sä et voi ensiksi tehdä tota, vaan sun pitää tehdä se, koska tää on tärkein.

(1:26:56 – 1:27:14)
Tuossa puhuttiin jo paljon mittaamista. Onko vielä jotain semmoista, mitä iso yleisö, en varmaan näitäkään tiedä, mitä äsken luetti, mitä kaikkea te mittaatte, mutta semmoista jotain oikein spesifiaa, joka on sulle kumminkin tärkeää, kun johdat tuommoista organisaatioon, mitä kukaan ei tiedä.

(1:27:15 – 1:27:58)
Uskataanko sanoa? Me ollaan oltu tosiaan avoimia kyllä sen suhteen, että mitä me mitataan. Meillä on tosiaan niin kuin paljon pieniäkin mittareita.

Ne ei ole tietenkään must win valuus, mutta niitä pitäisi johtaa sitä kohti, että mitään ei ole niin tyhmää kuin mitata sellaista, koska kaikki, mitä sä mittaat, se alkaa kasvaa. Jos ei se viedä siihen, mitä sä tavoittelet, niin silloin se voi olla väärä asia. Ikään olisi sellainen, mä en ihan suoraan sano, että tarkkaan tiedä, mitä kaikkea siellä urheilupuolella mitataan, vaan ihan varmaan, että se oli jotain turhaa.

Esimerkiksi pelaajien paino, molemmat voitte sen.

(1:27:59 – 1:28:51)
Hälytekstiilit on tullut ja aika monella, kun otetaan spelipaita pois, niin me nähdään vähän sellaista rintaliivin kalää, jossa sitä kehoa ja nopeutta ja muuta mitataan. Jenkkibisneksessähän nähdään aika paljon koripallon ja amerikkalaisen jalkapallon statistiikkaa, että siellä koko ajan tulee kuvaruudulle katsojillekin uutta materiaalia, mitä kaikkea muuta mitataan. Varmaan toi keinonäly tuo sen sillä lailla, mitä me nähdään taas meidän bisneksessä, että AI tulee tosi voimakkaasti sellaisiin datalähteisiin ja niiden yhdistämiseen, jota ihmisaivoilla ei ole pystytty tekemään.

Nyt se on tällaista puistokävelyä, että saat minuuteissa sen analyysin eri datalähteistä yhteen ja voit tehdä siitä insighttia ja johtopäätöksiä. Lajissa on aika paljon taktiikkaa ja strategiaa, mitä pystyy mittaamaan.

(1:28:52 – 1:30:41)
Jussi Latvalainen Ehkä semmoinen, mitä minä sanoisin, niin minusta aina pitää miettiä, olitko sinä sitten pelaaja tai seura. Mikä on sinun kilpailuetu? Ihmisillä menee kilpailuetu ja kilpailukyky täysin sekaisin.

Kilpailukyky on se, että sinulla on yleensä lippu siellä, että sinä pääset edes siihen pelikentälle, mutta kilpailuetuet, missä saat selkeästi, ettei muiden vaikeasti kopeutuessa ole asia, missä saat selkeästi muita parempia. Me mietitään useasti asioita kilpailuedun kautta ja sitten tietenkin kovasti yritetään parantaa sinun kilpailukykyä. Nyt kun me tullaan dataan, niin vaikka tässä puhelimessa pystyn ottaa jokaisen yli 18-vuotiaan pelaajan pallokosketuksen koko sen uralta, yli 18-vuotiaan.

Pystyt sieltä jotenkin sorttaamaan, että tässä on kaikki keskitykset. Sitten näet, että tällaisia pelaajia on ja ne on sopivia profiileihin. Okei, mistä me tiedetään, että mistä se data on kerätty?

Nyt on paljon noussut myös keskustelua, että onko se data itse asiassa, kuinka validi se on. Sitä on tietyt operaattoreista kerännyt. Sitten tullaan ennen kaikkea siihen, miten sitä dataa käytetään.

Me ollaan täällä pohjoisessa joulupukimaassa, HJK. Ehkä meillä on, muilla ihmisillä on paljon enemmän dataa kuin meille, eli sen takia on tosi tärkeää, että ei dataa ole jotenkin sellainen, että me sokeasti luotetaan, vaan että me sanotaan, että mikä se nämä pointtisi, ymmärretäänkö me, mitä se on, ymmärretäänkö me, mitä me kerätään, tai miten me sitä käytetään ja miksi me sitä kerätään. Ja miten me löydetään sieltä itsellemme, että onko siellä joku kilpailuedon juttu.

Esimerkiksi, että näiltä markkinoilta on tosi vaikea päästä suoraan top-5-markkinoille, jonka takia Suomi voisi olla heille se paikka. Meidän kannattaa sieltä löytyä just tämän tyylisiä pelaajia, jotka Suomen kautta yksi teppi esitetään. Esimerkki, se voi olla täällä nyt.

No hei, tosi hyvä.

(1:30:41 – 1:31:03)
Ollaan puhuttu vähän tuosta Euroopasta, mutta kun siellä siellä Esa ja Ifabin pöydissä istut, niin mihin tuo Euroopan jalkapallo on tällä hetkellä menossa? Moni on se uutta mestareiden liigan järjestelmää vastaan. Joku tykkää sitä lohkohommasta ja tällaista.

Mitä sinä olet mieltä ja mitä siellä tapahtuu kulisessa tällä hetkellä? Mitä pystyy avaamaan?

(1:31:04 – 1:35:14)
Totta kai pystyy paljonkin avaamaan, koska olen ollut niin keskellä sitä. Silloin minusta ensimmäistä kertaa, kun se oli itse asiassa Ajax, joka alun perin toi yhden hollantilaisen firman kautta sen ajatuksen tästä Swiss-systeemistä, että kaikki on samassa tällaisessa. Sitten me esiteltiin se Amsterdamin lentokentällä ja sitten ajattelin, että tässä on kyllä pointti, että huomataan, että mestareiden liigassa vaikka match day 5 ja match day 6 oli aika paljon dead matches, koska siinä ei ollut mitään pelattavaa, vaikka yleisö määräsi näkyy taas.

Ja silloin me esitettiin eka kertaa UEFAlle tätä, niin sieltähän tuli täysi tyrmäys, että ei tämä ole järkevä. Mutta sitten minulla oli vähän aikaa pureskellut se, että tässä on pointti. Jos ajatellaan ihan puhtaasti, niin TV-sopimukset nousi 3,5 miljardista per vuosi, 4,6 miljardia pelkästään tämän muodostuksen kautta.

Eli vähän yli yksi miljardi vuodessa, niin koen sen ihan hyvän onnistumiseen. Katsojamäärät on noussut, pelaajien ja kennistys on noussut ja merkityksellisten pelien määrä on noussut. Se, mistä tullaan…

Sitten jos ajatellaan, että meillä on kaksi isoa asiaa, mitä tapahtuu seuraavaksi. Yksi on se, että kun International Match Calendar, jossa määritellään, että kuinka paljon pelataan kotimaisia sarjoja, kuinka paljon pelataan europeileja ja kuinka paljon pelataan maanotteluita. Ja sehän on se, että missä pelaajat on erityisesti parhaat pelaajat, niin se tekee itselleen rahaa niille.

Ja tämähän on jännä järjestelmä, että sinulla on regulaattori, vaikka FIFA, UEFA, jotka on regulaattori ja muuta toimii kuin kaupallinen entiteetti. Eli mikään muu toimijala on sellainen, että hei, joo, sinä maksat näille koko vuoden palkkaa, mutta minä otan ne kuudeksi viikkoa, sitten hän itselle meni tosi paljon fyrkkaa. Ei varmaan mikään muu toimijala toimi näin.

Ja johon tietysti seurat on sitten ollut sitä, että tämähän ei käy päinsä. Ja sitten pelaajat on nyt sitä mieltä, että he pelaavat liikaa, nämä huippupelaajat. Ja tässä kaikessa on hyvä, koska samaan aikaan nämä kattojärjestys myös luo sitä koko pyramidia paremmaksi, että ilman niitä, vaikka suomenkaltaiset maat, ei meillä olisi niin paljon mahdollisuuksia.

Niin se on vaikea yhteydellä. Mutta se International Match Calendar on se, joka 2030 eteenpäin, että kuinka paljon pelataan maata, kuinka paljon pelataan kotimaisen sarjaa, kuinka paljon pelataan europeilijaa. Niin se on se seuraava iso taistelu.

Ja toinen taistelu on, että kun siellä on nyt tällainen European Court of Justiceissa diarakeis, tätähän on nyt noussut Suomessa paikallisesti myös jääkiekossa ja jalkapallossa, että työvoiman vapaa liikkuvuudelle liittyvät keissit, että onko tämä siirtojärjestelmä itse asiassa hyvä. Että hyvä se on varmasti, mutta onko se oikein vai… Niin rajoittaako se sitä vapaata liikkuvuutta?

Niin, kyllä. Tai mikä on se seuraava malli, mikä sen jälkeen tulee. Niin nehän on ne kaksi isoa asiaa, mikä tulee muuttumaan.

Nyt jos katsoo 20 vuotta taaksepäin, niin jos ajattelee eurooppalaisten pääsairaseuroa ja yhteenvaihtunut liikevaihto, joka on nyt noin 24 miljardia vuodessa, niin se on noussut 9,2 prosenttia per vuosi, joka vuosi, niin kuin keskimäärin. Niin kuin 20 vuotta, mikä muu toimiala ei varmaan, mutta me ollaan pystynyt laittamaan. Mutta samaan aikaan, niin käytännössä kaikki seurat, paitsi HJK ja Bayern München, tekee tappiota.

Tämä oli vaan huono. Ja se johtuu siitä, että käytännössä kaikki rahat menee pelaajille ja agenteille. Että se on infratoitunut siellä vielä enemmän.

Että mikä se on se tavallaan, että toimiala kasvaa, mutta silti seurat tekee koko ajan tappiota. Siellä on paljon erinäköisiä taisteluita, mutta kyllä se isoin taistelu on se, että mikä on se international match kaveri. Siellä on UEFA, FIFA, European Leagues, meidän organisaatio seuroina, ja FIFA Pro tietysti, niin kuinka paljon pelataan mitäkin kilpailua.

(1:35:20 – 1:36:14)
Tähän loppuun me ollaan upeasti käyty läpi sun uraa ja keisiä pelikentiltä, kulmahuoneeseen ja HJK, ja sitten nämä kansainväliset vastuut. Ja jos tähän loppuun kysyisi tietyllä tavalla, se on se rohkein kysymyksen tästä suomalaisesta jalkapallosta, ja jos me lunastetaan tietyllä tavalla tämä Crystal Palacen ajatus, mikä lehdessä susta luki. Että otetaan toi lausahdus, The Sunin lausahdus, Riihilahti, fucking bastard, but thank god, he plays for the palace.

Jos ajateltaisiin, että tämä ajatus tulisi siihen, että sä pelaat nyt suomalaisen jalkapallon 2030-lukua, ja onneksi sä oot pelaamassa Suomen puolesta, nyt näillä Euroopan johtamisen viheriöillä, niin mitä suomalaisessa jalkapallossa pitää rakenteissa tapahtua, että suomalainen jalkapallo menestyy tulevaisuudessa?

(1:36:14 – 1:39:00)
No ehkä siis ensimmäinen, kun mä, jos mä oon joskus onnistunut pelaamaan valioliikaa, bundesliikaa, mestariliikaa, niin kyllähän mun suurin saavutus on tää, että mulla oli tosi keskeinen rooli, että tää konferenssiliika tapahtuu, ja yleensäkin näitä maita pelaa enemmän ja pitempään europelejä, jolloin voisin kuvitella, että joku Kuopiolla, Savolainen saattaisi tällä hetkellä sanoa tämän saman sanonnan, koska ilman tota järjestelmää, niin Suomessa tosiaan todella paljon, että nyt meillä kaikilla suomalaisilla seurailla on näkymä, että hei, tää on itse asiassa, tästä voi saada aika kasvava ja hyvin bisnekseen näkymä sinne, että me päästään pelaamaan niitä joukkoita vastaan, mitä aikaisemmin on nähty vaan telkkarissa, ja mä en pelaa, että pääsee pitemmälle, niin kyllä se on mun mielestä, niin kun siitä mä oon tosi ylpeä, mä oon siitä paljon isompi ylpeä, kuin että mä onnistuin neuvottelemaan sen tota sata miljoonaa vuodessa, niin kun solidarisuusrahoja pienten maiden seuroille. Ehkä sellainen rakenteellinen asia, mitä itse toivoo, jos otetaan pois tää, mitä me aloitettiin täällä koulumaailmalla ja muuta, mutta ehkä just, mitä moni seura on nyt alkanut tekemään, niin on nähnyt sen pitkäjänteisen kehittämisen merkityksen, että ei ole sellaisia yksittäisiä spurtteja, ja me ei oikeasti, suomalainen fudisseura ei voi voittaa tätä siirtomarkkinoilta, tätä kisaa, se pitää olla sillä, että meillä on hyvät olosuhteet, hyvät pitkäjälkeiset plänit ja siihen tekijät. Ja niin, siihen on niin kun nähty jo nyt lyhyessä ajassa Ilves, KUBS, SJK, Inter ottaa niin kun valtavia askeleita siihen suuntaan, mitä mä oon aina toivonut, ja nyt alkaa tulla Ouluun tulee uus taide, toivottavasti Marja Haminan tulee, että niin kun siellä on niin kun tosi oikeita juttuja menossa. Jos puhutaan suomalaisesta niin kun yleisesti tästä, niin mulla olisi niin kun ehkä ne isoimmat toiveet on, että siitä järjestelmä himmelistää kaikki resurssit pois, ja kaikki suoraan tekijöille, jotka on seurat, urheilijat, valmentajat, ei me tarvita niin jähmeetä ja iso järjestelmää.

Ja ehkä siellä sitten viimeinen, mitä haluan sanoa, niin kun me ollaan tietysti kasvava nuori urheilukulttuurimaa, niin sen urheilun sisäinen arvostus ja sitten ehkä sellainen niin kun yleinen arvostus, joka lähtee siitä, mitä me olemme toiselle urheilulla ja toiselle urheilijoille, miten me puhutaan yhteiskunnassa, mediassa, urheilusta, niin siihen sellainen, se on semi-iso tasan nosto.

(1:39:01 – 1:39:25)
Juontaja Erja Hyytiäinen Eli mä oon aina toivonut, että mua vähän ärsyttää se, että jääkiekko-toimittajat löytää aina sen negatiivisen kulman kirjoittaa, niin mä en ymmärrä missä kohtaa. Se on niin kun helppo löytää se negatiivinen, mutta kirjoitetaan joku hyvä juttu joskus, ja se menee monella aika niin kun sormisuuhun, koska…

(1:39:25 – 1:39:30)
Jussi Latvala Ruotsissa ja Norressa on hyvin löytää hyviä puolia. Juontaja Erja Hyytiäinen Joo. Se oli tosi iso ero, minkä huomasin.

(1:39:30 – 1:40:09)
Juontaja Ranjala Juoska ja Nahki-Rihilahden tullaan kirjoittamaan myös vähän liikaista sinne. Juontaja Orpo Väinö Ei vielä olla vielä semmoista? Jussi Latvala Mä tee sitä positiivisesti.

Juontaja Janne Olija Eikä mä. Jussi Latvala No no hyvä. Jussi Latvala Sä hoidat sen.

Juontaja Orpo Väinö Kyllä, älä huole siitä. Juontaja Ruotsilla Mutten. Juontaja Ruotsilla Mä muuten.

Juontaja Ruotsilla Mutta mulle niin tarvitaan sekään. Kyllä, mutta se, että kun ne kumminkin tavallaan, ne jalkapallotoimittajat, jääkiekkotoimittajat, mun mielestä niidenkin intressi on se, että tämä laji kasvaisi, heillä oli enemmän kirjoitettavaa, enemmän töitä, jossa on pelkästään lokaamista koko ajan, mikä on täällä lajissa väärin ja mikä on täällä lajissa väärin, niin kyllähän se vaikuttaa siihen ihmisiin ja kun aina negatiivisia asioita kirjoitetaan, niin eihän ne käy katsomassa, kun tämä on negatiivista tämä homma.

(1:40:09 – 1:40:22)
Kyllä sellainen yleinen arvostus ja mielikuva, niin se lähtee siitä, että muutkin kuin ne, jotka lajiin vihkiytyneet, pääsevät siihen mukaan ja kyllä se tulee, useasti saa se positiivisuun, inkluusiivuun kautta.

(1:40:23 – 1:40:33)
Kyllä. Hei, loppuun vielä. Mä ajattelin, että tulee niin paljon mua somessa vastaan.

Oikeastaan kaksi kysymystä. Messi vai Cristiano Ronaldo?

(1:40:33 – 1:40:34)
Uff.

(1:40:37 – 1:41:23)
Uff. Uff. Missä mielessä?

Parempi? Tää on kyllä vaikea. Omat lapset kysyvät tätä samaa.

Mä oon pelannut Ronaldoa vastaan pari-kolme kertaa, Messiä vastaan en koskaan. Mä väittäisin, että Messillä on yksittäiset ominaisuudet ja moments of magic niin kuin parhaat. Sitten taas vastaavasti Ronaldo on onnistunut monipuolisemmin monessa maassa tuottamaan niin kuin tulosta.

Ihan täysin mahdoton oikein vastata tähän. Mä kysyn toistaisesti. Okei, mä vastaan sitten Tlitmanin.

(1:41:23 – 1:46:07)
Noniin, saatiin jo politiikan vastaan. Tähän on hyvä lopettaa. Kiitoksia ja mahtavasta kuulemista Haki Riihlanen.

Kiitos Haki. Huhhuh. Olipa ihana kuuleminen Haki Riihlanen kanssa.

Mä en sytyy tuohon. Mä löysin itteni tuosta, että ei päässyt juniorimaajoukkueseen ja oli vaikea päästä juniorina huipulle. Mutta sit löytää sen pienen niissen, missä on tosi kova ja se intohimo, halu, tahto voittaa niin se tuli tosi voimakkaasti läpi tässä podcastissa ja ei todellakaan ole jäänyt sinne pelaajauralle, vaan sieltä pelaajaurasta kulmahuoneeseen niin näkee, että se on sinne johtamisessa läsnä.

Se on osa häntä, hänen identiteettiään ja puhutteli mua ihan valtavasti. No mut sähän kumminkin sitten lopetit kiekkoiluun ja tuli toimitushoitajaksi tänne. Ettei sun ihan samanlaisena uratarjana kumminkaan ollut, vaikka pääsit samaistua siihen, mutta ymmärrän pointi.

Mut aika paljon dataa käyttää ja käytti jo alkuurallaan, miten rakasin oma peliprofiilian, että löysin sieltä ne, pystyy vieläkin heittämään ne, miten tulee maalit, miten riiston jälkeen, mistä erikoistilanteista, niin kaikki tuommoinen ja jatkanut se sitten uren jälkeen. Tuo aika paljon mittareita oli myös heillä tossa heidän nykypäivän toiminnassaan, niin ei ihan pelkällä mutulla tai intuitiolla. Joo ei ollut mutulla johtamista, että ihan mieletön tarina onnistuneesta tiedolla johtamisesta.

Ja siis taloudelliset mittarit, aina voidaan kokemuspohjaisia mittareita laittaa ja puhua NPSstä ja muista niin kuin hienossa valossa, mutta se, että ne kovat taloudelliset mittarit, liikevaihto, käyttökaatetta, asearvo ja sitten toisella puolella ne urheilulliset suoritemittarit, myös tosi voimakkaasti se yleisön mukaan ottaminen, fanit siellä mukana. Sitten pelaajahankinnat, pelaajatarkkailu, siirtokorvaukset ja sitten se urheilullinen menestys. Se oli makea tarina siitä tiedolla johtamisesta, että miten sä laitat sun kaikki keskeisimmät avainmittarit pelaan samansuuntaan.

Kun ne värähtää vihreille, niin se kokonaistulos on positiivinen. Ja se kymmenkerta taseen kymmenkertaistaminen, liikevaihdon voimakas kasvu samanaikaisesti puhutteli tosi paljon. Ja sitten se tietyllä tavalla asenne elämään, johtamiseen, urheiluun on vienyt hänet tosi pitkällä.

Se Crystal Palacen tarina, että miten hän tuli sinne puukoppiin, miten hän teki sen ensivaikutelman, miten hän otti sen johtajuuden myös siellä ja kuinka hän uskoo itseensä ja tekee myös muista parempia ympärillä. Se on näkynyt myös tässä toimitusjohtajuudessa. Mä puhuttelin myös tosi paljon nämä vastuuroolit Euroopassa ja mitä hän on tehnyt eurooppalaisen jalkapallon eteen ja miten se sitten näkyy myös siinä Hojikon tarinassa, parhaassa pohjoismaisessa seurassa, tavoitteessa, visiossa, missiossa ja miten se näkyy koko suomalaisessa jalkapallossa.

Hänen intohimonsa ja johtajuutensa, joka mahdollistaa nyt sitten muidenkin seurajoukkueen menestyksen täällä Pohjoissa. Kyllä ja kompensaatiorahaa tänne näin ja kyllä mun mielestä aika vähän puhutaan siitä, kuinka isossa positiossa Akki on siinä Euroopassa ja päättää aika isoja asioita ja toivottavasti päättää ennen kaikkea pohjoismaalaisen, mutta sen suomalaisen jalkapallon hyväksi. Hyvin otte kiinni myös, miten Suomessa on tällä hetkellä monia seuraajia, mitä hän luettelee tuossa menossa eteenpäin.

Tulee uusia starineita ja päästään tähän nykyaikaiseen juttuun. Ollaan vähän perässä, niin kuin hän sanoi, tuolta muista pohjoismaista, mutta ollaan kumminkin oikealla tiellä. Tämä oli mun mielestä oikein loistava kuuleminen ja kyllä mullekin jäi tuo palo, niin kuin tommosia kiakonpelaajia, jotka tajuaa sen roolinsa.

Okei, musta ei välttämättä tule sitä pistemikkaria ja sitä maailman taitavinta hyökkäjää, mutta kun mä löydän sen oman roolin, niin mä pystyn tekemään loistavan uran. Akki kyllä mun mielestä ainakin omin sanoen mitannut ulostosta itsestään, mitä mitattavissa oli ja siitä. Hats off to Larry.

Oli upea uratarina ja vähän runollisesti voisi tähän loppuun todeta, että jokainen meistä nuoreena, voi kun meillä olisi tommonen Akki Riihlahden kaltainen hahmo, joka auttaisi meitä tunnistamaan sen meidän vahvuuden, että meissä kaikissa on se jokin. Että se tarvii vaan löytää ja se kipinä syttyä ja sitä kautta se oma uratarina on se millä tahansa kentällä, niin se pystytään tekemään. Ja mä sanon loppuun vielä, että messi ja kiitos Akille.