Asiakastarina · Perheystävällisyyskysely
Tutkittu tieto Perheystävällinen työpaikka -tunnuksen takana
Bondata on toiminut Väestöliiton kumppanina Perheystävällisyyskyselyn toteuttamisessa jo vuodesta 2017 saakka. Kyselyä hyödynnetään Perheystävällinen työpaikka -tunnusta hakevien organisaatioiden arvioimisessa ja sen avulla saadaan työnantajille tutkittua tietoa, jonka avulla perheystävällisyyttä on mahdollista kehittää.
Tunnus, johon voi luottaa
|
ASIAKAS Väestöliitto ry |
OHJELMA Perheystävällinen työpaikka -tunnus® |
|
KOHDERYHMÄ Yli 30 hengen suomalaiset organisaatiot |
KUMPPANUUS Vuodesta 2017 |
|
MITTARISTO Vakioitu mittaristo, jota voidaan tarpeen mukaan räätälöidä: max 30 väittämää ja avokysymyksiä |
TUNNUKSEN VOIMASSAOLOSYKLI 3 vuotta |
| BONDATAN ROOLI Perheystävällisyyskyselyn yhteissuunnittelu, tiedonkeruu ja raportointi tunnusta hakeville Väestöliiton Perheystävällinen työpaikka -ohjelman asiakkaille |
|
Haaste
Perheystävällisyys näkyy arjessa siinä, miten työssä voidaan ottaa huomioon jouston tarpeita eri elämäntilanteissa. Perheystävällinen työpaikka -tunnus osoittaa työnantajan sosiaalista vastuullisuutta sekä halua ja kykyä toimia perheystävällisesti.
Bondatan ja Väestöliiton yhteistyön tavoitteena on tehdä mittaamisesta niin yksinkertaista, että koko henkilöstö saadaan vastaamaan kyselyyn. Mittariston on lisäksi oltava tarkka, vertailukelpoinen ja ajantasainen, jotta tuloksia voidaan käyttää sertifikaatin myöntämisen perusteena.
Ratkaisu
Perheystävällisyyskysely lähetetään koko henkilöstölle. Raportoinnissa johdon ja esihenkilöiden tulokset eritellään. Tunnuksen saannin yhtenä kriteerinä on, että perheystävällisyyskyselyn tuloksissa jokaisen osa-alueen keskiarvo on vähintään 4, asteikolla 1–5.
Vastaaminen on tehty vaivattomaksi: kyselyn läpikäynti vie noin 10–15 minuuttia ja onnistuu helposti sähköisesti, mobiilissa tai QR-koodin kautta, mikä pitää vastausaktiivisuuden korkeana myös suurissa organisaatioissa.
Väestöliitto ja Bondata ovat vuosien varrella kehittäneet mittaristoa yhdessä. Mittaamisen riippumattomuus on tunnuksen perusta. Vaikka kriteerit ovat tiukat, moni organisaatio on läpäissyt tunnuksen saannin kriteerit.
Väestöliitto
Omistaa Perheystävällinen työpaikka -ohjelman ja tunnuksen, vastaa tunnuksen saannin kriteereistä ja kehittämiskonsultoinnista sekä tekee päätöksen tunnuksen myöntämisestä ja uusimisesta.
Bondata
Vastaa kyselyn teknisestä toteutuksesta, tukee kyselyn suunnittelussa ja asiakaskohtaisessa räätälöinnissä sekä toteuttaa tiedonkeruun ja raportoinnin.
Kumppanuus vuodesta 2017
– Noin 20 tunnusasiakasta
– Muutama tuhat vastaajaa käy mittariston läpi vuosittain
– Kohta 10 vuotta yhtäjaksoista kumppanuutta
Vuosien varrella mittaristoa on hiottu vastaamaan työelämän muuttuvia tarpeita ja yhteiskunnan muutoksia. Kyselyn sisällössä on otettu enenevässä määrin huomioon erilaiset perhetilanteet ja elämänkaaren vaiheet, myös iäkkäiden omaisten hoivatilanne. Perhe-käsite on kyselyssä hyvin laaja.
Perheystävällinen työpaikka -ohjelma on kasvanut ja tunnus vakiintunut: yhä useampi organisaatio on hakenut ja ansainnut Perheystävällinen työpaikka -tunnuksen.
Vaikutus
Jokainen toteutettu kysely tuottaa työnantajalle tutkittua tietoa, jonka avulla perheystävällisyyttä on työpaikalla mahdollista jatkossa kehittää. Kyse ei ole vain tunnuksesta, vaan perheystävällinen työpaikka lisää hyvinvointia ja sitoutumista, vähentää sairauspoissaoloja ja vahvistaa työnantajan vetovoimaa.
Laajemmin perheystävällisyys helpottaa työn ja perheen yhteensovittamista, tukee tasa-arvoista työelämää sekä selkeyttää työpaikalla henkilöiden tasapuolista kohtelua samantyyppisissä työ ja perhe -tilanteissa.
Bondatan rooli tässä kokonaisuudessa on rajattu mutta olennainen: Bondata tuottaa tutkitun, riippumattoman tiedon, jonka avulla tunnuksen saantia voidaan perustella.
★ Vuoden vaikuttavin ARVO-teko
Väestöliiton Perheystävällinen työpaikka -ohjelma sai ensimmäisen sijan Vuoden vaikuttavin ARVO-teko palkinnonjaossa vuonna 2018, perusteluna ”laajat yhteiskunnalliset vaikutukset ja innovatiivinen toimintatapa”. Arvoliitto nostaa palkinnollaan esiin käytännön tekoja, jotka ratkovat yhteiskunnallisia ongelmia.
Tulevaisuus
Kun perheystävällisyyttä mitataan huolellisesti kehitetyllä mittarilla ja työyhteisön tarpeisiin räätälöitävällä kyselypohjalla vuodesta toiseen, kertyy aineistoa, joka avaa myös uusia mahdollisuuksia kehittämiseen. Jatkossa tieto voi palvella työnantajia entistä laajemmin, esimerkiksi luoden vertailukohtaa siihen, miten oman organisaation perheystävällisyys asettuu suhteessa muihin, ja näkymänä siihen, missä omalla työpaikalla on eniten tilaa ja tavoitetta kehittyä.
Yhteistyö on laajentunut ja tulee jatkumaan myös tunnuksen ulkopuolella: Bondata ja Väestöliitto ovat tehneet yhteistyötä Työsuojelurahaston rahoittamissa tutkimus- ja kehittämishankkeissa: Tasa-arvo ja isät (2019–2021) sekä Ruuhkavuodet 2 (2024–2026).
Anna Kokko
Perheystävällinen työpaikka –
ohjelman ohjelmapäällikkö
”Arjen toimivuudella on tärkeä merkitys paitsi yksittäisille ihmisille, myös työyhteisöjen ja koko yhteiskunnan kannalta. Työn ja perheen yhteensovittamisesta on tärkeä kerätä luotettavaa ja ajantasaista tietoa sekä seurata kehityssuuntia eri toimialojen työpaikoilla.”
Mittaako tutkimuksenne sitä, mistä strategianne on tehty?
Bondata rakentaa mittariston yrityksenne omista strategisista painopisteistä — niin, että tulokset ovat vertailtavissa yli ajan ja yli tutkimusalueiden, ja tieto päätyy päätöksiin, ei raporttiin.
Ota yhteyttä